maanantai 31. joulukuuta 2018

Tervetuloa vuosi 2019, toivottavasti olet edeltäjiä parempi

Somessa pyörii paljon erilaisia tekstejä ja haasteita vuodenvaihteeseen liittyen. Listataan vuoden parhaita juttuja ja luvataan ja toivotaan seuraavan vuoden juttuja. Hehkutetaan mennyttä vuotta ja toivotaan hyvän jatkuvan myös ensi vuonna.

Musta ei tunnu yhtään siltä, että haluaisin tai edes voisin listata menneen vuoden parhaita juttuja, saati hehkuttaa sen hyvyyttä. Vuosi tuntui menevän yhtä nihkeästi kuin kaikki edellisetkin. Oli hyviä juttuja ja ihania ihmisiä, mutta silti enemmän ahistusta, huolta ja murhetta. Tai se jäi päällimmäisenä mieleen, vaikka muistan niitä ihania hetkiäkin.

En halua luvata mitään, koska ei ole mitään luvattavaa. Kaikki sellaiset asiat toimii jo, joihin voin itse vaikuttaa. Eli loppupeleissä aika vähän. Yritän vähentää suorituspaineita enkä siksi lupaa kokeilevani jotain uutta tai mitään muutakaan. Toivon, että vuosi tuo erilaisia juttuja ihan lupaamattakin.

Vaikka usko siihen, että jossain vaiheessa positiivinen voittaa negatiivisen, on tällä hetkellä erittäin hataralla pohjalla toivon silti, että se toteutuu. Alkavana vuonna, toivottavasti mahdollisimman nopeasti!

Haluan kiittää tästä vuodesta kaikkia niitä, jotka on jakanut sen mun kanssa. Kaikkia niitä, jotka on ollut osallisena niihin kivoihin juttuihin ja niitä, jotka on pysynyt siinä myös huonoina hetkinä. Haluan pahoitella huonoa yhteydenpitoani ja samalla toivon, että teet sen, vaikka mä en tekis. Pakko myöntää, että nyt on aika kortilla myös usko siihen, että ihmiset oikeasti haluavat tehä mun kanssa asioita. Yritän ensi vuonna taas aktivoitua yhteydenpidossa, mutta toivon, että erityisesti sä teet sen, vaikka mä en jaksais. Mä haluaisin tehä asioita, kertoa ja kysyä kuulumisia ja kokea olevani merkityksellinen, vaikka se onkin ollut tänä vuonna erityisen hankalaa. Toivottavasti sä autat ja tuet mua siinä!

Toivottavasti just sulla on parempi ens vuos kuin mikään aiempi! Toivon, että myös mulla. Toivon, että kaikki turhat uskomukset ja olettamukset todistuu vääriksi ja asiat kääntyy parhain päin. Jokaisella.


Kaikkea ihanaa vuoteen 2019! 

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Joulufiilistely: Glögi- ja suklaamaistajaiset

Pidettiin muutaman kaverin kanssa glögi- ja suklaamaistajaiset ja ajattelin ottaa siitä kaiken hyödyn irti kirjoittamalla tuloksista blogiin. Maistajaisista on jo vähän aikaa, mutta kirjottaminen on vähän kestänyt.. tässä tää nyt on! Viime hetkillä..

Maisteltavana oli 3 alkoholillista ja 5 alkoholitonta glögiä sekä 5 erilaista joulusuklaata. Kerättiin maisteltavat kasaan nyyttäriperiaatteella: jokainen toi pullon glögiä ja alkoholittomien tuojat yhden suklaan. Päätettiin yhdessä etukäteen maisteltavat maut ja kuka tuo mitäkin. Tämä toimi hyvin ja kahdeksan maistelijaa oli oikein sopiva määrä: kaikkea sai maistaa, mutta pullonpohjia ei jäänyt eikä maisteltavat annokset olleet kovin suuria, juuri sopivia. Yhtään enempää ei olisi mennyt, etenkään niitä viimeisiä, alko jo olla sen verran makea meininki, kun ei meillä tietenkään mitään suolaista maisteltavaa ollut. Ja osa maisteltavista oli niin pahoja, ettei enempää olisi siitäkään syystä mennyt..


Kaikki glögit maistettiin lämpiminä. Mielenkiinnon vuoksi ois ollut ihan kiva vertailla kylmänä ja lämpimänä, mutta koska meitä oli sen verran monta, ei maisteltavia annoksia olisi enää voinut puolittaa. Olisi myös ollut hankala valita tuntemattomista juomista, mitkä maistellaan kylmänä ja mitkä lämpimänä, niin tämä oli kaikista helpoin tapa. Listaan maistellut kuvanmukaisessa järjestyksessä, ei siis paremmuusjärjestyksessä. Listaukseen liitän muutamat kommentit tuotteesta. Laitan mukaan myös pistetaulukot. Katso siis keskiarvoa, älä järjestystä, jos haluat esimerkiksi kokeilla meiän suosikkia tai vältellä huonoiten pärjänneitä.


Rocky road-glögi (alkoholi)

- Tästä olen kuullut, että tämä olisi parempaa kylmänä, mutta ei tee mieli maistaa. Oli sen verran pahaa. Tästä koko raati oli hyvin yksimielisiä ja tämä oli ainoa, jonka poiskaatamista itse kukin taisi pohtia. Onneksi annokset olivat niin pieniä, ettei tarvinnut hukkaan laittaa. Makuun vähän tottui juodessa, mutta ei se hyväksi muuttunut. Emme tunnistaneet tästä oikein mitään makua, oli vain semmoinen paha ei-mikään-maku.

Loimu 2018 (alkoholi)

- ihan hyvä, ei mitään erityistä mainittavaa. Alkoholi tosin maistuu tässäkin selkeästi. Tämäkin kuulemma kylmänä hyvää.

Hans Välimäki 2018 mustikka-laventeli

- Tämä oli testin ehdottomasti paras ja voisin juoda tätä mieluusti uudelleen.

Pirkka luomuglögi

- Perushyvä, ei mitään erityistä mainittavaa.

Blossa 2018 (alkoholi)

- Tässä maistui alkoholialkoho liikaa, joka on aika usein alkoholillisten glögien ongelma. Makuun tottui ja se muuttui paremmaksi juodessa, en kuitenkaan ostaisi uudestaan. Voisin juoda, jos jossain tarjottaisiin.

Lidl Vadelma-lakritsiglögi

- tulee hieman mieleen lakritsiyskänlääke, hyvää kuitenkin. Parempaa kuin ajatteli.

Marli Juhlaglögi - siniset marjat

- Hyvän makuinen, ei erityistä mainittavaa.

Svarta vinbär

- Tosi hyvä, selkeän mustaherukkainen.




Jääsuklaa

- Porukasta yksi tykkäsi tästä. Hän, joka nämä ehdottomasti halusi maisteluun (oli siis syönyt jo aiemmin). Muut eivät oikein jakaneet tätä intoa..

Dumle piparkakku

- Tämä testattiin suklaista ekana ja jälkikäteen ihmeteltiin matalia pisteitä. Oli selkeästi hankala pisteyttää aluksi, olisi saanut varmasti myöhemmin paremmat pisteet, mutta ei alettu muuttamaan. Maistuu piparkakkutaikinalta, etenkin jos antaa sulaa suussa.

Fazer mandariini-inkivääri

- selkeän inkiväärinen, ihan kiva, vähän erilainen.

Fazer piparkakkusuklaa

- Dumlessa selkeämpi piparkakun maku. Tääkin ihan kiva, suutuntuma hauska.

Marabou Polka suklaa

- Tosi hyvä!


Joulufiilistely: maustetut taatelit makutestissä

Kirjoitin aiemmin mantelitestistä ja nyt seuraa silloin lupaamani taatelitesti kun viimeisetkin maut ovat päässeet kokeiluun.

Kaakao

- Tuoksu kaakaoinen ja maku vahva. Ihan hyviä, jos pitää tuhdista kaakaosta (niinku mä)

Joulu

- Tuoksuu ihanan jouluiselta. Mausteet ovat kuitenkin hieman liian voimakkaat mieleeni eikä näitä voi syödä montaa peräkkäin vaan pussillisen tuhoaminen täytyy joko jättää usealle illalle tai usealle henkilölle. Ei siis sovi esim. leffanaposteltavaksi ainoana, sillä niitä saa leffan aikana alas ehkä neljä (maut kestävät suussa pitkään). Toki jos tavoite on vähentää napostelua, kannattaa valita nämä. Voisin ostaa näitä uuestaan, mutta tarjoisin lisukkeena useiden muiden makujen kanssa enkä ainoana, niinkuin nyt tein.
Huomasin, että maku tasaantuu, kun pussi on muutamia päivoä auki.

Lakritsi

- Näitä olen maistanut joskus aiemmin, mutta halusin ne nytkin mukaan, jotta saan kaikki laitettua samaan postaukseen. Nämä on mielestäni parhaita, mutta tiedän myös pari lakurakastajaa, jotka eivät tykkää näistä.

Kookos

- Tosi hyviä ja helposti syötäviä. Maut sulautuvat hyvin yhteen eikä mikään häiritse. Kookoshiutaleet varisevat helposti, kannattaa siis katsoa tarkkaan, missä näitä syö.

Herkullista joulun aikaa!

perjantai 14. joulukuuta 2018

Pikainen persimonhillo

Persimon on yksi lempihedelmistäni. Harmi, että sen satokausi on niin lyhyt. Vaikka sen aikana syön kyllä niin paljon persimoneja, että riittää varmaan vuoen tarpeisiin.

Yhen ongelman oon niissä huomannut. Osa ei tunnu pehmenevän ollenkaan eikä houkuttele sellaisenaan syömään (pilkon siis yleensä lohkoiksi ja syön sellaisenaan). Koska maku niissä on kuitenkin hyvä, olen yrittänyt keksiä muita tapoja käyttää niitä. Tähän mennessä olen testannut ja hyväksi havainnut kolme tapaa: smoothie, pikahillo ja makeanhimoon sokeria, chilijauhetta ja persimon pannulle ja pehmeäksi.

Uusin on pikahillo, joka onnistui niin hyvin, että ajattelin sen jakaa. Ja harkitsen myös tekeväni tätä kaappiin lisää, jotta saan persimonmakua myös satokauden jälkeen..

Ohje on naurettavan helppo: pilko persimon ja laita se kasariin. Kaada päälle sokeria (1/2-1 dl) ja sekoittele hetki, jotta persimon pehmenee ja sokeri sulaa. Lopuksi surauta sauvasekoittimella sileäksi. Ja tästä siis suurempi satsi määriä lisäämällä..

Itse tein tän alunperin puuron päälle ja aiettä olikin hyvää!

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Joulufiilistely: kuorrutetut mantelit testissä

Mietin ensin, että viitsinkö laittaa tätä Joulufiilistelyksi, mutta päädyin siihen, koska itse ainakin miellän tämmöiset enemmän talviherkuksi. Voisin hyvin kuvitella syöväni näitä jouluna, mutta en todellakaan juhannuksena.

Ostin siis testiin kaksi erilaista pussia kuorrutettuja manteleita, koska kaksi sai könttätarjouksena ja koska maut houkuttelivat. Mantelit ovat Earth Control-merkiltä ja ostin ne Cittarista, en tiiä muuten, missä myyään, mutta eiköhän aika laajasti.


Chocolate & licorice

Tosi vahva lakritsin maku, ehkä jopa salmiakkimainen ennemminkin. Mutta ei todellakaan liian vahva vaan just sopiva ainakin omaan suuhun. Lakritsijauheen alla oleva suklaa ei mielestäni ollut kovin hyvää ja melkein vähän lössäytti sen lakritsin maun. Mantelit olivat myös vahvan makuisia (kuori ehkä vaikutti tähän?) eikä nämä kolme makua muodostaneet mielestäni kovin seesteistä kokonaisuutta. Voisin kuitenkin ostaa näitä uudestaan, koska erityisesti lakritsin maku oli hyvin mieleinen. Kannattaa siis ehdottomasti kokeilla, vaikkei makukombo olekkaan aivan täysi kymppi!

Chocolate & salty caramel

Näissäkin mantelien maku tuli jotenkin pistävästi läpi (varmaan se kuori vaikuttaa), mutta koska päällinen ei itsessään ollut niin voimakkaan makuinen kuin noissa toisissa, oli yhdistelmä seesteisempi. Nämäkin olivat hyviä, suosittelen testaamaan!

Koska lakritsijauhe oli Niin hyvää itessään, pidin kaikesta huolimatta enemmän niistä.

Vastaavanlainen, mutta tuplamäärällä, tulee pian taateleista, kunhan olen ehtinyt maistella vielä kaksi viimeistä makua. Pysy siis kuulolla, jos testit kiinnostaa.

Ja kerro ihmeessä, jos tulee mieleen joku tuote, josta haluaisit kuulla kokemuksia! Tai jos muita ideoita aiheista, joista haluaisit lukea.

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Joulufiilistely: Kumpi mieluummin-haaste

Bongasin tämmösen jouluhaasteen Iina Hyttisen blogista ja oli niin hyvä idea, että oli pakko kopioida kysymykset ja vaihtaa vain omat vastaukset ja kuvat. Alkuperäisen postauksen löydät täältä.


Kumpi mieluummin?

1. Söisitkö mieluummin kilon pipareita vai kilon joulutorttuja?
Kilon pipareita, vaikka nekin alkais varmaan tökkiä ennenkuin kilo tulisi täyteen. Tykkään molemmista enemmän raakana taikinana (joita en niitäkään kyllä söis kiloa..)


2. Katsoisitko mieluummin The Holidayn vai Rakkautta Vain joka sunnuntai jouluun asti?
Rakkautta Vain voisin helposti kattoa joka sunnuntai, eihän niitä enää montaa ole ennen joulua. Pitäisköhän ottaa sunnuntaiperinteeks?
3. Söisitkö jouluna mieluummin pelkkää kalaa vai pelkkää kinkkua?
Pelkkää kalaa! Joulupöydässä parasta on nimenomaan kaikki erilaiset kalajutut, voisin hyvin täyttää vatsani vain niillä.

4. Viettäisitkö joulua mieluummin kotona lumisateessa vai ulkomailla helteisellä rannalla?
Kotona lumisateessa! Helteiselle rannalle voi mennä muulloin, mutta ei jouluna. Toivottavasti jouluna ois se lumisade!

5. Luopuisitko mieluummin glögistä vai pipareista?
Helppo! Pipareista.

6. Laittaisitko mieluummin soittoääneksi “Kulkuset” vai Cascadan dance -version Last Christmasista?
Kulkuset. Ei ihan iske noi dance-versiot..

7. Paketoisitko mieluummin 100 lahjapakettia tonttujen kanssa vai lastaisit 100 pakettia joulupukin rekeen yksin?
100 lahjapaketin paketoiminen tonttujen kanssa ois varmasti paljon kivempaa kuin yksin rehkiminen! Ois seuraa ja sujuis varmaan sukkelammin. Plus että paketoiminen ja muu näpräily on paljon kivempaa ku roudaaminen.
8. Haluaisitko mieluummin samanlaiset hiukset ja parran kuin joulupukilla vai olla kokonaan kalju?
Tää on aika paha, en rehellisesti sanottuna kumpaakaan.. mutta ehkä mieluummin samanlaiset ku joulupukilla.


9. Kiertäisitkö mieluummin 5 tuntia laulamassa joululauluja ovelta ovelle, vai laulaisitko yhden videolla, jonka julkaisisit Facebookissa kaikille kavereillesi?
Jos Facebook-videon sais tehä viittomakielellä ni valitsisin sen. Mutta jos ois pakko laulaa ihan suomeks ni ehkä kiertäisin mieluummin ja ottaisin mukaan pari kaveria. 5 tuntia on tosin aika kauan.. mutta silti se! Ei oo laulu mun vahvuuksia ja livenä se ei jäis mihkään netin ihmeelliseen maailmaan pyörimään.
10. Menisitkö mieluummin pulkkamäkeen vai luistelemaan?
Hmm, molemmat.. Vaikea valita, koska tykkään molemmista. Riippuu seurasta, yksin ehkä mieluummin luistelemaan.

11. Ostaisitko joululahjoja mieluummin netistä vai joulumarkkinoilta?
Joulumarkkinoilta. Netistä en oo ikinä tilannut yhtään joululahjaa (enkä oikein muutakaan). Ja koska haluan antaa persoonallisempia lahjoja, uskoisin niien löytyvän paremmin markkinoilta ja niiltä olen välillä ostanutkin lahjoja. Enimmäkseen pyrin kuitenkin tekemään lahjat itse.

12. Söisitkö mieluummin rasian porkkanalaatikkoa vai rasian lanttulaatikkoa?
Laatikot on mun mielestä kombona parhaita, mutta jos ois pakko valita ni ehkä lanttulaatikkoa..

13. Koristelisitko mieluummin pihan jenkkityyliin jouluvaloilla näyttäväksi, vai pitäisitkö joulukuusta lokakuun alusta jouluun asti sisällä esillä?
Pitäisin joulukuusta esillä pitkään. En oo ihan kauheen ystävä noitten valojen kanssa, tietyissä rajoissa tosi kauniita, mutta helposti överi. Kuten mun naapurin parvekkeella..


14. Olisitko mieluummin Grinch vai Petteri Punakuono?
En oo kauheen perehtynyt näihin hahmoihin, mutta Petteri Punakuono vaikuttaa enemmän symppikseltä ja on pelastava enkeli ni se!
15. Luopuisitko mieluummin joululahjoista vai synttärilahjoista?
Ompa vaikee.. Molemmissa on paljon tärkeämpiä kaikki muut jutut ku ne lahjat, mutta ne on kuitenkin osa molempia, vaikkei niitä paljoa aikuisille enää annetakkaan. Ehkä mieluummin luopuisin joululahjoista, koska joulussa on Niin paljon kaikkea muutakin tärkeää.

16. Olisitko mieluummin suomalainen joulupukki joka antaa lahjat suoraan ihmisille vai amerikkalainen joulupukki, joka tulee savupiipusta yöllä salaa?
Suomalainen joulupukki. Paljon kivempi olla sosiaalinen ja nähdä se ilo saajien kasvoilla kuin hiippailla yksin pimeässä. Ja likaantua savupiipussa ja ehkä jopa juuttua sinne..
17. Joisitko mieluummin glögiä vai kuumaa joulusiideriä?
Glögiä! Koska glögi best.


18. Söisitkö mieluummin talon kokoisen piparkakkutalon vai asuisitko siellä?
Oispa symppistä asua piparkakkutalossa! Ni se.
19. Jonottaisitko mieluummin viisi tuntia joulupaketointipisteelle vai viettäisitkö tunnin ostoskeskuksen joulupukin kainalossa hänen kanssa jutellen?
Viettäisin aikaa joulupukin kanssa. Jonottaminen on nihkeetä ja lahjojen paketointi helppoa, ni miks käyttäisin siihen niin kauan aikaa?
20. Jättäisitkö ennemmin puolisosi ilman lahjoja vai olisitko itse ilman lahjoja? 
Olisin itse ilman lahjoja. Mun mielestä yks parhaita asioita joulussa on suunnitella ja toteuttaa lahjoja muille.


Kuvat kävin poimimassa omasta instagramista edellisiltä vuosilta. Mun jouluvalmistelut ei oo todellakaan niin hyvällä mallilla, että olisin saanut tuoreita kuvia, haha. Mutta onhan tässä aikaa!

Tää oli tosi kiva postaus. Tän tyyppisiä voisin yrittää bongailla jatkossakin täytettäväks tai ehkä jopa kehitellä ite! Kiinnostaako tän tyyppiset? Ja jos, niin mistä aiheista haluaisit lukea (lähinnä vinkiks niitä ite kehiteltyjä varten..)

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Joulufiilistely: Adventtikynttelikkö

Mä etin monta vuotta mieleistä adventtikynttelikköä enkä meinannut löytää sopivaa. Viime syksynä Pecfekt Home-kutsuilta sen viimein löysin! Ja olen edelleen tyytyväinen ostokseeni, tänä syksynä oikein odotin, että saan kaivaa sen taas esille.


Viime vuonna en oikein saanut ideaa, mitä tuohon keskelle laittaisin ja lopulta pyörittelin siihen vain hopeaa helminauhaa. Tänä vuonna halusin jotain näyttävämpää ja eilen se idea sitten syntyi ja olen oikein tyytyväinen. Tokmannilta tekolunta, Prismasta punaista helminauhaa ja Suomalaisesta kirjakaupasta kauriit. Kelpaa katsella!

Rauhaisaa ensimmäistä adventtia just sulle! Toivottavasti sullakin on mieleinen kynttelikkö.

lauantai 1. joulukuuta 2018

Joulufiilistely: Lahjavinkki 4. Suklaakuusi

Neljäntenä lahjavinkkinä jaan suklaakuusen. Näitä olen tehnyt useita: kahtena vuonna jouluaaton juhlintaan ja kerran lehtoreille joulumuistamisena. Ne saavat joka kerta innostuneita katseita osakseen ja suklaat hupenevat, kunhan joku uskaltaa ottaa sen ensimmäisen.


Pohjana olen käyttänyt styroxkartiota. Olen kuullut, että ihmiset askartelee pohjia myös pahvista ja kartongista, mutta olen itse kokenut tämän parhaaksi vaihtoehdoksi. Se on mielestäni helpoin ja kestää varmasti suklaiden painon. Olen päällystänyt kartion vihreällä paperilla, jolloin karkkien välistä näkyvä pohja ei iske silmiin niin vahvasti.


Yhteen kuuseen varaan aina kolme rasiaa käärellisiä suklaakarkkeja. Niitä jää yleensä hieman yli, mutta kaksi ei riittäisi. Ja onhan se kiva, että saa itsekkin lopuksi hieman herkutella. Karkit olen laittanut kartioon kiinni kuumaliimalla. Tämän kanssa tulee olla tarkka, ettei se vain sulata suklaata. Laita liimaa vain siihen osaan paperia, joka ei osu suklaaseen. Kuusen kokoaminen on helpoin aloittaa alhaalta. Karkkeja voi asetella mielensä mukaan, itse olen käyttänyt kahta eri tapaa: yhtä laatua lohkoittain tai yhtä laatua riveittäin. Niitä voisi laittaa myös sikinsokin tai ylipäätään käyttää vain yhtä laatua. Tähän on hyvä valita joku uusi maku (jos siis teet tilanteeseen, jossa saat itse syödä myös/jos karkkeja jää yli), koska jos et itse tykkääkään, ei tarvitse yksin tuhota koko rasiallista, joku syö ne kuitenkin. ;)


Kuusen huipulle voi halutessaan laittaa jonkun koristeen. Yhteen liimasin valmiin olkitähden ja kahteen tein keltaisesta paperista ja hammastikuista tähdet. Mielestäni kuuset saa helpoiten pakattua ja kuljetettua, kun pohjalle laittaa pahvin ja pakkaa koko komeuden sellofaaniin.

Jos näistä heräsi jotain kysymyksiä tai en huomannut laittaa jotain vinkkiä, niin kysy! Mä oon tehnyt näitä sen verran, ettei enää tule mieleen, mikä aluksi mietitytti enkä siksi muista välttämättä edes mainita kaikkea.

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Diy-projekti: dc-fix tuunatut tuotteet

Olen lukenut dc-fixistä paljon ja katsellut niitä kaupassa, mutta en ole raaskinut ostaa, kun en ole keksinyt mitään fixattavaa. Sitten löysin kaupan alelaarista pilkkahintaisen, tummaa marmoria mukailevan kalvon ja pitihän se ostaa mahdollisia projekteja odottamaan.

Ensin sain idean tuunata kulahtanut hammasmuki. En käytä sitä mukina, vaan hammasharjan säilytyspaikkana, joten tuunaaminen ei haitannut käyttöä. Etsin ensin uutta mukia, mutta tämä olikin parempi vaihtoehto. Tämä on myös yksi syy sille, miksi hankin askartelutarvikkeita alelaareista: aina on kotona monenlaista materiaalia, kun inspiraatio iskee, pääsee heti tekemään. En tietenkään osta kaikkea, mitä alennuksesta löytyy, mutta juttuja, joissa joku ominaisuus viehättää ja joita voisin ajatella käyttäväni, vaikkei sillä hetkellä sen suurempaa idea olekkaan. Niitä ovat esimerkiksi työstötekniikka, tekstuuri, väri, muoto, kuvio...

Muki tuunattu dc-fixillä ja glitterteipillä.

Pari päivää mukituunauksen jälkeen järjestelin askartelutarvikkeita ja sen seurauksena jäi ylimääräiseksi puutarjotin, jossa olen ostanut leimasimia. Laitoin sen sivuun odottamaan inspiraatiota. Seuraavana päivänä sain lenkillä idean tuunata siitä kylpyhuoneeseen astia kelloille. Sellaista olin uuden hammasmukin ohella etsinyt, mutta mieleistä ei ollut löytynyt. Oli tarkoitus käyttää tarjotin johonkin, jossa liilan maalipinnan voi hyödyntää, mutta olen tyytyväinen tähän tuunaukseen. Liila ei olisi sopinut kylppäriin ja siksi piti valita totaalituunauksen ja uuden käyttötarkoitusidean odottelun välillä.

Puutarjotin tuunattu akryylimaalilla, dc-fixillä ja koristeteipillä.
Dc-fixiä on helppo käyttää ja sillä saa siististi tuunattua pintoja. Täytyy vain olla tarkkana kuprujen kanssa, kuten kaikki kirjoja kontaktoineet tietävät.. Dc-fix on siis vastaava kuin kontaktimuovi ja samat kikat pätee siihen.

lauantai 24. marraskuuta 2018

Joulufiilistely: Lahjavinkki 3. Lumiukkosoppa

Kolmantena lahjavinkkinä jaan lumiukkosopan. Tämmöisen voi hyvin koota pieneksi muistamiseksi esim. opettajalle tai päiväkodin työntekijöille ilman mukia esimerkiksi sellofaanipussiin. Olen itse saanut sellaisen joskus lahjaksi päiväkodista. Siihen oli yhden herkkukaakaon ainekset pistetty pieneen pussiin.

Tämä oli tarkoitus antaa ihan joululahjaksi ja tein siksi hieman isomman: ainekset kolmeen kaakaoon sekä oma muki. Tässä on hyvä ottaa lahjansaaja huomioon, ettei vaan osta jotain mukia, joka jää yksittäisenä pyörimään kaappiin. Jos et ole varma mieltymyksistä tai jos tiedät saajan käyttävän vain tietynlaisia, osta sellainen tai jätä muki kokonaan lahjasta pois. Tämä on mielestäni kiva lahja myös ilman mukia. Jos haluaa isomman paketin, niin voihan siihen lisätä jotain muuta, esim. jotakin syötävää.

Kirjoitan ohjeet nyt täysin oman paketin mukaan, varioi mielesi mukaan saaja ja tilanne huomioiden. Eli laitatko mukaan mukin tai jotain muuta ns isompaa kuin kaakaoainekset. Mistä kaikesta saaja tykkää? Tässä vain mielikuvitus on rajana, voit liittää mukaan ihan mitä vain, mitä voisit kuvitella kaakaoon lisättävän.


Lumiukkosoppa

muki
3 annospussia kaakaojauhetta
3 polkatankoa
valko- ja tummasuklaahippuja
vaahtokarkkeja (minit tähän erityisen hyviä, itse en ehtinyt etsiä sellaisia)
strösseleitä yms.

Pakkaa ainekset pieniin pusseihin, jos ne on ostettu isommissa erissä. Itse käytin minigrip-pusseja, strösselit laitoin pakastepussista leikattuun kulmaan ja nauhalla kiinni. Pakkaa ainekset mukiin ja paketoi sellofaaniin (tai muuhun mieleiseen). Jos teet paketin ainoastaan kaakaoaineksista, suosittelen laittamaan ne jonkinlaiseen pussiin. Ne on helpompi paketoida kuin "sellofaanitötteröön", koska pieniä, erillisiä osia tulee niin monta.

torstai 22. marraskuuta 2018

Joulufiilistely: lorukorttijoulukalenteri

Kummityttöni täyttää pian kaksi. Ajattelin hänen olevan nyt sen ikäinen, että voisi saada jotain irti joulukalenterista. Mietin, ettei kuitenkaan vielä mitään monimutkaista ja jotain, joka säilyisi käytössä joulun yli ja ehkä vielä vuosia. Siitä sainkin idean yhdistää lorupussi ja joulukalenteri!

Olen tehnyt päiväkotityössä suuren määrän lorukortteja, joten se oli itsessään tuttu homma. Nyt halusin kuitenkin tehdä vähän persoonallisemmat ja kirjoitin kaikki lorut kortteihin käsin.

Lorukorttien kokoamisen aloitin lorujen etsimisellä. Tai päätin ensin keskittyä eläinaiheisiin loruihin ja sitten aloin etsiä. Selasin kirjoja ja nettiä ja keräsin yhteensä 30 lorua: sunnuntaille kaksi ja jouluaatolle kolme. Kirjoitin lorut puhtaaksi valkoisille paperilapuille, jotka sitten liimasin puolikkaisiin korttipohjiin. Toiselle puolelle korttia liimasin aiheesta kertovan tarran (eläimen). Koska en löytänyt tarroja kaikista eläimistä, käyn vielä pohdintaa, printtaanko kuvat lopuista vai piirränkö itse. Valmiit kortit laminoin.

Sain laminointitaskuja tätä varten kaverilta ja olin suunnitellut lainaavani koulun laminointilaitetta, mutta iskikin inspiraatio kotona ja päätin kokeilla silitysrautaa. Hyvin toimi! Eli kortit laminointitaskuun, tasku leivinpapereiden väliin ja silitysraudan keskilämmöllä hetken aikaa. Helppoa ja kätevää!

Silitin lattialla pyyhkeen päällä, koska näin sain kaikista helpoiten vaihdettua arkkeja kun kaikki pysyivät järjestyksessä lattialla, lauta olisin ollut liian ahdas. Omistan kyllä silityslaudan..

Askartelin henkarista, satiininauhasta ja pyykkipojista kalenterin, jonka on tarkoitus jäädä kalenterikäyttöön kummitytölle. Aion keksiä joka vuodelle uuden teeman, mitä kalenterista paljastuu. Ensi vuonna on ehkä jo havaittavissa omia mieltymyksiä, joita voi hyödyntää, tänä vuonna mentiin ihan kummin mutu-tuntumalla.


Kuva on valitettavasti hieman epätarkka ja pimeä, sillä ehdin pakata sen jo kasaan kuljetusta varten ennenkuin muistin, että mun piti ottaa siitä paremmat kuvat.. Noh, idea siitä varmaan kuitenkin selviää. Paperipussit ja vaaleanpuna-valkoiset numerotarrat ostin settinä Clasulta. Aika ompelulle ei yksinkertaisesti ollut. Toivottavasti paperipussit säilyy käyttökelpoisena vähintään ensi jouluun, niin ei tuu niin paljon roskattua..

Kuvia lorukorteista en tietoisesti laita, jotta kummitytön äidilläkin on jotain yllätystä lapsensa kanssa kalenteria avatessa. Toivottavasti sait postauksesta idean irti ja ehkä myös itsellesi hautumaan, jos ei täksi jouluksi ehdi niin ainakin ensi jouluksi!

Saat mielellään jakaa omat parhaat diy-kalenteri vinkkisi kommentteihin, niin saa hyvän idean kiertämään vaikka seuraavia jouluja varten!

tiistai 20. marraskuuta 2018

Välimeren mifulasagne

Tykkään tehdä erilaisia ruokia, etsiä uusia, erilaisia reseptejä ja kokeilla erilaisia raaka-aineita. Mulla ei ole mitään bravuuria, jota söisin usein. Teen mieluummin erilaisia ruokia ja sovellan tuttuja reseptejä. Viimeisimpänä kokeiluna tein mifurakeesta lasagnen itse soveltamalla ja ajattelin jakaa reseptin täällä, koska siitä tuli tosi hyvää. Olen aiemmin käyttänyt mifuraetta kerran makaroonilaatikkoon ja silloin tein suoraan ohjeen mukaan, nyt tein vaan.

Välimeren mifulasagne
(3-4 annosta)

öljyä
330g välimeren tomaatti-mifuraetta
4 valkosipulin kynttä
2 tlk (á 370g) yrttitomaattimurskaa
suolaa
pippuria
mustia oliiveja
200g fetajuustoa
aurinkokuivattuja tomaatteja
2 tomaattia
100-150g juustoraastetta
4 lasagnelevyä

1. Kuori ja pilko valkosipulit. Paista öljyssä pannulla mifurae ja valkosipulit. Lisää tomaattimurska ja anna kiehua hetki. Mausta maun mukaan. Itse kiehutin aika kauan, että neste haihtuisi, mutta enemmän nestettä ei olisi haitannut lopputulosta.

2. Pilko feta ja tomaatit. Tarvittaessa myös oliivit ja aurinkokuivatut tomaatit (jos sulla on kokonaisia).

3. Kokoa lasagne. Laita vuorotellen kastiketta, lasagnelevyjä sekä sälää (oliivit, feta ja erilaiset tomaatit, kaikki samaan aikaan). Ripottele pinnalle juustoraaste. Paista 225 asteisessa uunissa n 40min.


sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Ideapankki: yrttiliemi

Olen aiemmin jakanut ideapankissa vinkit itse keiteltyyn kasvisliemeen. Nyt keitin samoilla vinkeillä yrttilientä nuutuneista varsista ja ajattelin jakaa senkin täällä. Löydät kasvisliemipostauksen täältä. Muut Ideapankki-postaukset löydät Ideapankki-tunnisteella.

Itse käytin minttua ja korianteria, sillä niitä oli, mutta tähän käy varmasti ihan kaikki varret. Yleensä käytän ruokaan lehtien lisäksi varret tai ainakin osan niistä, mutta nyt oli niin nuutuneet puskat, että raksin ruokaan ainoastaan lehdet. Koin sen helpommaksi kuin kaikkialle sojottavien varsien leikkelyn. Lopuksi leikkasin varret poikki mahdollisimman läheltä tyveä ja laitoin ne kattilaan kiehumaan veden kanssa tunniksi.

Käytin liemeen kahden yrttiruukun varret (siis niitä kaupan puskia) sekä 2 litraa vettä. Koska en yhtään tiennyt, miten varret reagoivat keittämiseen ja irtooko niistä ylipäätään makua, laitoin ensin litran ja keittymisen edetessä maistelin lientä ja lisäilin vettä yhteensä litran. Kun liemi oli keittynyt tunnin, siivilöin sen, annoin jäähtyä ja pakastin minigrip-pussissa odottamaan käyttöä.

2 litrasta vettä sai 9 dl valmista lientä. Haihtuminen kannattaa ottaa huomioon, jos haluaa lopputulokseksi tietyn määrän. Mä oon ottanut sen linjan näissä, että lientä tulee sen verran kun tulee ja lisään tarvittaessa vettä keittoa tehdessä.

lauantai 17. marraskuuta 2018

Joulufiilistely: Lahjavinkki 2. Keksiainekset purkissa

Toisena lahjavinkkinä ajattelin jakaa ohjeet keksiainesten kokoamiseen. Ideana siis koota kaikki keksitaikinaan tarvittavat kuiva-aineet purkkiin ja liittää mukaan ohjeet (ja halutessaan myös piparimuotti, niinku mä tein.) Tää ohje jää vähän vajaaksi, koska en löytänyt Mistään määriä, joita olen tuohon käyttänyt eikä muistukuvia ole. Pidän kuitenkin tärkeimpänä jakaa idean. Tähänhän voi käyttää mitä vaan keksiohjetta, jossa kuivat aineet sekoitetaan eikä kosteita aineita ole montaa. Jotain vastaavaa reseptiä käyttämällä saa sovellettua määrät myös tähän. Pahoittelen vajaata ohjetta ja toivon, että tästä postauksesta on jotain hyötyä.



Tein samalla tavalla ns sarjatuotantona kuin pyykkietikan kanssa. Ostin purkit ja muut tarvikkeet ja tein kerralla. Nopeaa ja helppoa. Purkit koristelin kotoa löytyneillä tarvikkeilla (koristeteippiä ja erilaisia nauhoja sekä kanteen tarra) vähän persoonallisemmiksi. Piparkakkumuotit valitsin myös saajan mukaan. Yhden purkin sisältö käytettiin heti joulupäivänä ja sain itsekkin maistaa, hyviä tuli!

Suklaa-karpalokeksit

Laita purkkiin kerroksittain:

vehnäjauhoja
leivinjauhetta
ruokokidesokeria
valkosuklaahippuja
tummasuklaahippuja
kuivattuja karpaloita

Liitä mukaan seuraavat ohjeet:

Purkin sisällön lisäksi tarvitset:
100g voita
1dl vaaleaa siirappia
1 iso kananmuna

Sulata voi ja siirappi isossa kattilassa.
Lisää joukkoon vatkattu kananmuna ja
purkin sisältö. Sekoita jäykäksi taikinaksi.
Jos teet pikkuleipiä muotilla, laita taikina
jääkaappiin 20 minuutiksi ennen leipomista. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Tee pikkuleivät ja nostele ne pellille. Paista uunissa 10-12 minuuttia, kunnes ne ovat kullankeltaisia. Anna jäähtyä. Hunnuta halutessasi tomusokerilla. Nauti!

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Isänpäivän haikeus

Mä oon kirjoittanut isänpäiväpohdintoja 2014, löydät tekstin tästä. Se on edelleen ajankohtainen ja tosi.

Tänään vietän isänpäivää yksin eli tää ei mulle eroa kauheasti muista päivistä. Paitsi niin, että on hieman haikeeta, isä, vaari ja fafa kovasti mielessä. Tää on varmaan ensimmäinen isänpäivä, joka ei sisällä mitään juhlallisuuksia. Isä on ulkomailla eikä kumpaakaan isoisää enää ole, joten siksi tällainen ratkaisu.

Fafa kuoli toissa vuonna ja vaari viime vuonna. En enää kauheasti muistele heitä, mutta tietyissä tilanteissa muistot nousee pintaan. Tietyt tilanteet nostavat haikeuden ja ikävän. Isänpäivä nostaa kaiken tämän.

Mulla on muutama fafan tekemä taulu, jotka otin muistoksi silloin, kun hänen tavaroitaan käytiin läpi. Hän on tehnyt ne itse puusta. Olen säilyttänyt niitä pinossa koko ajan, sillä taulujen käsittelemättömässä taustassa säilyy vielä fafan tuoksu. En voi laittaa niitä seinälle, sillä pelkään tuoksun haihtuvan nopeammin. Pinon alimmainen ei enää tuoksu oikeestaan ollenkaan, muut kyllä. Haluan vaalia tuoksua niin kauan kuin mahdollista, sillä sen kautta pääsee helposti muistoihin. Kaikkiin niihin rakkaisiin ja lämpimiin.

Mitään vaarin tavaroita mulla ei ole ja muutenkin muistelu on erilaista. Viimeiset vuodet vaari oli sairas ja hyvin erilainen kuin aiemmin. Päällimmäisenä on rankat muistot siitä ajasta, kuinka vaari aina itki, kun mun piti lähteä ja tiedettiin molemmat, että seuraavaan kertaan on kauan. Yritän vaalia muistoja siitä "oikeasta vaarista", siitä jurosta vitsailijasta, joka viihtyi pihalla ja jonka pyörän pakkarilla pääs kirkonkylälle jätskille. Se on se vaari, jonka mä haluan muistaa, vaikka olihan hän rakas loppuun asti.

Päivä on nyt aloitettu kyynelillä sekä rakkailla ja rankoilla muistoilla. Tästä tulikin hieman erilainen teksti kuin alunperin ajattelin. Tekstiä aloittaessani en oikein edes tiennyt, mitä kirjoittaisin, mutta teksti vain syntyi. Seuraavaksi aion laittaa kuvat esille kolmesta rakkaasta elämäni isästä ja illalla sytytän kynttilät heistä kahdelle.

Ihanaa isänpäivää sulle! Vietät sen sitten yksin, yhdessä tai muistoissa, se on varmasti merkityksellinen ja tärkeä.

lauantai 10. marraskuuta 2018

Joulufiilistely: Lahjavinkki 1. Pyykkietikka

Jatketaan jouluisilla aiheilla.. Osa joulufiilistelyä on tietysti lahjat ja koska oon jo kauan pyrkinyt tekemään lahjat suurimmaksi osaksi itse, koin luonnollisena jakaa muutamia edellisten vuosien lahjavinkkejä ja tässä niistä ensimmäinen: pyykkietikka. Tätä tein lahjaksi viime jouluna ja se osoittautui hitiksi. Mietin jopa jossain vaiheessa, että pitäisikö toistaa sama lahja tänäkin vuonna, mutta ehkä keksin muuta. Äidille olen tehnyt tätä vuoden aika muutaman kerran lisääkin.

Pyykkietikka käytetään huuhteluaineen tapaan ja se on tekstiileille hellävaraisempi kuin tavalliset huuhteluaineet. Se poistaa hajuja (myös pinttyneempiä), pitää pyykin pehmeänä ja raikkaana eikä tuki kuituja. Jos pyykkietikan ominaisuudet kiinnostaa, kannattaa googlata tarkemmin.

Etikka tuoksuu melko vahvasti heti pesun jälkeen, mutta haihtuu pyykin kuivuessa ja jäljelle jää hento tuoksu eteerisestä öljystä. Etikkaa voi käyttää ihan sellaisenaankin, jos suosii hajusteetonta kodinhoitoa.

Pullot koristelin pitsinauhalla (yhdessä satiini) ja liimasin kylkeen tarran, johon kirjoitin "Sitruunapyykkietikka"

Pullot (0,5litraa) ostin Ikeasta ja koristelin kotoa löytyneillä tarpeilla. Pulloihin laitoin trattia apuna käyttäen desin keitettyä, jäähtynyttä vettä, loput etikkaa ja 20 tippaa eteeristä sitruunaöljyä. Etikkaa voi käyttää myös laimentamattomana tai laimentaa enemmän. Tuoksua voi halutessaan laittaa enemmän, tällä määrällä tuoksu pysyi hentona. Myöhemmin kuulin, ettei sitrusta suositella, koska voi haurastuttaa kuituja, mutta en tiedä kuinka todellinen uhka on oikeasti noin pienissä määrissä. Etenkin jos on tarkoitus vaihdella tuoksua erän mukaan. Ainakaan tekemäni satsi ei ole näkyvästi aiheuttanut vauriota, päinvastoin.

Nyt kun kävin Ikean sivuilta tarkistamassa pullojen koon, huomasin, että talvimallistossa on vastaavia pulloja painetulla sydämellä! Ihania. Pitäisköhän mun kuitenkin keksiä joku pullotettava lahja tälle joululle..

Pullot pakeroin lahjapaperiin ja lahjanaruun yhdistin pakettikortin ja puisen koristesydämen (joulukuuseen, nämä löytyi paketointilaatikosta).

Vastaavia joululahjavinkkejä on tulossa vielä ainakin kolme. Ajattelin jakaa ne aina näin lauantaisin eli 1.12 asti. Jotta voit mahdollisesti suunnitella lahjoja jo etukäteen, kerron aiheet valmiiksi: lumiukkosoppa, suklaakuusi ja keksiainekset purkissa. Kerron näissä postauksissa, jos uusia aiheita vielä tulee, jotta voi valmistautua. Kaikki ideat on yleisesti tiedossa eli mitään uusia innovaatioita näistä ei varmaan saa, mutta haluan kuitenkin jakaa omat vinkkini ja kuvani niihin liittyen. Palaa siis ainakin lauantaisin blogiin, niin voit saada inspiraatiota itsetehtyihin lahjoihin!

torstai 8. marraskuuta 2018

Joulufiilistely: uutuuspiparit testissä

En oo kovin hyvä analysoimaan erilaisia asioita, mutta tykkään kaikenlaisista testailuista ja siksi halusin tehä pienen piparkakkutestin, vaikkei tulokset ihan aukottomia olekkaan. En vaan osaa arvioida tällaisia asioita monelta kantilta, mutta ehkä ei aina tarvii.

Kuten turkinpippuriuutuudet-postauksessa kerroin, tykkään säännöllisesti ostaa juttuja, jotka ei oo mulle ennestään tuttuja. Etenkin uutuudet kiinnostaa ja siksi päädyin ostamaan yhdellä kertaa kolme pakettia erilaisia pipareita.



Annas Polka-piparkakut 

Paketissa on noin 33 piparkakkua

Tuoksu on selkeän piparkakkuinen, mutta myös piparminttu tuoksuu. Ensimmäisenä maistuu piparkakku ja siihen sekoittuu selkeä piparmintun maku, joka jää pitkäksi aikaa jälkimauksi suuhun. Nää on mielestäni tosi hyviä ja ostan varmasti myös uudestaan. Testasin näitä vain yksinään, mutta luulen, että toimii niin parhaiten. Piparminttu on itsessään niin vahva maku, etten ehkä yhdistäisi tähän komboon enää muuta.


Annas Lakrits-piparkakut

Paketissa noin 33 piparkakkua

Tuoksussa sekoittuu piparkakku ja lakritsi. Sama kuin Polkassa, piparkakku maistuu ensin selkeämmin. Lakrtisin maku tulee hieman myöhemmin ja jää pitkäksi aikaa jälkimauksi suuhun. Nääkin on tosi hyviä ja päätyvät ostoskoriin varmasti myös uudestaan. En ole kokeillut muuten kuin iteksiään, mutta tähän voisi sopia joku muu maku vielä lisäksi. Ensimmäisenä tulee mieleen homejuusto ja/tai persimon. 


Kantolan rapea pallopipari

Nää on siis maitosuklaapäällysteisiä piparkakkupalloja. Tuoksu on tosi hyvä, suklainen ja jouluinen. Makukin on tosi hyvä. Ei ehkä kaikista jouluisin, joten sopii hyvin aikaiseen fiilistelyyn. Ja varmasti myös esimerkiksi jouluaattoherkuksi. Piparkakku ei mun mielestä oo itsessään kovin hyvä, mutta kokonaisuutena toimii.



Laita toki kommenttia, jos tän tyyppiset postaukset kiinnostaa. Tää on vuoden ensimmäinen Joulufiilistely-postaus. Jatkossa löydät sillä tunnisteella myös muut jouluaiheet. Tulossa ainakin muutamat diy-lahjavinkit. Mietintämyssyssä myös joku glögiaihe ja muut kausiherkut. Jos näistä tulee erityisiä ideoita ni pistä vinkkiä!

tiistai 6. marraskuuta 2018

Punajuuri-piparjuurikeitto

Yks mun kaikkien aikojen suosikkikeitoista on punajuuri-perunasoseesta ja piparjuurituorejuustosta tehty keitto. Niin helppo ja niin hyvää. Olin aivan varma, että olen jakanut reseptin joskus täällä, mutta en näköjään, joten tässä se tulee.

Tein ensimmäistä kertaa keiton itse tehdystä soseesta. Olen aiemmin käyttänyt tähän Pirkan sosetta. Jatkossa käytän varmaan molempia tilanteen mukaan. Valmiissa soseessa on hieman sattumia, tästä omasta tuli ihan sileää.

Kirjoitin blogiin aiemmin punajuurien hyödyntämisestä ja sieltä löydät vinkit myös soseen tekoon.

Punajuuri-piparjuurikeitto
(1 reilu annos)

N. 6dl punajuuri-perunasosetta
(tai yks pötkö valmista, jolloin sitä tulee ehkä vähän enemmän)
100g piparjuurituorejuustoa

Tarvittaessa vettä tai maitoa
Mausteita oman maun mukaan
(Itse en tällä kertaa laittanut mitään näistä)

1. Lämmitä sose kattilassa.
2. Lisää lämpimään soseeseen tuorejuusto ja sekoittele ainekset sekaisin. Lisää tarvittaessa mausteita/nestettä.
3. Keitto on valmis, kun tuorejuusto on kokonaan sulanut ja sekoittunut soseen joukkoon.

Maailman helpointa ja Niin hyvää.




sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Jogurttimarinoitua kanaa tomaatti-kookoskastikkeessa

Syksyn tulon ja talven läheisyyden huomaa myös siinä, millaisia ruokia tulee tehtyä. Ilmojen viiletessä tekee mieli lämmintä ja mausteista. Tällä viikolla tein kahta eri ruokaa kotona: Punaista linssicurrya ja jogurttimarinoitua kanaa. Kunnon syksyruokia!

Kanaresepti oli täysin fiilispohjalta valmistettu ja onnistui niin hyvin, että halusin jakaa reseptin, jotta sitä voi hyödyntää myös muut ja jotta muistan sen itse jatkossakin. Tein aiheesta instaäänestyksen ja kyllä-äänet voitti, joten tässä se tulee.

Jogurttimarinoitua kanaa tomaatti-kookoskastikkeessa
(Kaksi annosta)

Jogurttimarinadi

1dl tuoretta, silputtua minttua
1dl tuoretta, silputtua korianteria
5dl maustamatonta luonnonjogurttia
1-2rkl raastettua inkivääriä
chiliä maun mukaan (käytin itse kokonaisena kuivattua, varmasti käy myös sekä tuore että jauhe)

350g kanan filee minuuttisuikale
(muut vastaavat käyvät varmasti myös)

Lisäksi

135g chili-tomaattisose
(ainakin Pirkalla on uutuutena näitä pieniä, tosi käteviä.)
200ml kookosmaito
jasmiiniriisiä


1. Silppua yrtit ja laita ne kulhoon. Kaada jogurtti yrttien päälle. Raasta inkivääri kulhoon ja lisää chili. Sekoita hyvin.

2. Laita kanasuikaleet kanneliseen astiaan. Kaada jogurttimarinadia päälle sen verran, että kana peittyy. Sekoita ja lisää marinadia tarvittaessa. Laita loppu kastike jääkaappiin odottamaan tarjoilua.


3. Peitä kana kannella ja laita jääkaappiin vähintään tunniksi. Nosta se sitten pöydälle puoleksi tunniksi ennen paistamista.

4. Lämmitä uuni 225 astetta (käytin itse grillivastusta, onnistuu varmasti ilmankin). Levitä kana leivinpaperin päälle pellille ja laita uuniin. Paista 20 minuuttia, käännä kanat puolessa välissä.
Pellille kertyi paljon nestettä, jonka kaadoin pois puolessa välissä ennen kääntämistä, jotta kana paistuisi paremmin.

5. Keitä riisi.
Vinkki! Keitä vesi vedenkeittimellä. Laita kattilan pohjalle öljyä ja suolaa, mittaa riisi päälle ja sekoita hyvin. Lisää vesi ja anna keittyä paketin ohjeen mukaan.

6. Laita paistettu kana pannulle. Kaada päälle tomaattisose ja kookosmaito ja sekoita. Anna lämmetä kunnolla.

7. Kokoa annos. Riisiä, kastiketta sekä odottamaan jätettyä marinadia.




Kiinnostaako ruokareseptit? Millaisia toivoisit, mitkä ei kiinnosta?

lauantai 3. marraskuuta 2018

Blogiloma, vahingossa (350. postaus)

Mulla on ollut kolme viikkoa vapaata koulusta ja sen aikana on ollut vaikka mitä puuhaa. Paljon tärkeitä ihmisiä kolmessa kaupungissa. Ei kuitenkaan oikein mitään, mitä olisin erityisesti halunnut jakaa juuri siinä hetkessä eikä kauheasti aikaa kirjoittaa. Vähän vahingossa huomasin pitäneeni lomaa myös blogista.

Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että tekee taas mieli kirjoittaa, toivottavasti riittää myös aiheita (niitä saa edelleen toivoa). Ainakin parit ruokajutut suunnitteilla, ehkä myös vähän kotikeskiviikkoa ja diy-projekteja taas vaihteeksi. Sitten yleistä höpinää ja mitä mieleen taas tuleekaan. Vinkkejä itse tehtyihin lahjoihin edellisiltä vuosilta ajattelin pian jakaa. Se vois ehkä olla sopiva aihe diy-projekteihin tai sit kehitän uuden tunnisteen, jotta muutkin joulujutut löytyy samasta paikasta.

tiistai 16. lokakuuta 2018

Hömppäjuttua sisustuspelistä

Halusin kirjoittaa vaihteeksi aivan hömppää. Pelaan jonkin verran kännykkäpelejä kausissa. Välillä menee pitkä aika, ettei mulla ole puhelimessa yhtään peliä ja sitten taas innostun lataamaan jonkun, jota pelaan joko kyllästymiseen tai pelin päättymiseen saakka ja poistan sitten. Tykkään erityisesti erilaisista sisustuspeleistä ja nyt ajattelin kirjoittaa viimeisimmästä löydöstäni.

Esittelemäni peli on Home Design. Siinä sisustetaan erilaisia huoneita peleistä kerätyillä "rahoilla". Pelit ovat vastaavia kuin Candy crash ja niitä on useilla erilaisilla tavoitteilla. Yhtä peliä täytyy pelata aina niin monta kertaa, että sen pääsee läpi, jotta siitä saa "rahat" ja jotta pääsee uuteen peliin. Pelejä on tosi monia erilaisia, mutta jossain vaiheessa tulee samoja pelejä uudestaan (leveleitä on yli tuhat). Pelit vaikeutuvat tasojen edetessä, mutta välissä tulee helppojakin, joka tekee pelaamisesta mielekästä.

Pelasin itse tämän jo loppuun sisustamalla kaikki huoneet ja poistin pelin. Ennen sitä otin ruutukaappaukset kaikista sisustamistani huoneista. Tämän postauksen pääideana pidin omien suosikkieni esittelemistä, mutta kirjoitin ensin vähän faktaa, jotta kuvat ei jäisi aivan irrallisiksi.

Peli antaa jokaiselle tuotteelle kolme vaihtoehtoa, joista saa valita. Aika monta kertaa joutui tekemään kompromisseja, jotta sai mahdollisimman seesteisen kokonaisuuden värien ja materiaalien kanssa. Kaikista ei voinut valita omaa lempparituotetta, koska kokonaisuudesta olisi muuten tullut liian sekava. Muutamia kertoja kävi myös niin, ettei mikään kolmesta vaihtoehdosta sopinut mielestäni kokonaisuuteen ja sitten piti vain ottaa joku. Jo valittuja tuotteita voi onneksi muuttaa "ilmaiseksi" myöhemminkin, joten mahdollisuudet yhtenevämpään kokonaisuuteen on loppuun asti, vaikka aiemmin olisi valinnut jonkin muut.

Nämä ovat omia lemppareita juuri siksi, että niistä sai materiaalien ja värien puolesta yhtenevimmät kokonaisuudet. Yhtäläisyytenä kaikkien lempparien kesken huomaan myös sen, että niissä on sama värimaailma kuin omassa kodissani, hups. Muutamien kohdalla valinta oli todella vaikea, olenhan kuitenkin sisustanut kaikki huoneet niin hyvin mieleisikseni kuin annetuilla tuotteilla pystyi. Tässä kuitenkin suosikit. Näistä jokaisen voisin tällaisenaan ottaa omaan kotiin, niissä muissa olisi materiaalien ja/tai värien kanssa viilattavaa. Huoneita oli yhteensä 21.

Tässä tykkään selkeydestä.
Tämmöisen kylpyhuoneen voisin
 hyvin kuvitella omaan kotiin.

Tää on kaikista huoneista mun
ehdoton lemppari. Niin ihanat
värit ja vaikka niitä on paljon,
on kokonaisuus mielestäni yhtenäinen.

Tämmöiseen taloon voisin itse muuttaa.

En osaa erityisesti perustella valintaani,
mutta tässäkin värimaailma ja kokonaisuus viehättää.

Tässä kohteessa sisustin talon myös
ulkopuolelta ja olin siihenkin tosi tyytyväinen,
mutta koska tää oli ainoa kaksiosainen kohde, unohin ottaa kaappauksen siitä. Värimaailma oli sama kuin sisätilassa. Tässä tykkään erityisesti vahvoista väreistä, niitä oli pelissä aika vähän.
                 
Tässä kohtaa lienee jo melko selvää,
miksi valitsin lemppariksi myös tämän.

Yllättävän paljon sitä keksii kirjoitettavaa mokomastakin aiheesta. Tykkäätkö enemmän lukea täyttä asiaa, hömppää, jotain siltä väliltä vai tasaisesti kaikkea? Laita kommenttia tulemaan, jos sulla on tähän jotain näkemystä, niin osaan ottaa sen jatkossa huomioon.

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Ideapankki: arkea helpottavat keittiöniksit

Tämä ei ole varsinaisesti ruokapostaus, mutta koska vinkit liittyvät suurimmaksi osaksi ruuan laittoon, ajattelin aiheen sopivan juttusarjaan.

Listaan seuraavaksi muutamia niksejä, jotka olen kehittänyt helpottamaan omaa arkeani keittiössä. Toivottavasti myös sä löydät näistä jotain kokeilemisen arvoista, jos ei kaikki ole jo valmiiksi käytössä.

Kumihanskat:

- mulla on aina keittiössä kertakäyttöisiä kumihanskoja enkä meinaa tästä tavasta enää luopua, vaikka turha jäte onkin pahasta. Hanskat on helpottanut niin montaa juttua ja myös lisännyt tiettyjen raaka-aineiden käyttöä. Käytän hanskoja käsitellessäni voimakastuoksuisia tai helposti värjääviä raaka-aineita. Usein myös erilaisia raakoja lihoja käsitellessäni, sillä ne tuntuvat mielestäni epämiellyttäviltä ihoa vasten. Tilanteen mukaan myös muulloin, esim jos käsissä on haava, jota happamat raaka-aineet ärsyttävät tai jos teen suuren erän jotakin (esim. pesen paljon perunoita tai perkaan 5 kg mansikoita), jolloin iho helposti ärtyy. Kerran käytin hanskoja myös rapujuhlissa, sillä olin laitattanut geelilakkaukset kynsiin seuraavan päivän häitä varten enkä halunnut niiden menevän pilalle ennen aikojaan (ja muutenkin kädet pysyivät siisteinä juhlia varten).

Muovikannet:

- säästän jogurtti yms purkkien muovikannet myöhempää käyttöä varten. Teen usein dipin/kastikkeen suoraan jogurtti/kermaviilipurkkiin, joissa harvoin on erillistä muovikantta. Aika usein dippiä kuitenkin jää, jolloin on kätevä laittaa säästetty kansi päälle eikä tarvitse pelailla kelmun kanssa. Tästä syystä teenkin dipin yms useimmiten suoraan purkkiin, vaikka muuten pyrinkin laittamaan kaiken aina nätisti erilaisiin kippoihin.

Valmistelu:

- tätä sivusin jo aiemmin Tofu kulho-postauksessa. Tämä on itselläni vielä harjoitteluasteella, mutta on helpottanut arkea huomattavasti jo nyt ja tulee ainavaan luonnollisemmin. Pyrin siis valmistelemaan seuraavat ruokajutut (ja välillä muutkin asiat) mahdollisimman pitkälle, jotta toimeentarttuessa olis helpompaa. Esim. Samalla kun kasaan aamupalatarpeita, nostelen tasolle valmiiksi myös päivällisen tarvikkeet, niin pitkälle kuin pystyy (lähinnä siis astiat ja kuivatuotteet). Tai iltapalaa kootessa voi mitata puurohiutaleet valmiiksi lautaselle ja täyttää vedenkeittimen sekä nostaa pöydälle lusikan, lasin ja "puuronpäälliset" (jos käyttää kuivatuotteita tai esim. pilttiä). Näin puuron laittaminen aamulla on helppoa ja nopeaa.


Pakastusvinkeistä olenkin kirjoittanut jo aiemmin erillisen postauksen. Tähän listaan sopisi myös ruokalistasuunnittelu, siitäkin olen kirjoittanut aiemmin. Kaikki Ideapankki-postaukset löydät tunnisteella.

lauantai 13. lokakuuta 2018

Turkinpippuri-uutuudet

Tykkään salmiakista tosi paljon. Ja muistakin karkeista, mutta en yleensä osta esim. pelkkiä hedelmäkarkkeja, salmiakkeja sitä vastoin voin ostaa pelkästään. Odotan aina innolla uutuustuotteita (siis muitakin kuin karkkiuutuuksia!) ja kokeilen niitä yleensä aika ennakkoluulottomasti.

Tänä syksynä odotin erityisesti kahta turkinpippuri-uutuutta: munkkia ja suklaalevyä. Testasin molemmat heti, kun sellaiset ensimmäisen kerran kaupasta löysin ja ajattelin kertoa mielipiteeni niistä.

Turkinpippurisuklaa:

Olen syönyt näitä jo muutaman levyllisen, on niin hyvää. Ainoa, mikä hieman ihmetyttää on se, että salmiakin maku mielestäni vaihtelee levykohtaisesti. Välillä siinä on aivan selkeä turkinpippurin maku ja välillä se jää mielestäni hieman vaisuksi. Ensimmäistä kertaa maistaessani ajattelin ensin, ettei tässä ole toivomaani potkua vaan salmiakin maku peittyy. Sitten keksin imeskellä paloja niin, että suklaa sulaa ensin pois ja jäljelle jää salmiakkirakeet. Näin kaikki ainesosat pääsevät mielestäni parhaiten oikeuksiinsa. Tämä tapa ei kuitenkaan ratkaise mainitsemiani levykohtaisia eroja. En tiedä, onko tässä oikeasti joku laatuongelma vai onko makuaistini erilainen eri päivinä (en ole huomannut vastaavia eroja muissa tuotteissa), mutta suosittelen lämpimästi tämän suklaan maistamista!

Turkinpippurimunkki:

Valitsen yleensä jonkun muun kuin kuorrutetun munkin, jos saan itse valita esim. paistopisteeltä herkun. Vaikka ne hyviä onkin, valitsen mieluummin jonkun vähemmän överimakean. Arnoldsin herkut on asia erikseen. Tätä turkkarimunkkia halusin kuitenkin ehdottomasti maistaa ja saatan ostaa toistekkin. Se oli mielestäni muiden vastaavien tapaan vähän turhan makea, mutta satunnaiseen överisokerihimoon oikein passeli valinta. Kannattaa siis kokeilla. Ja varata jotakin suolaista sen jälkeen syötäväksi, jos ei yleensä välitä supermakeasta.



Kiinnostaako sua uutustuotteiden, tai ylipäätään tuotteiden, arvioinnit/esittelyt yms.? Tuleeko mieleen jotain tiettyä tuotetta tai tuoteryhmää, josta haluaisit suosituksia/arvioita/jotain mielipiteitä? Jos joo, laita kommenttia niin voin jatkossa tehdä tämäntyyppisiä postauksia enemmänkin.
Kuten jo tekstissä kerroin, tykkään kokeilla erityisesti uutuustuotteita ennakkoluulottomasti ja valitsen muutenkin ostoskoriini vaihtelun vuoksi melko usein tuotteita, joita en ole kokeillut ennen. Toki vastaaviin postauksiin voisi kirjoittaa myös käyttämistäni vakiotuotteista yms. Laita siis toiveita ja ideoita tulemaan, jos sellaisia on! Kiitti.

torstai 11. lokakuuta 2018

Auta kehittämään blogia

Blogin lukijamäärä on vähentynyt tilastojen perusteella ja yritän nyt kartoittaa hieman, millaiset asiat kiinnostaa lukijaa. Vaikka kirjoitankin pääasiassa siksi, että tykkään tästä ja jotta itse muistaisin asioita, toivon tietenkin myös, että joku muukin näitä lukee ja saa tästä jotakin uutta itselleen. Muutenhan voisin kirjoittaa vain päiväkirjaa.

Mun mielestä parasta on kirjoittaa fiiliksen mukaan ja aiheista, jotka sillä hetkellä tuntuvat jollain tasolla merkityksellisiltä. On kiva kirjoittaa vaihtelevasti sekä täyttä asiaa ja vinkkejä että enemmän tai vähemmän hömppää. On kiva miettiä erilaisia aiheita, joista kirjoittaa ja välillä kirjoittaa puhtaasti fiiliksen mukaan. Sen takia blogi päivittyy välillä useasti ja välillä harvemmin. En halua kirjoittaa mitään siksi, että on pakko vaan siksi, että siltä tuntuu. Kirjoitan jonkinverran postauksia säästöön ja julkaisen niitä silloin, kun tuntuu sopivalta. Kaikkia asioita ei kuitenkaan voi tai halua pitkittää ja senkin takia postauksia tulee joskus päivittäin. Jos kirjoitushimo iskee ja postauksia syntyy vaikka 7, menee turhan pitkään kaikkien julkaisuun, jos niitä julkaisee 2 viikossa (kun keskiviikko ja lauantai/sunnuntai on kuitenkin "varattu" postaussarjoille).

Testailen lähiviikkoina hieman erilaisia juttuja ja kyselen postausten lopussa fiiliksiä sen tyyppisistä aiheista. Toivon, että mahdollisimman moni tarttuu näihin kysymyksiin ja laittaa kommenttia. Näin autat mua kehittämään blogia. Aina saa tottakai laittaa kommenttia ja ideoita, jos sellaisia tulee, vaikka en erikseen kyselis tai vaikka ei liittyis kyseltävään asiaan. Nyt toivon sitä kuitenkin erityisesti. Kiitos!


tiistai 9. lokakuuta 2018

Silikonihelmistä tehdyt setit

Olen kirjoittanut jo useasti näistä silikonihelmistä tehdyistä tuotteista, mutta kirjoitan vielä, sillä näistä löytyy kyllä jos jonkinmoista kirjoittamista. Esittelin viikko sitten pari lahjaksi antamaani kokonaisuutta lahjapaketteineen ja kortteineen. Tällä kertaa keskityn muihin setteihin. Näiden lisäksi olen tehnyt pari muuta, joista ei ollut kuvaa settinä, joten jätin ne pois postauksesta.

Nämä olivat ensimmäiset korut,
jotka tein tilauksesta ja ylipäätään ensimmäinen setti.
Tämä meni ystäväni pojalle.
Tämän tein tuttuni
sukulaiselle tilauksesta.

Tämän tein kaverini pyynnöstä. Hän antoi ne lahjaksi.
Tämän tein ystävälleni tilauksesta. Hän antoi ne
lahjaksi kummitytölleen.
Nämä tein ystävälleni tilauksesta.
Hän antoi ne lahjaksi ystävilleen.
Turkoosi setti on yhdelle,
keltasävyinen toiselle.