torstai 1. tammikuuta 2015

Pulloselfie ja älyvapaat musat

Joulukuun vika. Päällä kevättakki ja sukkahousut, että mikäs siinä sitten..
Jälkiruuaksi Angry birds-kakku.
Valettiin tinaa. Tältä näyttää tuleva vuosi. Toivottavasti se on valoisa?
Vuoden vaihtumista mentiin seuraamaan rantaan. Meillä oli mukava värillisiä (!) tähtisadetikkuja.
Skumppapullo oli oikein juhlava ja siitä sai hyvät vuoden ekat selfiet!
Uuden vuoden suunnitelmat elivät pitkään, kuten viime vuonnakin. Edellisenä päivänä sain kutsun ystävän luokse "Skumppa- ja peli-iltaan". Se oli oikein hyvä ratkaisu viettää vuoden vaihdetta!

Aamupäivällä kävin jumpalla, jonka jälkeen jäin kaupunkiin näkemään tyyppejä ja menin sitten ystävän luokse kaikkine jumppakamoineni. Eihän se haitannut, kun ei ollut tarkoitus lähteä mihinkään rimpsalle. 

Korkattiin ensimmäisenä oikein shampanjalla! Mietittiin ensin parasta hetkeä korkata se, mutta päädyimme aloittamaan sillä, jotta varmasti kaikki havaitsevat sen hienot vivahteet eikä hienous menee hukkaan.
Sitten jatkoimme skumpalla ja viinillä. Ulos otimme mukaan rommilla täytetyn viiksi(!)taskumatin, mutta eihän sitä kukaan saanut huikkaa enempää juotua.. Onneksi meillä oli H-hetkeä varten ehkä maailman juhlavin skumppapullo! (joka ei meinannut tyhjentyä ollenkaan..)

Illan aikana pelasimme Musiikki Aliasta (anteeksi vain pelin suunnittelijat ja fanit, se peli on saatanasta). Vaikka peli onkin ihan typerä, niin saa siitä hyvät naurut! Kannattaa siis kokeilla, jos mahdollisuus joskus tulee. Itse jätin pelaamisen muille ja hoidin tiimalasia. Olenhan pelannut peliä aiemmin ja todennut että Ei
enää.

Herkuttelimme juomien lisäksi erilaisilla juustoilla ja kekseillä, dippijutuilla, suolakurkuilla, oliiveilla, nakeilla, perunasalaatilla, suklaalla ja  Angry birds-kakulla. Hyvät oli tarjoilut.

Valoimme tinaa ja yritimme ennustaa valoisampaa uutta vuotta. Rahaa oli ainakin paljon luvassa kaikille ja muuten yritettiin löytää ne positiivisimman ennusteet. Katsotaan, mitä vuosi oikeasti tuo tullessaan. Toivottavasti paljon hyvää (enemmän kuin edeltäjänsä).

Kellon lähentyessä puolta yötä lähdimme rantaan katsomaan raketteja ja polttamaan värillisiä tähtisadetikkuja. Ranta oli oikein hyvä valinta, siellä oli aika vähän porukkaa ja rauhallista, mutta ilotulitteita näkyi ihan hyvin.
Vuoden vaihtuessa korkkasimme skumpan ja toivotimme hyvää tulevaa.
Kun skumppa (vihdoin) loppui, palasimme lähtöruutuun ja aloimme Älyvapaiden (huonojen) biisien levyraadin. En uskalla linkata tänne yhtään, jotta en loukkaa ketään, muttaaaa, oli aikamoiset biisivalinnat. Kun on aloittanut vuoden monilla huonoilla biiseillä, ei tarvitse kuulla yhtään enää vuoden aikana, eihän?

Vuoden ensimmäisen päivän aloitin hopea toffeilla ja pyykinpesulla. Tästä on suunta varmasti parempaan.
Aloitan vuoden matkaamalla maalle. Kirjoitan parin viikon takaisesta ajastetun postauksen, joka ilmestyy tänne huomenna klo: 18. Palaa siis silloin takaisin lukemaan.



Suuri kiitos kaikille eilisestä sekä kaikille viime vuoden aikana mukana olleille. Teillä on väliä!





Rohkeutta ja paljon hyvää alkaneeseen vuoteen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti