tiistai 17. joulukuuta 2013

Seittemäntoista

Eilen paketoin joululahjoja. Mulla on ollut harvinaisen vahva joulufiilis jo pitkään, mutta ei yhtään sellain Haluan kaikkea perinteistä joulua, kuten punaista ja vihreää. Ennemmin kaikkea muuta. Kuten joulukorteissakin aika paljon näkyy..
En halua käyttää yhtään perinteistä joulupaperia. Mielestäni on hölmö ostaa paperia vain joulua varten, kun materiaalia pakata löytyy mistä vain ja kierrätys ei koskaan oo pahasta. Vähän ideariihtä kun pistää pystyyn, niin jo kummasti keksii. Tänä vuonna käytin suurimmassa osassa (tähän astisista) paketointiin vanhoja kaava-arkkeja. Lähetin idean jo eteenpäinkin ja lupasin viedä kaava-arkkeja, jotta idean saa hyödynnettyä! Parhaat ideat on parasta jakaa.
Mulla on suuret määrät askartelutarvikkeita ja niissä on aika paljon kerran käytettyjä, hyväkuntoisia nauhoja, papereita yms. sen sijaan, että heittäisin ne pois. Roskaa tulee muutenkin niin paljon, että jos sitä voi vähentää käyttämällä jotain aiemmin käytettyä uudelleen, teen sen mielelläni.

 Isoissa on käytetty paperina vanhoja kaava-arkkeja ja koristuksina toisessa Tigerin tarrarusetti ja toisessa jokin vanhaa pakettia koristanut nauha. Oranssi on paperinen valmispussi koristeltuna pitsinauhalla ja tarralla. Valkoisessa paketissa on käytetty uusien kenkien suojana ollutta silkkipaperia, sydäntarroja sekä vaatteista leikattuja "henkarinaruja". Punainen on tavallista helmiäispaperia ja paketti on koristeltu aiemmin talteen otetulla narulla.

Näissä on käytetty kaava-arkkeja, tarroja, pitsinauhaa ja kierrätettyä silkkipaperia. Sininen on valmispussi ja lumihiutalenauha on tarranauhaa Sinooperista.

Ensimmäisessä paketissa on käytetty Tigerin kuviopaperia, kätköistä löytynyttä narua (alkujaan uusi kaupasta) ja tarralappua. Toisen paketin sisällöllä ei ole mitään tekemistä Marimekon kanssa, mutta paperi on kierrätettyä, nauha kaupasta. Viimeisessä on käytetty kaava-arkkia ja kierrätettyä narua.

Mun mielestä tässä joulun lahjahässäkässä on kaikista parasta paketointi. Paras joulustressinpoisto-oivallukseni on ostaa lahjat vain niille, jotka tulevat mieleen jotakin asiaa katsellessa. Tänä vuonna olen tyytyväinen löydettyihin lahjoihin, toivottavasti myös niiden saajat ovat. Vielä on muutama, joille olisi kiva keksiä, mutta jos en keksi, niin ens vuonna paremmalla tuurilla.
Tässä tekniikassa toki on haittapuolena se, ettei välttämättä saa paketoida niin paljoa. Paitsi jos paketoi kaiken erikseen (että kun jollekkin on muutama eri juttu, niin paketoi kaikki omiinsa sen sijaan, että pakkaisi ne yhteen).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti