Vinkeistä tärkein on mielestäni: valitse erilaisia makuja ja rakenteita, kylmää ja lämmintä. Sen pohjalta saa muodostettua juuri sellaisen kulhon, kuin itse haluaa. Kannattaa lähteä liikkeelle lempiraaka-aineista tai jostain uudesta, jota haluaa kokeilla. Mulla oli molemmat. Idea kulhoon lähti uudesta tofumausta (Sweet Ginger Garlic) ja täydentyi lemppareilla.
Tofu kulho
(1 annos)
jasmiiniriisiä
suolaa
1/2 tofu
suolaa
1/2 tofu
punakaalia
avocado
1/2 mango
granaattiomenan siemeniä
chilitahnaa
creme fraiche
seesaminsiemeniä
korianteria
soijakastike
1. Kuumenna 3dl vettä. Mausta vesi suolalla ja lisää 1,5dl riisiä.
2. Pilko tofu ja paista öljyssä pannulla. Pilko avocado, mango ja punakaali.
3. Sekoita chilitahnaa creme fraicheen oman maun mukaan.
4. Paahda seesaminsiemeniä kuumalla, kuivalla pannulla.
5. Kokoa kulho: laita pohjalle riisi ja mausta soijakastikkeella. Nosta päälle tofu, mango, avocado ja punakaali, keskelle chilikastike. Ripottele päälle granaattiomenaa, seesaminsiemenet ja korianteri.
Vaikka suuri osa raaka-aineista on parhaita suoraan käytettynä, pystyy tätäkin vähän valmistelemaan. Söin ensimmäisen kulhon eilen ja siinä samalla valmistelin myös tälle päivälle: paistoin kokonaisen tofun kerralla ja laitoin puolet purkissa jääkaappiin odottamaan. Myös granaattiomenan "perkasin" kokonaan eilen: laitoin osan pakkaseen odottamaan myöhempää käyttöä ja osan jääkaappiin tätä päivää varten. Riisin mittasin valmiiksi, mutta keitin vasta tänään. Olishan senkin voinut keittää samalla, mutta olisi kuitenkin tarvinut tänään lämmittää, niin päätin tehdä näin. Siinä riisin kypsyessä sain pilkottua muut aineet valmiiksi. Valitsemistasi raaka-aineista riippuu, mitä voi ja kannattaa valmistella etukäteen, mutta suosittelen tekemään mahdollisimman paljon. Oon muutenkin harjoitellut samalla valmistelua ja pyrin tekemään sitä jatkossa vielä enemmän, esim. aamupalaa kootessa kerää päivällisen tarvikkeet valmiiksi niin pitkälle kuin pystyy, niin on nopea ryhtyä toimeen koulu/työpäivän jälkeen. Jos kuitenkin tekee jotakin, voi siinä samalla valmistella seuraavatkin jutut.
Käytin riisin maustamiseen tällaista, kun sattui olemaan, mutta mikä vaan suola käy. |

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti