sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Kaikki nää hetket, tee niist helmii!

(Otsikko Super Jannen biisistä Helmii, ainakin mukaillen. En löytänyt biisin virallisia sanoja.)

Takanani on juuri elämäni sponttaanein juhannus (ja viikonloppu). Torstaina ei vielä ollut oikeestaan suunnitelmia. Lähin kotoa perjantai-iltana pyörällä ja oho, tulinkin kotiin hetki sitten. Niin käy joskus, kun ei liiemmin mieti.

Postauksesta saattaa tulla pitkä ja sen kuva-anti koostuu lähinnä ruuasta. Eli jos sinulla on nälkä tai kiire, älä jatka lukemista nyt, vaan palaa tänne kun sinulla on aikaa ja olet syönyt hyvin.

 
 Perjantai-iltana kokkasin ja pakkasin kamat koriin ja pyörän pakkarille ja lähin polkemaan kohti ihanan ystävän ihanaa kotia. Herkuteltiin näillä kera itsetehyn omenahillon, luumu-nektariini-aprikoosi-vadelma-vuohenjuusto-salaatilla, hapankorpuilla ja juustoilla sekä suolapähkinöillä. Saunan jälkeen vielä dippivihanneksia. Saunottiin, tehtiin hemmottelu ja höpöteltiin. Nautittiin elämästä, musiikista ja toistemme seurasta. Illalla haettiin pyörillä (yökkäreissä) 13 kukkaa tyynyn alle siinä toivossa, että unessa näkyisi tuleva sulhanen. Näkyihän siellä mies, mutta en tiiä, onko siitä tulevaksi sulhoksi.. Elämä näyttää.


Lauantai alkoi (ja jatkui) yhtä chillinä. Oli tarkoitus viettää brunssia tyttöjen kanssa, mutta ilma näytti ankealta, niin siirrettiin se sisätiloihin, tai oikeestaan parveketerassille. Saimme seuraksemme kaksi ihanaa naista lisää. Heillä oli vähän tapahtumarikkaampi juhannustarina kerrottavaan kuin meillä, mutta mukavaa oli kaikilla ollut! Ei aina tarvitse tapahtua. Vaikka sekin on kivaa välillä.
Syötävää riitti monen aterian verran.

Aloitettiin jogurtilla, munakkaalla ja perunasalaatilla.

Jatkettiin suolakekseillä, juustoilla, dippivihanneksilla ja pistaasipähkinöillä.

Kolmanneksi vesimeloonia ja ananasta! Ihanan raikasta.

Vikana naurimme suklaakakkua ja jäätelösydämiä, nam! Ateria kruunattu.
Ruokailun aikana ilma muuttui lämpimäksi ja aurinkoiseksi. Päätimme lähteä pyöräilemään. Kaks läks bussilla hakemaan omia pyöriään ja me pyöräiltiin kahestaan sovittuun kohtaamispaikkaan, josta alkoi pitkä pyöräilylenkki. On Helsinki kyllä kaunis kaupunki! Jossain vaiheessa jätin porukan ja jatkoin matkaani yksin. Välillä vaan kaipaa omaa aikaa, vaikka olisi maailman parhaassa seurassa. Poljin Tervasaareen, jossa oli yksi ystävä kavereineen. Sieltä niien kavereien luokse pelaamaan Aliasta ja tuollaisiin maisemiin juomaan skumppaa. Ei oo elämä yhtään hassumpaa! Ilta päättyi sen ystävän luokse yökylään vaikka olin perjantai-iltana ihan varma, ettei lauantaipäivän jälkeen ole muuta kuin kotona hengailua.
 

Sunnuntaina syötiin aamupalaksi vesimeloonia ja mansikoita ja vähän myöhemmin suunnattiin kävellen sushille. Kyllä maistuikin hyvältä! Päivä lipui eteenpäin hengaillessa ja iltapäivällä pyöräilin isän ja kumppaneien kanssa piknikille. Grilli ei oikein ottanut toimiakseen, mutta onneksi ruokaa riitti, vaikkei grillailtua saatukkaan.

 
Kaiken tämän jälkeen pyöräilin vielä onnellisena kotiin. Kylläpäs mä tunnenkin mahtavia tyyppejä, joien kanssa on kiva tehä kivoja juttuja. Eikä tartte ees mitään ihmeellistä tullakseen onnelliseksi.


Musiikki. Ystävät. Hyvä ruoka. Pyörä.

Nyt tiedän, millainen on täydellinen juhannus.

4 kommenttia:

  1. Tein ratkaisevan virheen ja luin tämän ruokaa pursuavan Juhannusjuhlan maha kurnien..noo,eikun kahvin keittoon ja mussuttaan jotain suuhunsa,esim jälkiuunileipää joka on mun intohimoni perimmäinen kohde!!!Hyvä Shira!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mähän varoitin, että ei kannata syömättä lukea.. :)

      Poista
  2. Aaa nam mitä ruokia! Ihana juhannus sulla on ollut :) t. maito

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam ne olikin ja ihana juhannus :). Toivottavasti sulla myös.

      Poista