Prinsessaunet sujuivat niin hyvin, että aamulla tuli hiukka kiire bussiin, mutta kerkesin! Tein samalla aamujen nopeusennätyksen, huh! Sitä ei tarttis enää rikkoa..
Kovin prinsessasti ei tämä päivä ole sujunut. Rankka päivä siis. Yleensä saan työt jätettyä töihin, mutta tänään se ei onnistunut, yksi asia huoletti suuresti. Vaikka koitin tehä ja aatella mitä, niin ei. Mielessä pyöri, mitä ratkaisuja voisi kokeilla.
Aattelin, että partio varmaan vie ainakin hetkeksi ajatukset pois, täytyy kuitenkin keskittyä niihin pieniin partiolaisiin, jotka tulee sinne oppimaan. Mutta kun toisia kiinnostaa ja toisia ei, niin kiristyyhän sielläkin. Yllättävän rauhallisena kuitenkin pysyi yleisfiilis ja vaikeistakin jutuista selvittiin. Keskustelu on yleensä kaikista tehokkainta.
Sitten lähin vielä venyttelytunnille. Sielläkin kesti k-a-u-a-n että sain ajatukset nollattua. Pitkään täytyi ajatella nollaamista ja eihän se silloin oikein toteudu. Nollaaminenhan on sitä, ettei edes ajattele nollaavansa. Vajaa puolet tunnista sujui kuitenkin nollatilassa, oi mikä fiilis!
Tunnin jälkeen olo oli raukea. Päivän hieman ahistava väsymys oli vaihtunut sellaiseen hyvään väsymyksen tunteeseen. Mukava olo lähteä kotiin.
Ei päivä kuitenkaan niin kauhea ollut kuin saattaa kuulostaa. On tässä ollut paljon hyvääkin, niinkuin yleensä kaikissa päivissä. Kun pyrkii keräämään elämäänsä vain juttuja, joista yleensä nauttii, ei raskaatkaan päivät tunnu niin raskailta. Huomenna on toivottavasti kuitenkin helpompaa!
Olipas filosofista..
Vikana päivän suurin ilo! Eílen on julkaistu kaksi uutta muumimukia ja yksittäin myytäviä uusia muumilaseja, kokonaiset viisi kappaletta! Muumimukejahan jo on, mutta aina on tilaa jollekkin uudelle.. Muumipeikkoa ja Niiskuneitiä mulla ei ees oo, kun ne edelliset oli musta jotenki tylsät, mutta nää ei. Suht kohta on synttärit, en ehkä uskalla ostaa ennen sitä. Mutta kaupassa ihailemassa voi aina käyä! Ja myyjä kertoi, että 15päivä julkaistaan kesän sesonkimukikin, jännää.
Nyt energiaa keräämään, jaksaa taas paremmin huomisen hommat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti