Kyllä on hyvä vaihtaa vuotta kun dry max-pukukin löyty!

Kyllä voin taas olla ylpeä itsestäni, voi huoh..
Hävitin dry max-pukuni joskus silloin, kun lopetin työmatkapyöräilyn syyskuussa. Olen mielestäni kääntänyt koko asunnon, kellarin ja työpaikan ympäri useaan otteeseen ja ei, ei löydy mistään. Olen jo jonkin aikaa ollut sitä mieltä, että olen unohtanut sen jonnekkin. Kunnon sudenpentu.. Mutta toisaalta en kyllä ole keksinyt, mikä olisi ollut paikka, johon olisin sen unohtanut. Kun ei sellaista ole.
Ja sitten äsken, ihan uuden vuoden ja tän ikuisen sadekelin kunniaksi! TADAA - löytyi!

Hävettää tunnustaa, mutta se on koko ajan roikkunut siististi kangaskassissa huoneeni ovessa olevassa koukussa. Että en sitten siitä ole katsonut, vaikka muuten kirjahyllyn takaanurkkaa ja työpaikan pihavarastoja myöten kaiken. Ei se oo tosta koukusta erityisesti pistänyt silmään, se on kuitenkin sisustusta varten varatussa kangaskassissa ja olen kai luullut tietäväni mitä se sisältää. Oho, en tiennytkään. Olisin tarvinnut tätä tietoa jo kauan sitten, mutta noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Tuli sellanen oikein mieltä ylentävä olo, että aiettä kun voi taas kokea olevansa järkevä. No, ei se mitään. Ei aina voi loistaa.
Uusi vuosi ehkä alkaa sitten viisaammissa merkeissä.



Kiitos menneestä vuodesta ja kaikesta hyvästä, mitä se piti sisällään.
Kaikkea parasta tulevalle vuodelle ja paljon tsemppiä mahdollisiin karikoihin!
Muista, että oma elämäsi on juuri sinulle kaikista paras.

Vuoden väriniksi

Kirjoitin aiemmin tänään väreistä. Tää liittyy samaan kastiin, mutta koska tekstistä tuli niin pitkä, en halunnut lisätä tätä siihen vaan ajattelin kirjoittaa oman postauksen.. Yhtä tärkeä aihe, jep jep. Ja koska huomenna on uudenvuodenaatto ja tulee varmasti kirjoitettavaa ja sitten uusi vuosi ja uudet jutut, niin halusin tämän alta pois samaan syssyyn.

Lajittelen pestävät pyykit väreittäin. Kyllä, tiedän, että markkinoille on tullut liinoja, jotka estävät vaatteiden värjäytymisen pesukoneessa. Mutta ei, vaikka ne kuinka toimivat, en halua käyttää niitä. Siinähän menis koko ilo pyykinpesussa. Parastahan siinä on se lajittelu!

Sitten keksin arkea helpottavan niksin. Koska aiemmin pyykkikoriin jäi esim. yhet sukat, jotka olivat eriväriset kuin kaikki muut pesuun pääsevät vaatteet. Tai oikeestaan niksi lähti hitaudesta löytää alusvaatteet ja sukat aamuisin. Tai en oikein tiiä, mistä se lähti, mutta kovasti helpottaa monia tilanteita. TADAA - niputin aina yhet sukat ja yhet alushousut yhteen (sukat taitetaan varrekkain mytyksi ja alushousut sinne sisään). Ja tottakai suunnilleen samanväriset, ettei jäisi niitä yksittäisiä pyykkipäivänä koriin. Ainakin kaikella ois kaveri.
Olen käyttänyt tätä samaa jo pitkään esim. yökylään tai jumpalle lähtiessä. Vaihtojutut pysyy laukussa siistimmin, kun ovat samassa nipussa.
Mutta nyt koko sukkalaatikkoni on siistissä järjestyksessä ja ah, miten helppoa lähteminen onkaan!

Kuulostaapa hölmöltä tällee kirjotettuna. Mutta mun mielestä tää oikeesti toimii. Bussiin ehtiminen on välillä sekunneista kiinni ja silloin kaikki, mikä yhtään nopeuttaa lähtöä, on tervetullutta.

Sukista tuli mieleen, että ne ovat jo pitkään olleet osa asujani, täysin tiedostamatta. Sukkien värillä ja kuvioinnilla on väliä. Kuviollisilla sukilla saa kivasti twistiä muuten yksinkertaiseen asuun. Olen saanut tästä kommentteja viime aikoina aika paljon (Tyylillä "Kivannäköistä, kun sun sukat sopii asuun") ja vasta sen jälkeen alkanut tiedostaa, että näin tosiaan on. Mutta tämän asian tiedostaminen aiheuttaa välillä paineita, sukkienhan on pakko aina sopia asuun, jos niitä kerran tarkkaillaankin!
Yhtenä päivänä rankan viikon jälkeen aloin itkemään, koska sukat olivat väärän väriset. Olin menossa paikkaan, jossa kengät olisivat koko ajan jalassa, joten sukkien värillä ei olisi väliä. Välillä pienistä jutuista tulee suuria, kun on muuten hektistä.
Tää oli kuitenkin vaan yksittäistapaus enkä usko, että tästä tulee mitään elämää suurempaa, terapiaa vaativaa ongelmaa ikinä. Kuten taisin edellisessä väripostauksessa mainita, värien yhdistely ennemmin tuottaa iloa kuin vaikeuttaa elämää.

Värit ovat parasta huumetta

Teksti on pit-kä. Aloita vain, jos sinulla on aikaa.
Mulla on lähes pakonomainen tarve värien väliseen harmoniaan ja oikeaan järjestykseen.
Kyllä, vaatekaappini on usein värijärjestyksessä. Jos ei ole, on takana liian monta kiireistä lähtöä, jolloin vaatteita on kokeiltu enemmän kuin aikaa olisi ollut ja vain tyrkätty takaisin, mihin parhaiten saa. Ja liian monta kiireistä tai muuten vain väsynyttä iltaa, jolloin on mieluummin tehnyt jotain muuta kuin järjestänyt kaappinsa. Sitten kun siihen taas -mahollisimman pian- on aika ja energia löytynyt, on kaikki taas hetken mallillaan (kuten nyt) eikä mikään elämässä ole pielessä. Ha, olisikin niin yksinkertaista, että elämänlaatu olisi vaatekaapin järjestyksestä kiinni.. Mutta kyllä se kummasti parantaa elämänlaatua vaikka se ei maailmanrauhaa takaakkaan.

Mietin yleensä tarkkaan asujeni väriyhdistelmät kynsiä ja luomiväriä myöten. En tykkää yhdistellä useita värejä vaatteissani (saati kuoseja!!), vaan mieluummin puen neutraalin kaveriksi yhden tai muutaman väriläiskän. Tai tasapainotan väriä jollain neutraalilla. Olen tehnyt sitä tiedostamatta varmaan aina. Viime aikoina siitä on alkanut tulla kommentteja. Ihan positiivisia siis, mutta sen myötä olen alkanut enemmän tiedostaen miettimään värivalintojani. Tiedostaminen välillä hieman hidastaa lähtöä ja saattaa aiheuttaa lisävaatekriisejä. Ja kyllä, sävytän usein reissuun pakkaamani tavarat, myös partioon. Ainakin tiettyyn pisteeseen saakka. Aiemmin se tosin oli helpompaa, kun vaatekaappini ei sisältänyt neutraalien värien lisäksi juuri muuta kuin vihreää, turkoosia ja sinistä.

Muistan katsoneeni tarkkaan festareille pakatessani, että suunniteltuun asuun
saa lisävaatetta rikkomatta värimaailmaa. Niinpä harmaan neuletakin ja musta-harmaa kirjavan
huivin lisäksi lisälämmikkeenä toimi harmaa huppari. Ruskea takki olis rikkonu kokonaisuuden,
se oli käytössä sitten toisena päivänä..

Meinasi tulla kriisi, kun omat aurinkolasit hajos matkalla.
Onneks ystävältä löyty mustat, ei käyny liian kirjavaks.

Tottakai muu asu piti sovittaa paitaan keikkaa varten. Onneks
löyty harmaat farkut sekä juuri oikean punainen huulipuna ja neuletakki.

Koska bikineissä on pinkki raita ja huivissa pinkkejä kukkia,
täytyy koruksikin laittaa pinkkiä. Ja ooh, melko harvinainen asukokonaisuus,
kaksi kuosijuttua samassa asussa! Mutta koska värit sointu, niin se ei haitannut..

Kuva unohtui ottaa paremman valon aikaan. Laukku on superkirjava ja se
vaatii supertarkkaan harkitun asukokonaisuuden. Laukusta löytyy just samaa
pinkkiä kuin korviksista ja kengistä. Ja matkalla festarialueelle tajusin myös, että
mintunvihreää löytyy myös laukusta, kuten rannekkeesta. Nappivalinta siis.

Oho, jopas kuviin sattuikin punasävytteisiä asuja. Oikeesti mulla on edelleen enimmäkseen niitä aiemmin mainittuja sävyjä, vaikka oonkin laajentanut väriskaalaa. Kuten näkyy..

Huoneessani on tällä hetkellä kaikkia värejä sekaisin, mutta olen kuitenkin löytänyt tälle järjestyksen ja tottunut elämään näin. Syy tämänhetkiseen järjestelyyn ei suinkaan ole se, etten ole osannut valita monista kivoista väreistä (vaikka osittain sekin on totta, tykkään useimmista väreistä) vaan se, että muutama vuosi sitten huoneet oli sisustettu väreittäin. Makuuhuoneessa turkoosin ja vihreän sävyjä, olohuoneessa punaista, keltaista ja oranssia, keittiössä turkoosia ja kylppärissä oranssia ja vihreää. Kuulostaapa tälleen lueteltuna vähän kaoottiselta ja paljon ripokirjavammalta kuin oikeasti oli. Suurin osa huonekaluista ja seinät ovat kuitenkin aina olleet neutraalin värisiä että ei kodissani mitään sirkusta sentään ole ollut.
No, oli miten oli, tuli ero ja huonejärjestys muuttui, koska asuntoon muutti kämppis. Suurin osa olohuoneen tavaroista muutti makuuhuoneeseen toisen makuuhuoneen tieltä ja näin huoneessa asuu nykyään sulassa sovussa kylmät ja lämpimät sävyt.

(Tähän yritin kovasti löytää kuvia kotoa, mutta en löytänyt. Kyllä niitä on ollut, en vain tiedä missä.)

Paitsi tämän yhden. Tyynyjen värimaailma oli vielä hetki sitten
kirjavampi, mutta sitten ostin muutaman tasapainottavan tyynyliinan.

Vaikka olen väreistä tarkka, mulla on tapana ostaa samanlaiset lakanat ja pyyhkeet keskenään erivärisinä. Ettei käy liian tylsäksi. Ostan lakanat ja pyyhkeet aina pareittain. Samanlaiset, usein kuitenkin eriväriset. Jos värit eivät mielestäni sovi yhteen, päädyn samanvärisiin tai ostan jotkut toiset. Esim. muutama vuosi sitten lakanavaihtoehtoina oli limenvihreät ja violetit samalla kuviolla. Hei haloo, eihän niitä voi samaan aikaan laittaa samaan sänkyyn! Päädyin violetteihin.

Töissä olen vähän monta kertaa kulkenut etsimässä oikean väristä muovikoria ja vaihtanut tavaroita toisiin koreihin, jotta saan johonkin samanväriset. Ai että, kuinka rasittaa silmää, jos murretun keltaisten korien pinossa on yhtäkkiä kirkkaan turkoosi kori! Jos kaikki korit ovat erivärisiä, ei se ole niin häiritsevää. Toinen töissä silmään pistävä värivirhe on lasten lakanat. Meillä on mintunvihreitä ja keltaisia lakanoita, joissa on eri kuvioita ja eri väritkin.. Ja sitten kun on samassa sängyssä esim. mintunvihreä pussilakana ja keltainen tyynyliina niin apua. Ja sitten kun se aluslakanakin on tietysti jonkun muun värinen, niitä on sinisiä, keltaisia ja vaaleanpunaisia. Näin on aika usein ja olen oppinut elämään asian kanssa, mutta kyllä se vähän edelleen häiritsee. Ruokalapun pyrin sävyttämään lapsen vaatteiden kanssa.

Tykkään siitä, ettei kaikki ole samanväristä ja liian steriilin näköistä. Värisävyjen täytyy kuitenkin sopia toisiinsa. Että jos on murrettuja, niin sitten on murrettuja ja jos on kirkkaita niin sitten on kirkkaita.

En kuitenkaan koe, että tämä piirre millään tavalla häiritsee, vaikeuttaa tai hidastaa työntekoani tai muuta elämääni.  Usein se lisää hyvää mieltä, kun värit sointuvat yhteen.
Äitini on toiminut puvustajana, tällä saattaa olla vaikutusta suhteessani väreihin.

Blogipohdintoja

Äsken selailin blogiani tarkemmin kuin pitkään aikaan. Mieleen muistui paljon kivoja juttuja, jotka olin jo unohtanut ja jotka ilostuttivat mietteliästä mieltä. Mietin myös, että syksyn aikana postauksia kertyi harmittavan vähän. Kai elin niin kiinni arjessa, etten huomannut kaikkea kirjoittamisen arvoista. Tai sitten ei oikein ollut kirjoittamisen arvoista. Tai liian henkilökohtaista täällä jakamiseen. Ainakin oli vähän kirjoitusintoa ja aikaa.
Vanhempia juttuja oli kiva selailla, koska niitä oli niin paljon ja siksi harmitti, ettei syksyltä ollut. Mutta kyllähän kirjoitusinto vaikuttaa, aina ei vain huvita pysähtyä kirjoittamaan tärkeitä tai vähemmän tärkeitä juttuja. Eikä kirjoitettavaa aina vain ole. Vähäinen kirjoittelu ja into siihen voi myös johtua siitä, että olen syksyn aikana miettinyt, haluanko kirjoittaa blogia ja miksi.
Kirjoitan tätä itseäni varten, mutta olisi kiva saaha vastakaikua, koska lukijoita kuitenkin muutamia käy enkä olekkaan täällä blogissani ihan yksin.
Joulukalenterin ansiosta olen kuitenkin päässyt uudelleen sisään tähän blogijuttuun ja sormet oikein syyhyää kirjoittamaan.. Vaikka en mitään kovin hohdokasta olekaan keksinyt, mutta kirjoittaminen on kivaa. Aluksihan ajattelin, että kirjoitan päivittäin vain joulukalenterin ajan ja palaan sitten harvempaan tahtiin, mutta oho, jäinkin uuelleen koukkuun. Täytyy vaan keksiä kivoja aiheita.

Ja musta on kivaa, että juttuja kommentoidaan, vaikka teenkin tätä lähinnä itselleni, mutta ehkä voisin täällä blogissakin joskus ajatella enemmän muita, mitä kyllä muuten teen.

Nyt voisin pohtia itseni nukkumaan.

Niin lomalla

Tänään kaupungille lähtiessäni tajusin viettäneeni 36tuntia enemmän tai vähemmän sängyssä löhöten. Ah, todellinen loma! Tosin eilen oli hetkittäin niin jäätävän kova päänsärky, ettei tullut mieleenkään lähteä kylpyhuonetta pidemmälle sängystä. Ja tänään ei vain huvittanut. Vaikka mä olen lomalla ja maannut sängyssä tuhottoman kauan, niin oommä tehnyt järkeviäkin juttuja, kuten valmistellut tulevaa partiokautta ja järjestellyt vähän kotijuttuja ja kattonut rästissä olleita ohjelmia. Ja oottanut, että koska kämppis epäilee mun elossa oloa.. Ei ehtinyt epäillä (kai). Kun olin tarpeeksi makoillut ja tehnyt vähän hyödyllistäkin, lähin ystävän kanssa syömään. Alun perin piti viettää kokkailu- ja saunailta hänen luonaan, mutta tämä oli helpompi ja vähemmän aikaa vievä tapa. Hän lähtee tiistaina reissuun ja järjesteltävää on vielä. Päädyttiin Mayaan kuten (ehkä) edelliselläkin kerralla, on se vaan niin hyvä. Ja se myös, kiitos siitä ja ihanaa reissua ja nähään sitten taas! <3

Kohti vielä parempaa tulevaa vuotta (ja vuosia)

Kulunut vuosi on pitänyt sisällään niin paljon. Hyvässä ja pahassa. Niinkuin vissiin vuodet yleensäkin. Vähän tuntuu siltä, että voisiko jo tulla se Onnellisten tähtien alla-aika. Vaikka on tässä elämässä paljon hyvää ollut tähänkin asti, mutta tuntuu, että sellasia mieltä painavia juttuja niidenkin edestä. Että jos seuraavaksi alkaisi hyvä voittaa. Tuntuu, ettei enää kestä yhtään huonoa. Aina kun iloitsee jostain, niin oho, joku juttu kaatuu.
Tää on ollut monessa mielessä raskas vuosi. Kun on puhunut ystävien, sukulaisten ja muiden tuttujen kanssa, tuntuu, että moni muu jakaa saman fiiliksen. Raskas vuosi, mutta paljon hyvää ja paranemaan päin. Ainakin toivottavasti. Ei aina tarvitse edes liittyä mitään suuria menetyksiä tai muita traagisia hetkiä, vaan jos on monta vähän tai vähän enemmän rankalta tuntuvaa pienempääkin juttua, niistä kertyy ajan kanssa valtavan suuri painolasti. Lopulta tuntuu siltä, ettei kannata mitään yrittää, joku kaatuu kuitenkin. Jo pelkkä yrittäminen tuntuu raskaalta..

Sille tunteelle ei kumminkaan pidä antaa valtaa. Aina löytyy jotain hyvää. Tuntui niin hyvältä, kun isä sanoi yhtenä iltana (ehkä jotenkin näin)
"Mä oon aina ihaillut tota sun tapaas nähä asioiden positiivinen puoli. Vaikka elämä ois kuinka paskaa, sulla on silti sun oma hyvä olo, joka kantaa. Oon susta niin ylpeä!"
Myöhemmin samassa keskustelussa isä vielä jatkoi (kaikkien muiden viisaiden sanojen lisäksi, tää oli oikein voimakeskustelu)
"Ja vaikka ois kuinka huonosti asiat, niin on sulla monia hyviäkin juttuja, niinku noi mahtavat ystävät ja työ ja koti.. Ja onhan sulla ihan kelpo vanhemmatkin, ois sulla huonompikin tuuri voinut käyä."

Niinhän mulla onkin. Enkä mä kanna mistään kellekkään kaunaa, enkä haluakkaan. Vaikka on paljon asioita, joihin osaa nimetä ns. syyllisen. Mutta onko sillä oikeesti väliä? Oon nähnyt liian läheltä, kuinka paha olo on koko ajan, jos täytyy löytää syyllinen kaikelle, katkeroitua ja syyttää kaikesta jotakin. Sitä yritän kaikin voimin välttää, vaikka aihettakin voisi olla. Itellä on kuitenkin paljon parempi olla, kun ei koko ajan ryve. Tunteiden pitää antaa tulla sellaisina kuin ne on, se on varmaa. Että kun itkettää, niin täytyy itkeä ja kun naurattaa, niin täytyy nauraa. Välillä voi huutaakkin, kovaa. Välillä täytyy hakata päätä seinään ja aloittaa alusta. Kaikki tunteet on sallittuja ja niien näyttäminen helpottaa lopulta. Ei välttämättä juuri siinä hetkessä, mutta ajan kanssa viimeistään. Uskon myös siihen, että kaikella on jokin tarkoitus. Haluan uskoa myös siihen, että jossain vaiheessa kaikilla on se Onnellisten tähtien alla-aika. Vaikka usko välillä kovasti horjuu... Täytyy vaan säilyttää se oma hyvä olo, lakata liika ajatteleminen ja pelata niillä korteilla, jotka on.

Ois tästä tähänastisesta elämästään voinut helpommallakin selvitä. En pistäis yhtään pahaks, mutta tässä nyt ollaan ja näillä mennään. Kaikesta oppii ja kaikella on merkitystä. Tärkeintä on yrittää kaikissa olosuhteissa tehä itelleen se kaikista paras. Ei sillä oo mitään väliä, mitä joku muu toivoo, että elämässään saavuttaa. Vain sillä on väliä, mitä itse haluaa ja mitä kohti pyrkii. Kaikki tekee omat valintansa vain omaa elämäänsä koskien, muiden elämään on turha yrittää vaikuttaa. Siitä ei tule kuin kaikille paha mieli.

Tänä vuonna, lähinnä viime aikoina, olen miettinyt tosi paljon sitä, mitä elämältäni haluan. En ole vielä kovin varmoihin päätöksiin päässyt, mutta kyllä ne tästä ajatellessa kehittyy. Aikaa on ja jos ei ole, ei niin ole tarkoitettukkaan.

Kun tuntuu, että kaikki kaatuu, on suunta vain ylöspäin.

 

 

Täydellinen päivä

Tänään on ollut sellainen. Ainakin lähellä täydellisyyttä. Aamupäivällä matkasin keskustaan tapaamaan Naisista parhainta, ohjelmassa ainakin aamupala ja shoppailua. Ne kyllä toteutui, sitten myös lounas ja leffa, Ainoat oikeat. Leffa oli tosi hyvä ja juuri ainoa oikea päivän mielentilaan. Lisää näitä. Leffan jälkeen lähettiin koteihimme vaihtamaan vaatteita ja tuomaan liiat nyssykät kotiin, jotta voi matkustaa takaisin ja käyä vähän viinillä. Nyt olen sillä reissulla ja koska olin nopea ja jo valmis ja tolla toisella vielä kestää, ehdin hyvin kirjoittaa vähän fiiliksiä. Saatan palata näihin tunnelmiin vielä (aina kun kirjotan näin, en varmasti muista palata. No, ehkä tässä ei ole mitään menetettävää, vaikka ei aiheeseen palata..). Mutta mitä tästä opimme? Tsekkaa alennusmyynnit ja toi leffa, nauti läheisten seurasta ja sisällytä arkeesi luksushetkiä, kuten valmis aamupala.

Joulufiilistelyä

Äitillä oli ihan rentoa olo, mutta on taas kiva olla takas kaupungissa. Päiväni siellä koostui enimmäkseen hengailusta, hyvästä ruuasta, herkuttelusta, seurasta, telkkarin katselusta ja jouluradiosta. Sunnuntaista aattoaamuun tehtiin ruokajuttuja ja muita valmisteluja aattoa varten. Aattona käytiin joulusaunassa, jonka jälkeen koristeltiin koti ja nautittiin tunnelmasta. Joulupäivänä rötvättiin. Varmaan samat jutut enimmäkseen kaikkialla, en kirjoittele tämän enempää. Vielä vähän fiilistelykuvia.. (Kaikki kukkaset ite koristeltuja ja piparkakkujutut ite tehtyjä.)

 

Jouluni näytti punaiselta ja tunnelmalliselta, tuoksui piparkakuilta, joulukukilta ja herkuilta, tuntui lämpöiseltä, pehmeältä ja rennolta sekä kuulosti joululauluilta.

24.12

Tänään on nyt sitten se, kauan ootettu jouluaatto. Tää aatto eroaa totutusta, mutta ei sen niin väliä, perinteitäkin voi välillä rikkoa.
Pukkia ei tuu, mutta lahjoja on, ainakin vähän. Tarkemmin en osaa kertoa tästä aatosta vielä, koska sitä ei vielä kirjoittamishetkellä vietetä. Sitten vietetään vielä isän ja siskon kanssa joulua yhdessä tammikuussa.
Näin meillä on totuttu oottelemaan pukkia:

 

 

Rauhaisaa, rentoa, rakkauden täyteistä joulua <3!

23

Joulupyhien aikana saan ehkä viettää laatuaikaa myös tämän ihanan pienen, viime kesästä ja tästä kuvasta kasvaneen serkkuni kanssa. Ja joo, myös sen vanhempien kanssa, laadusta en tiiä..

 

 

Tapanina kotiin tullessa on sitten vuorossa toisen puolen sukua. Sukujuhlaa on tää joulunaika!

kakskaks

Tänään on vihdoin se päivä. Pois täältä kaupungin menosta ja meiningistä ja stressitekijöistä äitin luokse. Jo olen ehtinyt odottaa, enemmän kuin aiemmin. Tän vuoden joulunviettämiseenhän liittyi muutoksen tuulia. Nyt tuntuu kuitenkin siltä (ja on tuntunut päätöksestä asti), että tää on nyt se, mitä tarviin. Muutama päivä rentoa äiti-tytär-aikaa jossain muualla kuin tässä kaupungissa.
Jouluksi tehään ainakin tälläsiä:

                                                 (Nämä ovat tutun tekemiä ja kuvaamia)

Nyt junaan. Ihanaa joulunaikaa! (Loput luukut aukeavat ajastetusti, vietän koneettoman joulun)

21.12

Tasan yheksän vuotta sitten musta tuli isosisko. Yritin ajastaa tekstin niin, että se ilmestyy juuri syntymäaikaan, mutta en ole ihan varma, muistanko ajan tarkalleen oikein.
Meillä oli koulun joulujuhla. Peruskoulun vika. Vähän harmitti, ettei isä päässyt sinne, mutta toisaalta, musta tuli isosisko, sehän on paljon tärkeämpää! Olin toivonut pikkusisarusta aina ja nyt vihdoin! Kesken joulujuhlan multa loppui akku ja piirileikeissä ohi menevät luokkalaiset kyselivät että Joko nyt, joko nyt? Mutta enhän mä tiennyt ennen kuin vasta kotiin päästyä, kun äiti onnitteli tuoretta isosiskoa.
Tavallaanhan sisko on "puolikas", mutta mun mielestä se on jo sanana niin tyhmä, etten halua sitä käyttää. Eihän kukaan ihminen ole puolikas. Hän on minulle varmasti vähintään yhtä aito, kokonainen ja tärkeä, kuin olisi "kokonainen" sisko.
Koska meillä on niin paljon ikäeroa, mua välillä vähän jännittää, että osaanko olla sellainen roolimalli kuin hälle olisi hyvä. Tottakai olen aito ja täysiä läsnä, mutta juuri se. En halua kylvää pieneen omia pelkoja, ahistuksia, (negatiivisia) asenteita ja muita, mutta ei niitä aina pysty peittämään, jotta voi olla läsnä. Uskon silti, että hänestä kasvaa juuri täydellinen oma itsensä. Mitä hän on jo nyt. Mulle maailman rakkain.
Vaikka olenkin ollut maailman tyhmin ja kauhein ja vaikka mitä, olen minäkin varmasti hänelle rakas. Vain sellaisille ihmisille uskaltaa kiukutella ja sanoa tuollaista, joista oikeasti välittää. Kerran heidän peileissä ja monessa paperissa ja lehden kulmassa luki, että olen tyhmä. Seuraavalla kerralla kaikkialla luki, että olen paras. Niin se muuttuu.. Hän on myös joskus sanonut, että olen maailman toisiksi paras sisko, hän on se ensimmäinen, mutta isosiskona paras. Se on meiän elämässä totta. Meiän elämän parhaat sisarukset.

"Sä olet maailman huonoin isosisko, koska mä oon maailman ainoa lapsi, joka joutuu kävelemään päiväkotiin!" raikui varmaan koko kaupungissa yhtenä talvena, kun en suostunut ottamaan pulkkaa mukaan vähälumisille, hiekotetuille kaduille. Voi mikä vääryys.
Mutta toisaalta..
"Mä voisin hakea sulle kuun ja tähdet taivaalta, koska rakastan sua niin paljon."

Kuten jossain Lasten suusta kirjassa on todettu:
"Sisarus on sellainen, jota sekä vihaa että rakastaa. Ihan vaan hirveän rakas paskapää."

Grattis gulle, puss puss! <3

(Nyt kun aamun herkistelyt on hoidettu, voi keskittyä päivän tekemisiin. Pian brunssille, jee!)

En aio mennä duuniin enää, herätyskellon heitän seinään!

En yleensä kirjoita kolmea postausta päivässä (tän kuun lähes joka päivä on jo ennätys), mutta halusin kirjoittaa kaikista näistä kolmesta erikseen ja ne ovat kyllä tämän päivän juttuja, eilen en kerinnyt ja huomenna on myöhäistä.
Se nimittäin alko tänään, kahen viikon loma! Seuraavan kerran saan nauttia työpaikan tyypeistä loppiaisen jälkeen, ens vuonna vitsivie! Tää on niin tarpeeseen tuleva. Aion tehä vain kaikkea, mistä tulee hyvä mieli. Ei sillä, ettei töissä olisi hyvä mieli, mutta kyllä välillä tarvii pää tyhjätä. Tää on ansaittua omaa aikaa. Sitten jaksaa taas pureutua ensi vuoden haasteisiin ja haaveisiin.

Paineet skippaan, hakuna matata!

(Otsikko ja viimeinen lause ovat Sannin biisistä Hakuna matata. Se on jostain kumman syystä soinut päässäni eilisestä asti..)

20.

Sain eilen ystävältä joululahjan, joka on niin mun näkönen, että harvemmin. Olin kyllä mukana kun tätä katottiin, mutta en arvannut, että saisin sellaisen itselleni. Kiitos <3. Toivottavasti tulet omasta lahjastasi vähintään yhtä iloiseksi (en avaa paketteja ennen aikojaan, tää ei ollu paketissa).

 

Ah. Täytyy keksiä sille joku paraatipaikka.

(Juliste on MUUMURUn.)

Yheksäntoista

Näissä 9 sisältävissä päivissä on selkeesti joku kiireysjuttu. Koska tääkin tulee myöhässä, kuten myös se 9.

Tässä myöhästymisessä syynä on se, että eilen näin ystävää, olin siskon joulujuhlissa ja kuuntelemassa tätä.

Ihania tyyppejä ja hyvää musiikkia, paljon hyvää fiilistä!

Kasitoo

Lomaan on enää kaksi työpäivää. Tykkään työstäni, mutta onneksi kohta on loma. Tuntuu, että puhti alkaa loppumaan ja on syytä ladata akut lomalla kunnolla, jotta ensi vuonna jaksaa taas. Loma tulee siis tällä kertaa erittäinkin oikeaan kohtaan.

Töiden jälkeen tapasin (blogissa muutamaan otteeseen mainitun), paksusti voivan ystäväni. Nähtiin viimeksi noin viikko sitten, tässä on näkemiskiri, että ehtii nähdä vielä kahestaan. Jotenkin on sellainen fiilis, että tää oli vika kerta näin.. Laskettuun aikaan on kaksi viikkoa ja aika hidasta vaappumista alkaa eteneminen olla. Jee, kohta mulla on hengailuvauva! Jospa jo tämän vuoden puolella..

Tää edellinen hengailuvauva on jo niin kasvanut, että ei tälleen ees pysy sylissä enää. Onhan se jo vuoden täyttänyt, ei sitä enää paljon hengailla vaan vauhtia pitää olla! Mutta edelleenkin sekä lapsi että sen äiti ovat ihania ja näkemisenarvoisia!
En vaan malta enää odottaa, että se pieni syntyy.

Seittemäntoista

Eilen paketoin joululahjoja. Mulla on ollut harvinaisen vahva joulufiilis jo pitkään, mutta ei yhtään sellain Haluan kaikkea perinteistä joulua, kuten punaista ja vihreää. Ennemmin kaikkea muuta. Kuten joulukorteissakin aika paljon näkyy..
En halua käyttää yhtään perinteistä joulupaperia. Mielestäni on hölmö ostaa paperia vain joulua varten, kun materiaalia pakata löytyy mistä vain ja kierrätys ei koskaan oo pahasta. Vähän ideariihtä kun pistää pystyyn, niin jo kummasti keksii. Tänä vuonna käytin suurimmassa osassa (tähän astisista) paketointiin vanhoja kaava-arkkeja. Lähetin idean jo eteenpäinkin ja lupasin viedä kaava-arkkeja, jotta idean saa hyödynnettyä! Parhaat ideat on parasta jakaa.
Mulla on suuret määrät askartelutarvikkeita ja niissä on aika paljon kerran käytettyjä, hyväkuntoisia nauhoja, papereita yms. sen sijaan, että heittäisin ne pois. Roskaa tulee muutenkin niin paljon, että jos sitä voi vähentää käyttämällä jotain aiemmin käytettyä uudelleen, teen sen mielelläni.

 Isoissa on käytetty paperina vanhoja kaava-arkkeja ja koristuksina toisessa Tigerin tarrarusetti ja toisessa jokin vanhaa pakettia koristanut nauha. Oranssi on paperinen valmispussi koristeltuna pitsinauhalla ja tarralla. Valkoisessa paketissa on käytetty uusien kenkien suojana ollutta silkkipaperia, sydäntarroja sekä vaatteista leikattuja "henkarinaruja". Punainen on tavallista helmiäispaperia ja paketti on koristeltu aiemmin talteen otetulla narulla.

Näissä on käytetty kaava-arkkeja, tarroja, pitsinauhaa ja kierrätettyä silkkipaperia. Sininen on valmispussi ja lumihiutalenauha on tarranauhaa Sinooperista.

Ensimmäisessä paketissa on käytetty Tigerin kuviopaperia, kätköistä löytynyttä narua (alkujaan uusi kaupasta) ja tarralappua. Toisen paketin sisällöllä ei ole mitään tekemistä Marimekon kanssa, mutta paperi on kierrätettyä, nauha kaupasta. Viimeisessä on käytetty kaava-arkkia ja kierrätettyä narua.

Mun mielestä tässä joulun lahjahässäkässä on kaikista parasta paketointi. Paras joulustressinpoisto-oivallukseni on ostaa lahjat vain niille, jotka tulevat mieleen jotakin asiaa katsellessa. Tänä vuonna olen tyytyväinen löydettyihin lahjoihin, toivottavasti myös niiden saajat ovat. Vielä on muutama, joille olisi kiva keksiä, mutta jos en keksi, niin ens vuonna paremmalla tuurilla.
Tässä tekniikassa toki on haittapuolena se, ettei välttämättä saa paketoida niin paljoa. Paitsi jos paketoi kaiken erikseen (että kun jollekkin on muutama eri juttu, niin paketoi kaikki omiinsa sen sijaan, että pakkaisi ne yhteen).

16!

Olen tänä vuonna askarrellut 76 joulukorttia ja askarteluinnostuksesta olen kirjoittanut tässä ja täällä. Nyt jaan muutamia kuvia lisää.

 

Kortteja on edelleen liikaa, mutta onneksi ne ei vanhene. Viime viikolla vein postiin 16 korttia punaisessa kuoressa ja yhden erillisen, joka lähti Ranskaan asti. Toivottavasti päätyvät perille asti! Myin tutulle muutaman kortin ja lähetin mummille käyttöön muutaman. Mutta edelleen niitä on. Keskiviikkoon asti ehtii lähettää 1. luokan merkillä, jotta ehtii jouluksi. Eli jos kortit pyörivät vielä pöydällä, niin äkkiä postiin! Mä en lähetä enää yhtään, pakkaan ylijäävät laatikkoon odottamaan ensi joulua.

Viistöist

Eilen olin työporukan kanssa keilaamassa ja syömässä. Kyllä oli kivaa meillä!

Sen jälkeen kävelin kaverin pikkujouluihin. Olin vähän miettinyt, etten ollenkaan menisi, mutta kannatti mennä! Oli herkkuja ja hyvää seuraa.

Tässä kierrätysaskarteluvinkki jouluksi tuomaan hyvää mieltä. Yhteen enkeliin tarvitset wc-paperirullan, valkoista maalia, kaksi (valkoista) nappia, liimaa ja valkoista kartonkia siipiin.

14

Kävin tänään kampaajalla, jee!
Tykkään käyä kampaajalla, mutta mielellään vain tietyn fiiliksen vallassa. Eli parasta on mennä sillee "Moi, oisko teillä aikaa tänään?" ja niin yleensä teenkin. Kuten myös tänään. Tänään kävi supertuuri "Joo, 5 minuutin päästä, käy vaan istumaan."
Mulla on muuten niin kalenterinvaraista tää eläminen, että itsensä hemmottelu on parasta hoitaa silloin, kun siltä eniten tuntuu eikä lyödä lukkoon mitään tiettyä hetkeä. Tänään tarvitsin juuri tätä.

Nyt alan valmistautua pikkujoulumeininkeihin.

13

Tähän päivään kuuluu monta hyvän mielen juttua, taidan vain kirjoittaa niistä ilman sen kummempia kuvia tai muita.

Aamulla matkustin siskoni koululle (entiselle työpaikalleni) katsomaan Lucia-kulkuetta. Matkalla bussissa kuulin kahden teinin keskustelevan
"Mikä on Lucia-kulkue?"
"Se on se, missä se yks tyyppi on seppele päässä ja lauleskelee sitä Santa Luciaa ja ne muut tyypit on siin kintereillä."
Mua alko vähän naurattamaan. Mutta ihan oikeilla jäljillähän se toinen oli, ties ees vähän mistä on kyse, toisin kuin se toinen.
Mun "pieni", maailman rakkain sisko sai kunnian olla koulunsa Lucia, voi muru! Mulla oli sama kunnia silloin aikoinaan. Isä oli tänään niin ylpeä, ei ole monella sitä kunniaa, että molemmat tyttäret ovat saaneet olla Luciana. Tänään oli kyllä jotenkin niin hienoa ja ne oli kaikki niin hirmu söpöjä. Ja hei, mun muru laulo ihan yksin yhen laulun, mä en ois ikinä moiseen suostunut ees! Vaikka onhan noi lasten esitykset aina vähän tollasia, huonosti kuuluu ja vähän säädetään, mutta ehkä just se tekee niistä niin ihania.

Iltapäivällä töissä kävin kysymässä, mitä lapset leikkivät. Olivat laittaneet ison, pudonneen männyn oksan ikään kuin katoksi. Vastaukseksi sain "Meillä on Käty-bileet!" Hämmennyin vastauksesta ja kysyin muka kovin tietämättömänä, että mitäs se tarkoittaa. Sain vastaukseksi syvän huokauksen saattelemana "Eksä muka tiiä? Nooo, se tarkottaa sitä, että on jotku bileet jossain." Ei tainnut tyttö itekkään tietää, mutta hyvä että leikin saivat aikaseksi.

Toiset lapset "koristelivat joulukuusta" eli laittoivat puista myrskyssä pudonneita oksanpätkiä lehtensä varistaneeseen puskaan. Ylpeinä esittelivätkin sitä "Kato, eikö näytä ihan joulukuuselta?" Jep. Myöhemmin esittelin poikien taidonnäytteen työkaverille joulukuusena. Sain kommentiksi "Hä, ai missä? Ai toi risukasa?" Kyllä, tai siis joulukuusi.

Samaisessa ulkoilussa yks kaks vee antoi mulle yllätyksen "Kato, tammenperhonen!"

Voi murut sanon minä vain.

Tolv.

Pakko heti hehkuttaa! Soittoni onnistui ja sitä jopa kehuttiin, mutta jestas ku jännitti. Huh hah. Onneks se on ohi nyt.

Tänään olen elänyt itselleni. Se on välillä tarpeellista ja tänään ihan pakollista. Vaikka tosin ostin joululahjoja muille, mutta kuitenkin, omaa aikaa ja vain sellaisiin paikkoihin, joihin teki mieli mennä ja vain sellaisia juttuja, joista tuli joku mieleen.
Paras joululahjaoivallukseni: Osta vain niille, jotka tulevat mieleesi tavaroita katsellessa. Tänään löysin juuri sellaisia. Tuo näyttää ihan siltä ja tämä ihan tolta, jee!

Ja koska postaus kertoi lahjoista, jaan tämän monia kehuja saaneen, itse askarrellun lahjakassin vähän niinkuin vinkiksi. Helppoa ja ekologista! Askartelusta tulee hyvä mieli. (Paketti ei liity tämän vuoden joululahjoihin)

11.12.13

Tää viikko on menty superjoulutunnelmissa, joulujuhlaviikko! Hiphei ja huomenna se on sitten ohi.

Mutta aiettä mikä huilunsoitto-fiilis on taas iskeny ja se on niin-niin ihanaa! Kävin tunneilla soittamassa poikkihuilua monta-monta vuotta. Tuntien lopettamisen jälkeen olen soittanut lähinnä jouluisin. Jotenkin ennen joulua iskee aina valtava "Pakko soittaa huilua!"-tunne ja se tuntuu niin kivalle. En ole niinkään varma, kuinka kivalta se soitto kuulostaa, mutta ainakin tuntuu mahtavalta. Jee. Jouluksi aion pakata mukaan ainakin huilun. Ei muulla niin väliä. Että anteeks vaan äiti, joudut kuuntelemaan... Muut ehtii osansa jo saaha ennen sitä.

(Tähän kuuluisi nyt se kuva, muttakun sellasta ei ole, tarina saa riittää)

Täys kymppi!

Kesällä yhden ystäväni pyörä varastettiin. Kaveriporukalla (ja muutaman sukulaisen lisäyksellä) hankittiin hänelle synttärilahjaksi uusi pyörä. Järjestettiin piknik tyttöporukalla ja annettiin hienoksi koristeltu pyörä. Lahja ja päivä oli täys kymppi! (Niinkuin kaikki mun naiset. Ja tämän päivän päivämäärä.)

Myöhänen ysi.

Eilinen postaus jäi, koska vietin illan siskon kanssa ja jäin isälle yöksi.

Löysin kätköistä tälläsen söpöyden. Voi sisko pieni. Vaikka se ei enää ookkaan noin pieni ja söpö, on se edelleen söpö ja ihana ja hyvin rakas. Vähän myös rasittava, mutta sehän kuuluu tähän sisarusjuttuun. Maailman paras sisko just mulle, puss.
(On kaksi syytä kuvaan: Se, että olin eilen siskon kanssa ja se, että se on ihan kohta yheksän niin sehän sopi yheksänteen luukkuun just.)

8.

Koska on myöhä ja koska huomenna on aikaisin töitä ja koska olin retkellä (eli yöunien kesto kyseenalainen) aion vain pikapostata ja kertoa paremmalla ajalla kaikkia kivoja juttuja.

Mutta hyvän mielen kalenteriin sellainen lisäys että Aiettä mä rakastan tota partiota ja niitä tyyppejä siellä, puss! Lauantaina oli K18-Spa, kasvonaamiot, jalkakylvyt, kuorinnat ja kaikki. Ja kurkut silmillä. Ja tosiaan, se sauna. Ja mulle oli ostettu terapiasuklaa, voi teitä ihanuudet. Sellasta.

Seiska.

Koska olen keskellä metsää Koska partio, aion jakaa uudelleen tämän joskus keväällä laittamani kuvan. Ehkä tälläkin retkellä on kermavaahtobileet. Ei tosin kuistilla, voi olla liian kylmä. Kerron retkikuulumisia kotiin palattuani.

 

6.

Hyviä Itsenäisyyspäiväjuhlia ja hyvää Itsenäisyyspäivää Suomi! Me ollaan partioretkelle, että sellaset juhlat sitten.. Tässä sitä juhlatunnelmaa sitten.

Tämä kuva löytyy jo aiemmin blogista postattuna, mutta halusin vähän muistella. Hyvän mielen kalenterihan tämä on eli (vanhoja) juttuja, joista tulee hyvä mieli. Tää oli se täydellinen juhannus.

(Tämä ja seuraava postaus ovat ajastettuja, enhän voi jättää kalenterin luukkuja avaamatta metsän takia!)

Viis

Meillä oli töissä tänään isovanhempienpäivä. Sen kunniaks mun ajatus oli jakaa mummin hääkuva, mutta oon tainnut poistaa sen koneeltani..

Paremman puutteessa laitan kuvan mummolasta. Tuolla vietin kaikki lapsuuteni lomat ja aiettä. Mua pelottaa se hetki, jos tai kun tuo ei enää ookkaan mun mummola vaan jonkun ihan muun koti. En haluu.

Neljäs neulansilmä

Tänään haluan jakaa päivän voimalauseen. Joka sopii moneen tilanteeseen kuin lanka neulansilmään, siitä otsikko...

"Haluaisin kaataa päälle ämpärillisen kylmää vettä - jos se herättäis näkemään ympärilleen ja palaamaan maan pinnalle - näkemään jotakin arvokasta!"

 Kiitos.

Kolmas.

Viime kesänä tehtiin kesäleirillä Meksikolaisia ovikoristeita. Tämä oli niistä monista liikuttavista ehkä liikuttavin. Voi muruja, millä tarkkuudella ne näitä teki. Malli näytti tältä.

Luukku 2 ja jouluhelpotus

Mä oon tässä vähän meinannut stressata siitä, että mites sitä tänä vuonna joulunsa viettäis. Vaihtoehtoja ois monia, muttakun mikään ei ole entisensä. Niin tässä on pitänyt pähkäillä, että kenelle tuottaa pahan mielen ja kenelle ilon ja kuinka paljon haluaa totutusta joulutunnelmastaan luopua. Mutta tänään kaikki vähän niinkuin loksahteli paikalleen ja ah, ei tarvitse enää miettiä.. Vaikka kyllä tää perinteistä paljon poikkeaa. Katsotaan ensi vuonna sitten taas uuestaan..

Mutta sitten taas kalenteriin. Eilen ehin jo päivittää, että kuvakalenteri, mutta sitten kattelin kuvia ja iski paniikki että apua, enhän mä saa 24 hyvän mielen kuvaa, jotka haluan blogissa jakaa. Suurin osa on kuitenkin niin henkilökohtaisia, että ei niitä halua kovin monelle jakaa tai niihin liittyy niin vahvoja muistoja.. Sitten päivitin kalenterisäännöt uuestaan ja aloin keräämään kuvia valmiiksi. Kyllähän niitä saisi sen 24, mutta taidan silti pitäytyä siinä, että voin laittaa muutakin kuin kuvia. Katsotaan, miten tämä muotoutuu. Tässä kuitenkin kakkonen.

Kuva on Flowsta (josta en sitten lopulta ikinä julkaissut omaa postausta..). Lapun toisella puolella oli numero, jonka työntekijä huusi, kun annos oli valmis noudettavaksi ja nautittavaksi. Teksti piristi kivasti, varsinkin kun oli hyvää seuraa oikeastikkin. Lappuja oli muutamia erilaisia (kaksi muuta näin kavereilla, mutta en muista mitä niissä luki.) Onni on hyvä seura myös ruokaa syödessä.

Joulukalenteri, luukku 1 ja selitys

Joulukuu! Hei, mihin tää vuos on mennyt? Seuraava kuu on jo ens vuotta. Huhhei. Viikonloppu oli kiva, pikkusisko oli kylässä pe-la, askarreltiin joulukortteja, leivottiin ja käytiin syömässä. Laatuaikaa <3 Joulukortteja on nyt niin paljon, että hukun niihin. Jos on siis tarvetta uniikeille, käsintehdyille joulukorteille, niin ilmoittaudu, täältä löytyy!
Lauantaina oli parhaiden naisten parhaat pikkujoulut, herkkuruokaa ja herkkuseuraa. Noi naiset on niin tärkeitä ja rakkaita, ettei kukaan voi käsittää.
Tänään kävin vanhalla koululla joulumyyjäisissä.

Mutta ei viikonlopusta sen enempää, että pääsen taas nukkumaan. Nyt aion tsempata blogin kanssa ja siksi aloitan joulukalenterin, pakko kirjoittaa joka päivä edes jotain. Ajatuksena on lisätä joka päivä Hyvän mielen muisto kuluvalta vuodelta. Kuva, biisi tai jokin muu juttu, riippuen miten ideat riittää.  (ja ehkä edellisiltä vuosilta, jos niistä löytyy parempia.)
Aloitan tällä viime kesän ihanimmalla. Puss rakkaat.

 

Pakko vielä loppuun kertoa. Väiteltiin siskon kanssa jostain tapahtuneesta. Lopuksi hän totesi: "Se, että sä oot isosisko ei tarkota sitä, että sä oot aina oikeessa. Vaikka tää on kyllä eka kerta, kun olit väärässä!" Rakastan tota lasta.

Askarteluvimma kertaa sata

Mä oon aina tykänny askarrella. Kaikkea nättiä näperrystä. Mutta nyt tää on jo ihan hulluuden puolella kohta. Mulla on joulukortteja niin paljon,että ei niille oo kaikille ees kohteita. Ja lisää tekis vaan mieli tehä. Pitää varmaan myyä ne jollekkin.
Eilen järjestin askartelutarvikkeet. Niitä on niin paljon,että riittää kymmeneksi seuraavaksi jouluksi ja muutamaan muuhun arkeen ja juhlaan. Eilen ostin vähän lisää. Että nyt on mistä tehä. Mietin myös,kuin paljon niihin on vuosien aikana mennyt rahaa,mutta myös että kuin paljon olisi mennyt,jos kaikki olisi normaalihintaista. Suurin syy siihen,että laatikot pursuaa on se,että hyödynnän aleja mahollisimman paljon. Koluan aina kaikki alelaarit ja niillä mennään. Parasta määrässä on se,että voi aloittaa askartelun kun fiilis iskee eikä tarvitse miettiä,että onko jotain mistä tehdä. Mä oon kuitenkin niin fiilistekijä,että välillä on pitkiä aikoja,kun en tee mitään ja nyt tulee joulukortteja enemmän kuin tarpeeksi. Onneksi ne ei vanhene.
(Teksti on kirjoitettu puhelimella työmatkalla,joten jos muotoilu mättää...)
Laitan uusista korteista kuvia,kun muistan,puhelimella se ei onnistu.

Sisko tulee tänään yökylään ja huomenna nään parhaita naisia. Aktiivista viikonloppua!

Jos elämä ois helppoo

Näissä tunnelmissa alkaa uusi viikko. Ehkä tunnelmat tässä muuttuvat.

Ei mulla muuta tällä erää.

Sellasta sopivaa viikkoa!

Lapsenvahti

Touhukkaan arkiviikon päätteeksi olin eilisillan vahtimassa lapsia. Termi on mielestäni tyhmä, eihän niitä tarvitse vahtia. Tai tarvitsee toki, mutta vahtiminen kuulostaa jotenkin karulta. Mutta emmä kyllä mitään parempaakaan termiä keksi.. Mutta siellä olin, aikuisena läsnä, kun vanhemmat olivat konsertissa.
Lapsia oli kolme. Kahdesta perheestä. Toista tytöistä olen hoitanut paljonkin, poika ja toinen tyttö olivat kaverin perheestä. Heidät olen nähnyt kerran kauan sitten. (Pienimmän maailmassa se on kauan sitten. Hän on nyt eskari eikä ollut mitään muistikuvaa että olisi minut nähnyt aiemmin ja hänhän kuitenkin muistaa kai-ken.) On siitä oikeestikkin monta vuotta.. Eilen mua oli odotettu paljon.
Eilen olin juuri sellainen maailman paras lapsenvahti, jollaisen olisin itelleni aikanaan halunnut. Menin sinne lähellä oikeaa nukkumaanmenoaikaa, mutta lapset saisivat valvoa, jos jaksavat. Iltapalaksi oli varattu sipsiä ja vanukkaita ja rakensimme keittiöön majan, jossa lapset saisivat nukkua. Kuin kiva lapsenvahti! (Vaikka oikeestihan vanhemmat olivat iltapalat varanneet ja antaneet luvat kaikkeen normaalista poikkeavaan..) Ilta sujui leppoisasti. Tytöt piirsivät ja poika luki. Rakensimme hienon majan ja petasimme sinne sängyn. Yökkärit päällä, jotta voi sitten mennä nukkumaan kun nukuttaa. Iltapalaksi kaksi halusi vanukkaan lisäksi leipää. Ei yhtään sipsiä. Ja juomaksi maitoa. Onneksi niillä on sentään jokin terveellisyyskäsitys, vaikka olisi saanut laittaa ranttaliksi!
Kun vanhemmat tulivat, olivat lapset majassa, enää yksi hereillä. Vanhemmat yllättyivät siitä, että lapset eivät olleet väkisin pysyneet hereillä, vaikka olisi saanut. Kaikilla oli onnistunut ilta.

Kun poika meni ekana nukkumaan, toivotin hyvää yötä ja sanoin, että oli mukava nähdä. Hän vastasi "Kiitos. Niin oli todella mukava nähdä. Toivottavasti nähdään uudestaan!" Tulipa hyvä mieli!


On mullakin lapsena ollut lapsenvahteja. En muista kovin montaa, mutta naapurin isot pojat kävi mua välillä vuorotellen hoitamassa. Joskus oli tyttöystävätkin mukana. Kai ne olivat kaikki neljä oikeesti kivoja, mutta yksi on mun mielikuvissa Tyhmä, koska kerran käski  mennä nukkumaan kesken pelin, vaikka se kiva mies ois vielä antanut pelata loppuun. Suutuin ja sanoin naista Lehmäksi. Mitäs tulee tänne komentelemaan. Että anteeksi vain hänelle! Vaikka lapsenvahtina olen mielestäni yleensä tosi hyvä, hoitolapsena en varmasti sitä ollut.. Mun hoitolapset kyllä on ihania vain.

Ai mikä aika?

Johtuuko se tästä syksystä vai omasta liiasta aktiivisuudesta vai mistä, että tuntuu ettei aikaa ole mihinkään. Enkä elä vielä ees ruuhkavuosia! Enkä ole vissiin ainoa, joka kirjoittelee vastaavanlaista postausta eli tää taitaa olla joku suurempikin ilmiö. Viikon lopussa en oikein ees osaa sanoa kalenteriin katsomatta, mihin viikko on mennyt, mutta koko ajan olen jossain ollut. Sitten kun kotiin tulee ei varmana jaksais tehä enää mitään ja ooh, lumipallo-efekti on siinä!

Liikunta on ihan jäänyt, nyt kun työmatkapyöräilykään ei ole enää ohjelmassa. Ollut muuta tekemistä.. Mutta ah kuinka ylpeä olenkaan, ihan oikeasti menin tänään ennen töitä salille! Lähin kotoa aikaisemmin, jotta ehin salille ennen töitä. Kelaa! Suunnittelin ottaa tavaksi mennä ysin/myöhempinä aamuina salille ennen töitä, johonkin se liikunta pitää mahuttaa. En kyllä aina, välillä täytyy saaha nukkua ja nauttia rauhassa. Mutta jos ees välillä. Ja sinnikkäästi mä niitä ilta- ja viikonlopputreenejäkin kalenteriin merkkailen, ne vaan tuppaa sieltä ajautumaan pois.
Mutta mihin se aika ees ihan oikeesti menee, kun enhän mä ees nää ketään ikinä? Partio mulla on kerran viikossa. Sen lisäksi tulee sitten välillä kaikkia ylimääräisiä partiojuttuja. Noin kerran kuussa töissä on työilta. Tsiding, taas yksi ilta kiinni. Kun viikolle sattuu työilta ja ylimääräinen partio niin ohhoh, siinä olikin sitten jo 3 iltaa heti kiinni. Vaikka joo, olen aktiivisesti jättänyt pois ja delegoinut eteenpäin asioita, jotka ei oo niin kivoja tai ihan  vaan lisäajan takia, mutta silti. Vaikka on kuinka kivoja juttuja, niin välillä ois kiva jotenkin.. hengittää. No, parin viikon päästä (pitäis) helpottaa.

Ja sittenhän tässä on vielä lisähaaste. Elämäni on kuitenkin aina ollut aika aktiivista ja kalenterissa täysiä viikkoja silloin tällöin..  Ettäkun on nykyään parisuhde ja tsiding, kahen ihmisen menot ja täyet kalenterit ois sovitettava yhteen niin, että ois sitä yhteistäkin aikaa. Se vaatii organisointia ja suunnittelua, mutta se on (ainakin mun mielestä) myös sen arvoista. Ja kun ees ne arjen aikataulut menis valmiiks yksiin niin ois helpompaa muttakun ei. Noh, tääkin asia varmaan tästä tasoittuu kun oppii ottamaan valmiiksi huomioon toisen eikä tarvitse erikseen varata, että ens viikolla se ja tää. Ja kyllä nää muutkin menot tästä taas hellittää.

Kiireen keskellä voi silti panostaa niihin pieniin arjen luksus-hetkiin ja kaikki tuntuu taas hieman vähemmän kiireiseltä. Tänään aion laittaa kasvonaamion. Tämä on ollut sellainen viikon aloitus, että jos maanantait ois aina tälläsiä, niin elämä ois helppoo.






Ainiin, tänään saatiin ne viralliset kuvat. Tottakaihan siellä näkyy ne haarakiilat ja naarmut, mutta elämä on.. Henkilökunnan kuvassa pönötetään ryhti niin hyvänä ettei ikinä (selän notko saa kivasti vauvamahannäköisen vieruskaverille). Mutta mun varpaat elää ihan omaa elämää, ne ei viitti niin virallisesti pönöttää.. Jep.

Kuinkas sujui loppuviikko?

Täytyy aloittaa sillä, että matto ei ole edennyt viime postauksen jälkeen. Tässä on ollut muuta puuhaa, mutta kyllä se tuosta valmistuu..

Torstaina töissä oli työilta. Päivä oli ollut rankka ja innostus pidempään päivään oli totaali nolla. Työilta oli onneksi tosi mielenkiintoinen ja esimies oli järjestänyt pientä kivaa oheen. Aloitettiin teippaamalla kaikkien selkään sydän, johon jokainen sai käydä kirjoittamassa positiivista siitä henkilöstä! Siitä tuli niin hyvälle tuulelle. Laitettiin ne lopuksi pukkarin kaappien oviin, voi sitten tiukan paikan tullen käyä muistelemassa niitä kaikkia hyviä juttuja. Äänestettiin myös positiivisinta työntekijää. Ykkössija meni kolmelle ja mä olin niistä yksi! Aika iso ylläri, en ois kyllä arvannut. Kivaa oli se, että kaksi muuta ykköstä olivat ne, joiden kohalla mietin, että kumpaa äänestän.. Tälläsillä pienillä positiivisilla jutuilla on kyllä ihan hurja suuri vaikutus mielialaan.

Perjantaina näin blogissa aiemmin mainitun Neiti Aurinkoisen äiteineen. Viimeksi taiettiin nähä neidin 1v synttäreillä. Pientä uhmaa alkaa olla havaittavissa..
Illemmalla menin isälle syömään ja isän ja siskon kanssa teatteriin. Svenskanissa Djungelboken, menkää kaikki sinne! Kaikin puolin niin hyvä että on vaikea edes kuvailla, se täytyy itse kokea.

Lauantaina olin kaupungilla esikoistaan odottavan peruskouluaikaisen luokkalaiseni kanssa (aiemminkin blogissa mainittu.) Laskettuun aikaan on enää kuus viikkoa, 6!! Tuntuu ihan hurjalta ja ihanalta ja aiettä.
Käytiin syömässä ja kahvilla ja kaupoissa. Ostin täydellisen takin! Oli ihana nähä ja olla.
Illalla oli vuorossa ystävän synttärit. Hyvää ruokaa ja juomaa ja ohjelmaa ja täydellisiä naisia!

Totean taas, elämäni sujuu aika hyvin. Nyt järjestelen kotijuttuja ja illaksi kylään.

Huomenna aion olla reipas ja mennä salille aamusta, ekaa kertaa ikinä! Jos siitä tekis tavan, kerkeis treenata vähän useammin.

Yks pikku projekti

Aloitin projektin. Aion tehä maton. Virkaten, ihan ite. Minä, joka olen kerran eläissäni virkannut: tokalla luokalla piti tehä käsinukke. Muut teki vuoden aikana käsinuken ja osa jopa huilupussinkin. Ja mitäs minä tein? Puolikkaan käsinuken. Ei vissiin oikeen mun ala..
Olen haaveillut virkkaamisesta jo kauan. Neuloahan osaan jo, talvisin teen sitä paljonkin. Keskittyminen riittäisi lähinnä kaulaliinoihin, mutta eikai ihminen niitä loputtomia määriä tarvitse. Neulon mä muutakin, mutta ne projektit tuppaa usein jäädä kesken (kaulaliinat ei koskaan, ja pah). Mä osaan ja tykkään tehä, mutta usein haluisin vain heti-mulle-kaikki-nyt ja jopas onkin vaikea selkoisia silloin kaikki ohjeet.. Niin ja jos löytyy joku kiva lanka tai malli, niin jää edelliset kesken uuen tieltä.
Nytkin on monta juttua kesken. Muttakun nyt haluan virkata! Viime viikolla löysin inspiroivan virkkauskirjan kaupasta ja päätin aloittaa virkkaamisen. Koska mulla oli pidennetty viikonloppu vapaata ja vietin sen äitin luona, en voinut heti aloittaa (missään kaupassa ei ollut matonkuteita, oisin ostanut samalla kerralla kuin kirjan ja aloittanut heti illalla). Reissun päältä viikonloppuna ostin matonkudetta ja eilen hienoja glitter-koukkuja (vaikka koukun ulkonäöllä ei muka ole väliä, on niillä!). Tänään sen sitten aloitin. Onneksi mulla sattu juuri tänään olemaan lehmän hermot. Aloitin ja purkasin 3 kertaa. Koitin välillä Jumbolangasta, mutta ei se mennyt yhtään sen paremmin, oli oikeestaan vaikeampaa virkata.
Mutta sitten! Olen jo oikein pitkällä ja haluaisin vielä pidemmälle mutta huhheijaa, mitä kello on! Pakko nukkua, huomenna on töitä. Jatkan sitten taas..
Äiti epäili projektini valmistumista suuresti ja eräs mieskin kuulosti melko epäilevältä. Näytän niille, että mä jotain joskus voin saaha valmiiks asti (vaikka oikeesti, oommä paljon saanutkin.)

Ei tuo matto ihan siltä näytä kuin kuvassa, mutta ei sen niin väliä. Pääasia on tekeminen ja tekemällä oppii. Seuraavasta tulee varmaan jo paljon hienompi. Jos en tätä ensimmäistä kehtaa laittaa omalle lattialle, ainahan sen voi antaa jollekkin isovanhemmista, eikö niien mielestä kaikki lapsenlapsen tekemiset oo i-ha-ni-a (eihän sillä oo väliä, että mä oon 24 enkä 4v)?

Seuraavaksi yks pikku projekti: unta kalloon! Torstaina voi sitten jatkaa virkkaamista, huomenna ei ehi.

Agenttikalenteri tai adventtikalenteri, ihan sama

Kirjoitin partiolaisten adventtikalentereiden myynnistä aiemminkin. Keskiviikkona se oli helpompaa. Partiolaiset ikähaarukalla 7-9vuotta ovat vähän innokkaampia ja itsevarmempia myyjiä kuin 10-12v. He olivat niin tosissaan että meitä johtajia oikein nauratti. Ja niitä muitakin ihmisiä.. "Hei asiakkaita!" kuului aina välillä ja sitten juoksujalkaa ihmisten perään "Anteeks, anteeks! Haluatteko ostaa?" Ja tottakai monta myymässä samalle ihmiselle, vaikka heidät oli jaettu myyjäpareiksi. Yksi käytti koko ajan tasapainoillen muureilla, koska hän ei osannut sanoa sanaa Adventtikalenteri. Yksi pari meni reippaasti myymään "Haluatteko ostaa partiolaisten - HEI, MIKÄ SE SANA OLI?" "Adventtikalenteri" "Niin, sellaisen?" Saivat myytyä. Seuraavalle he menivät reteesti "Hei, haluatteko ostaa partiolaisten agenttikalenterin?" Jep. Saivat myytyä. Toivottavasti ostaja ei pety, ei taida agentteja löytyä siitä kalenterista. Myyntiä oli huikea määrä ja lapset niiiiin innoissaan. Toivottavasti ensi kerralla käy yhtä hyvin, mutta onneksi ekalla kerralla kävi näin, helpompi innostaa myymään uudestaan. Voi pieniä herttaisia.
Ja toki, tuon ikäiset on vielä niin suloisia, että saavat anteeksi epäkohteliaisuutensa esim seistessään kiinni kaupan ovessa niin, ettei kukaan pääse ohi. Ja ihan varmasti naama myy paremmin, mutta en edelleenkään usko siihen, että joku jättää ostamatta vain sen takia, että partiolainen on liian vanha.


Haluan kertoa vielä kaksi asiaa, vaikka kumpikaan ei liity edelliseen. Paitsi ensimmäinen partioon. Olin tänään boulderoimassa. Yllätin itsenikin siinä, kuinka hyvin pärjäsin. Ja oli kyllä hauskaa! Tilaisuus oli järjestetty lippukunnanjohtajille. Kuinka kivaa, kun joku joskus järjestää ohjelmaa mihin ei tarvitse kuin mennä.

Siskoni soitti. Hän oli laittanut viestin, kun olin kiipeilemässä.
"Du är VÄRLDENS bästa storasyster på riktigt!!!!!!!!!!!!! <3<3<3"
Koko puhelu koostui samasta aiheesta. Olen maailman paras, ihanin ja kaikkea ällösöpöilyä ja saan ens kerralla maailmanennätyspitkän halauksen ja koska nähään ja koska tuun kylään ja koska nähään ja koska nähään. Ikävä on suuri ja suuri ja valtava ja sietämätön ja suuri.
Ja tosiaan, edellisestä näkemisestä on aika kauan. Mutta muistan myös ne useat kerrat, kun kaikkialla on lukenut "sisko on tyhmä" tms. Tänään peilissä lukee kuulemma, että olen paras. Aika ihana <3. Mulla on maailman paras pikkusisko (jos mä oon kerran se paras isosisko ja paras sisko ja paras.)

Yllättävä joulufiilis

Tänään ajauduin pyörimään kauppoihin. Oli oikein shoppailufiilis ja löysinkin kivoja juttuja enkä mitään turhaa (hih). Paitsi ehkä askartelujuttuja, eihän niitä ihminen tarvitse kovin paljoa. Mutta saan niistä jotenkin ihan hirveitä kiksejä. Jee, uusia askartelujuttuja! Aloitinkin heti kotiin päästyäni korttiaskartelun.

Joulukortteja! (Ja yhen pienen siskon synttärikortin tein siinä samalla valmiiksi..) En tykkää siitä materialismista, mikä jouluun yhistetään. Että kauppojen hyllyt on jo viikko tolkulla notkunut joulusuklaista, joulukalentereista, glitteristä ja kaikesta tilpehööristä. Kohta alkaa joka puolella kilkkaamaan joululaulut, voiapua. Tykkään joulusta perhejuhlana. Vietämme joulua suvun kesken, syömme hyvin ja nautimme. Tykkään joulutunnelmasta (ilman sitä glitteriä ja joulurenkutuksia, vaikka toki on myös kivoja koristeita ja kauniita lauluja). On musta kiva saada lahjojakin. Mutta vain sellaista kivaa ja tarpeellista. Itse ostan lahjat niille, joille keksin jotain kivaa ja lahjan saajaa kuvaavaa. En halua antaa mitään sen takia, että jouluna kuuluu tehdä niin.
Parasta joulussa (tai jouluvalmisteluissa lähinnä) on se, että saa askarrella kortteja! En ole kovin monena vuonna niitä postittanut (kröhöm), mutta askarrellut olen. Ja lopulta liittäny lahjapakettiin aattona. Silloin kun olen kortit muistanut postittaa, olen tehnyt toiset kortit aatoksi. Tuplailo!

Tänään tein 7 korttia. Ehkä teen vielä jonkun ennen nukkumaanmenoa. Laitan tähän postaukseen kuvat valmiista korteista. Ihan vaan siltä varalta, etten tänä(kään) vuonna lähetä niitä, voi täällä käydä kurkkimassa kuvia ja ajatella että lähetin just sulle just sen kaikista kauneimman.











Ja ei, vaikka aloitin joulusta puhumisen näin aikaisin, en aio jatkaa sitä kuin aikaisintaan lähellä joulua. Yllätin itseni valtavasta joulukorttien-askartelu-tarpeesta ja pitihän se jakaa.

(Jos oikeasti haluaa joulufiilistä, on partiolaisten adventtikalenterit myynnissä. Niitä saa ostaa esimerkiksi mun kautta.)

Kahlataan tää marraskuun harmaus ensin ja keskitytään sitten siihen jouluun.

Aktiivista viikkoa!

Näkee naamasta

Tapahtui n. klo 03

Oltiin kaveriporukalla Drinkki-illan jatkoilla ulkoilemassa. Seisoin yhden kanssa juttelemassa, muut oli lähellä porukkana. Meiän viereen tuli mies, ikä arviolta meiän isän luokkaa, joka avasi keskustelun näin:

"Te ootte varmaan molemmat varattuja naisia?"

Ei kovin vakuuttava avauslause välttämättä.. Tässä tapauksessa se ei haitannut. Keskustelu jatkui näin. (S= minä, L= ystävä, LM = lipevä mies)

S "Joo, niin ollaan."
LM "Vakaasti seurustelevia naisia."
L "Jep, meiän puolisot on tossa takana."
LM "Niin mä ajattelin,te näytätte siltä."

Ja sitten hän poistui. Oli siinä iskuyritystä kerrakseen. Täytyy kyllä myöntää, että vaikka oma parisuhde status olisi ollut mikä, olisin varmasti vastannut myöntävästi ensimmäiseen kysymykseen. Mutta nyt ei valehdeltu, paitsi vähän siinä, että miehistä vain toinen oli oikeasti mukana, ne muut oli kavereita.

Enimmäkseen muutkin kohtaamiset muiden kuin omien ystävien kesken oli poikkeuksellisen epämääräisiä. Että jos kääntää selän, niin onko siihen pakko jäädä vielä pyörimään? Tai onko pakko ottaa ohikävelevältä, tuntemattomalta naiselta hattu päästä? Niinku miks?

Mutta yksi positiivisesti hämmentävä juttu.
Siinä seisoin jonossa, kuten muutkin. Naisten jonot on yleensä melko pitkiä. Sitten siinä seisoi yksi jo valmis, joka odotti ystävänsä peilailun päättymistä. Siinä hän sitten joutessaan aloitti mun kanssa juttelun.

"Sulla on ihanan punasta toi huulipuna! Mä oikein katoin, että se loisti, kun katoin sua tosta kauempaa."
"Ai, kiitos."
"Ja sulla on tosi kiva tää hiuspanta!"
"Kiitos, mäkin tykkään tästä."
"Mä oon aina halunnu pisamia."
"Nii, onhan ne kivoja. Vaikka mä kyllä pienempänä toivoin, ettei niitä ois, mutta oon jo tottunu. Aika paljon niitä kehutaan."
"Ne tekee ihmisestä kauniin mun mielestä"
(tässä hämmennyin ja jotain hymähdin)
"Niin siis sä olet kaunis!¨"
"Ai, kiitos... Niin säkin."

Sitten onneksi vapautui yksi koppi. Onhan se kiva, kun kehutaan, mutta kehuja tuli niin vuolaasti, että oikein hämmennyin ja tuntui kummalliselta vain sanoa kiitos, kiitos, kiitos.
Mutta kyllähän mä ilahduin.

Ruma ja vanha naama. Niin varmaan.

Viime viikolla tapahtui paljon. Huh hah hei. Mutta kaikessa on aina jotain positiivista. Jos sen muistaa, selviää mistä vain! Vaikka ei tässä mitään suuria selviytymistarinoita ollakkaan vaadittu..

Haluan jakaa viikolta yhen jutun, joka kuvaa mielestäni hyvin naiseksi kasvamisen tuskaa. Kävin 12-14-vuotiaiden tyttöjen kanssa myymässä partiolaisten adventtikalentereita. Pari heistä tyrmäsi ajatuksen heti, koska "Ei näillä rumilla ja vanhoilla naamoilla enää mitään myy!" Jaha. Myynti ei ollut hurjaa, mutta tuskin tyttöjen naamoilla oli mitään tekemistä asian kanssa, asenteella ehkä vähän. Itse myin yhden (sille ainoalle, keneltä ees kysyin, annoin muuten tyttöjen hoitaa homman). Myynnin jälkeen sanoin tytöille "Ens kerralla parempi asenne. Jos mun tällä naamalla myy, niin myy kyllä teidänkin". Sain vastaukseksi "Mutta sä ootkin tollanen superkaunis!" Jaa. En nyt tiiä siitäkään, mutta n. 10 vuotta heitä vanhempi silti. Että "Vanha naama" ei ainakaan käy syyksi tähän. Vaikka toki joo, kyllähän ne söpöt ja pienet 7-9-vuotiaat myyvät usein paremmin, mutta jos joku oikeasti haluaa tukea partiotoimintaa, ei hänellä mitään naamarajaa ole. En ainakaan usko.
Aamulla katottiin uusintana The Voice Kidsiä. Pojat on söpöjä ja selkeesti lapsia. Tytöt on luonnostaan nättejä, mutta miks ne on pitäny pukea niin aikuismaisesti ja meikata vahvasti? Niinku miks? Mielestäni kaikki naisten ikinä saamat kauneuspaineet johtuu juuri tuosta. Pienestä asti täytyy näyttää joltain, mitä ei oikeasti edes ole. Pojilla on tässäkin paljon helpompaa. Koko ajan vain nuoremmat kokee naamansa rumaksi, jos telkkarissa samanikäiset on viimesenpäälle laitettu. En yhtään ihmettele syömishäiriöitä tai sitä, että niin nuoret pukeutuu kuin aikuiset ja meikkaa kovasti. Se tulee ulkopuolelta. Ei mulle tullut tuon ikäisenä mieleenkään meikata (kuin korkeintaan vähän huulikiiltoa ja kynsilakka. Niin ja sitten oli se famulta saatu glitter-ripsari. Saatoin olla jo 13 tai 14v). Ei tullut mistään ulkopuolelta paineita näyttää hyvältä ennenkuin vasta vähän myöhemmin. Toki on aina ollut niitä, jotka on tosi nuorena alkanut panostamaan siihen, miltä näyttää, mutta ei se aiemmin ole luonut muille paineita.
Ja miksi ne paineet luodaan vain tytöille? Onneksi ei tarvitse ikinä enää olla teini-ikäinen ja kokea niitä naiseksi kasvamisen tuskia. Nyt kaikki ulkopuolelta tulevat paineet osaa jo käsitellä. Ainakin vähän paremmin. Kaikki tuki niihin kasvukipuihin!

Paljon Mielettömiä Muistoja Päässä

Huh. Sunnuntaina se oli. PMMP:n viimeinen keikka.
Kyllä sitä olikin ootettu, elokuussahan liput ostettiin. Muistan edelleen sen Pakko saada liput-tunteen, kun vikan keikan julkistamisen jälkeen loppumatka pyörällä töihin sujui kepeämmin ja nopeammin kuin ikinä. Ja sitten netti ei ees toiminu.. Mutta onneksi lippuja oli vielä myöhään illalla ja sain kuin sainkin omani. Silloin lokakuun loppu tuntui niin kaukaiselta. Siihen on hei kaks kuukautta! Keikkaa odotettiin sekä innolla että kaiholla. Se on sitten ihan oikeesti se vika kerta!

Bändiin ja sen biiseihiin ja siihen kaikkeen liittyy niin paljon muistoja. Se linkittää yhteen niin monta elämäni tärkeää kohtaa ja ihmistä ja ääh.
Sain valmistujaislahjaksi silloiselta poikaystävältäni liput Ruisrockiin. Lähinnä siksi, että siellä soittaa PMMP. Mutta, se keikka peruttiinkin (Eihän sillon pitäis synnyttämään alkaa, kun ois keikka tiedossa!). Ruississa oltiin ja oli ne onnistuneet festarit siltikin. Vähän kuitenkin harmitti..
Moneen biisiin linkittyy muistoissa se parisuhde. Ainoa edellinen..

Sunnuntain keikalla tunteet biiseihin liittyviä muistoja kohtaan oli jotenkin vahvemmat kuin aiemmin. Välillä kattelin kattoa, että pysyy kyyneleet kurissa ja välillä fiilistelin silmät kiinni mieleen tulvineita muistoja. Tuli niin paljon mieleen sellaisia juttuja, joita en oikein ollut ees muistanut. Kaikki muistot on kuitenkin hyviä (en tosin tiedä, voiko eroon liittyviä muistoja kuvata sanalla Hyvä, mutta aika kai kultaa muistot). Tämä bändi liittyy niin moneen mulle tärkeeseen ihmiseen, että kyllä siinä muistoja riittää. Kymmenen vuotta ja kymmeniä ihmisiä. Rakastatko mua vielä kun olen ruttuinen?
Vaikka kaikki muistot ei ookkaan ihan niin hilpeitä, oli koko keikan ajan todella lämmin ja hyvä olla. Ei ikävienkään muistojen tarvitse tuntua pahalta. Kaikessa on kuitenkin jotain hyvää ja kaikesta oppii. Eikä elämä voi olla jatkuvia ruusuja.

Keikan viimeisenä kuultu Tytöt taisi herättää vahvimpana koko keikan pinnassa olleet tunteet. Pelkkiä positiivisia, rakkaudellisia ja suloisia muistoja. Silloin oli pakko nousta ylös .ja tanssia vaikka muuten keikka kului tuolitanssin merkeissä.
Biisi liittyy niin vahvasti meihin, muhun ja mun naisiin. Biisin tarina meiän elämässä alkoi toissa kesänä, kun oltiin hengailtu kahen ihanimman naisen kanssa toisen heistä kotona. Ilta kului ja oli aika lähteä. Lähettiin pyöräillen saattamaan toista junalle, minä omalla pyörälläni ja saatettava toisen pakkarilla. Matkalla luukutettiin puhelimella Tyttöjä. Koska meillä oli niin mukavaa, poljettiin ystävä kotiin asti. Ja sitten kaksin takaisin lähtöpisteeseen yökyläilemään.

Murut, tää on teille. Puss.

Huomaan tekstin olevan sekava. En oikein ees tiiä, mitä halusin tässä postauksessa tuoda julki. En osaa enkä halua erityisemmin arvioida keikkaa. Sillä ei ole mitään väliä. Jos arviot kiinnostaa, voi lukea iltapäivälehtiä tai muita. Olihan se ihan mieletön, mutta mitä siitä enempiä jaarittelemaan..
En myöskään koe olevani fanaattinen fani, jonka elämä loppuu tähän. Tai ees kokee suurta muutosta. Vierastan Fani-sanaa, siitä tulee jotenkin todella fanaattinen olo enkä koe olevani sellainen minkään asian suhteen. Enkä ees halua harmitella sitä, että kaikki loppui, ei asiat siitä muutu.
Kyllä mua harmittaa, ettei keikkoja enää ole, mutta olen nähnyt niitä monia ja kaikki todella hyviä, pärjään niillä muistoilla. Viimeinen kruunasi kaiken. Se oli varmaan sen tarkoituskin. Lievittää mahdollista tulevaa ikävää muistolla siitä, että lopetus oli upea. Se ei mielestäni jättänyt mitään kesken vaan niputti täydellisesti kaiken sen, mitä on ollut 10 vuotta. Tää oli tässä, kiitos ja näkemiin.

Voisin kirjoittaa aiheesta vaikka mitä ja ehkä loputtomiin. Siitä tulisi kuitenkin vain niin pitkä, sekava ja poukkoileva, ettei siinä olisi mitään järkeä. Kirjoitan näitä tekstejä lähinnä itselleni muistoksi enkä varmasti jaksaisi pidempää lukea edes ikäväkaipuisena. Saati jos tätä joku muu lukee, niin vielä vähemmän. Säästän siis siltä ja pyörittelen loput muistot ja muut ajatukset aiheesta mielessäni sen aikaa kun ne siellä pyörii ja aika-ajoin kaivan niitä sieltä sopivan hetken tullen. PMMP ei niin vain mielestä katoa. Oo siellä jossain mun.

Sanoituksissa olisi varmasti valtavat määrät hyviä pätkiä lopettamaan tämä Viimeinen valitusvirsi. Mutta ei kai tätä kannata loputtomiin pitkittää, joten valitsin kaikista kuvaavimman. Pätkä on tuoreesta jäähyväisbiisistä Valloittamaton.

Jos oisin voinut nauraen
jäähyväiset vaihtaa
Mut joskus uusi huominen
eilistään se kaihtaa
Jos tyytyy kuuntelemaan merisään
ei tunne myrskyn vaaraa veneellään
ja eessä siellä on vain valloittamaton.

Muista harjoitella hymyilemistä (niitä virallisia kuvia varten)

Mietin tässä, että mikä järki on sellasessa pakollisessa valokuvaamisessa. Siis päiväkoti-, koulu-, kerho- yms. valokuvissa. Että lapset puetaan tavallista siistimmin ja kotona harjoitellaan hymyilemistä. Muista sitten hymyillä kuvaajatädille tai -sedälle. Entä jos ei hymyilytä?

Pue itse päällesi vähän epämukavat (tai ainakin epäkäytännölliset) vaatteet ja mene pönöttämään selkäsuorassa siistiin riviin kun joku ventovieras lepertelee musta laatikko naaman edessä ja heiluttaa kädessään pehmolelua. Ja aina välillä joku vilkkuu. Miten pidät edes silmät auki? Hymyile siinä sitten vielä. Ja jos hymyilet, niin vieruskaverisi ei varmasti tee sitä. Tai vähintään takanasi istuvalla on sormet suussa, silmät kiinni tai hame vinossa. Muttakun kotona harjoteltiin, niin kyllähän se nyt sitten onnistuu. Tai sitten ei.

Virallisiin kuvauksiin on ihan liian suuret odotukset. Tilannehan on ihan älytön. Lapsen kannalta. Hymyile kauniisti ventovieraalle tyypille. Mikä vaatimus! Mun mielestä osottaa lapselta (etenkin alle 3-vuotiaalta) positiivista kasvua ja kehitystä, jos hän ei luota hymyn vertaa ihan keneen vaan. Vaikka ei niissä hymyilevissäkään mitään vikaa ole. Tottakai päiväkotikuvat ja muut on onnistuessaan ihania. Ja vaikka se lapsi ei hymyile, on se silti söpö. Ainakin vanhempien silmissä, yleensä myös muiden. Niin onko sillä sitten väliä? Lapsista otetaan arjessa ja juhlassa niin paljon kuvia, että eiköhän johonkin ole se maailman valloittavin hymykin tallennettu. Ei kaikkea toivoaan kannata yhteen päivään laskea. Vähintäänkin juuri silloin on naamassa naarmu tai paidassa ryppy, mutta hei, mitä sitten? Itsessään rutiineista poikkeaminen on jo niin iso juttu, että se pistää isommankin pään sekaisin. Ei siinä paljoa hymyn harjoitteleminen auta.

Onhan niitä kuvia myöhemmin kiva katsoa ja kaikkia muistoja muistella, ei siinä mitään. Ja ite ovat ne tädit ja kuvaajatkin työnsä valinneet. Mutta silti, tarviiko sitä niin vakavasti ottaa? Mitä sitten, jos sukkiksista pilkahtaa haarakiila, ei sitä kukaan katso. Kenenkään päiväkotimuistot ei rajoitu siihen, että vieruskaverilla nousi mekko vähän liian ylös 2-vuotiaana tai että törmäsi pöytään kuvausta edeltävänä päivänä. Se on elämää. Sen voi ottaa rennomminkin!

Harjoittele sitä hymyä, ihan vaan varmuuden vuoksi. Viimeistään aikuisena se tulee käskystäkin, ainakin jonkinmoinen. Hymyä!