Tuskailin taas uusia postausideoita ja ystävä ehdotti syksyksi hillovinkkejä. Päätinkin tarttua tuumasta toimeen heti ja jakaa viime kesänä löytämäni reseptin, sillä raparperin satokausi on nyt käynnissä. Pahoittelen, jos reseptin alkuperäinen julkaisija näkee tämän, en ollut huomannut merkata lähdettä ylös, kun kirjoitin reseptin vihkooni. Netistä olen sen löytänyt ja ihan vähän muokannut, tässä siis tuunattu versio. Toimii!
Raparperi-lime hillo
500g raparperia
1 lime
1 rkl kardemummaa
6 dl sokeria
1. Puhdista, huuhdo ja pilko raparperi ja laita (kylmään) kattilaan.
2. Sekoita joukkoon limestä puristettu mehu ja sokeri. Itse painelin limeä niin, että sain mukaan hieman hedelmälihaakin.
3. Anna seistä tunti välillä sekoittaen (2-3 kertaa).
4. Keitä 20 minuuttia ja kuori syntynyttä vaahtoa pois.
5. Lisää kardemumma keittämisen loppuvaiheessa (jos käytät siemeniä, jauha ne ensin).
6. Purkita puhtaisiin, desinfioituihin lasipurkkeihin.
Jos ei kauheasti välitä kardemummasta, voi määrää pienentää, tässä maistuu aika voimakkaasti (mutta ei mielestäni liikaa). Suosittelen kuitenkin kokeilemaan vähintäänkin pienellä määrällä, sillä se on tämän hillon juttu, limen ohella (jota ajattelin mahdollisella seuraavalla kerralla testata laittaa enemmän, vaikka näinkin se maistuu riittävästi.)
Olen syönyt tätä puuron päällä ja juustojen makuparina. Molemmissa toimii ja sopivia käyttökohteita on varmasti monia, rohkeasti vaan kokeilemaan! Yhdestä satsista tulee sen verran vähän eikä mulla ole kauheasti raparperia saatavilla, niin en itse ole malttanut kokeilla muita, kun näiden kanssa toimii niin hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti