keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuosi vaihtoon

Jo sitä edellistä tässä 12 kuukautta kateltiin. Syytäkin jo vaihtaa.
Uuden vuoden suunnitelmat elivät aika pitkään. Se päädyttiin vaihtamaan pienessä, hyvässä porukassa ruuan, musiikin ja viinin kera. Juuri sellainen vuodenvaihde, jollaista toivoin. Vähän harmitti, että vuosi ei vaihtunut Juuri Niiden Naisten kanssa, mutta ei nämä naiset yhtään huonommiksi jää. Kiitos seurasta, illasta ja itsestänne, ihanat.

Kaupassa keski-ikäiset eineskärryineen katselivat ostoksiamme kateudesta vihreinä. Elämä on kiinni siitä, miten sen järjestää. Turha siinä kateellisuutta viljellä, mitäs tekevät omat eines-valintansa.

Tuoreella timjamilla, suolalla, pippurilla, sokerilla ja
valkosipulioliiviöljyllä maustettuja uunitomaatteja.

Nautimme vuohenjuustoherkkusieniä, uunitomaatteja, parmankinkku-melonikääröjä
sekä lohi-katkaraputäytteisiä avocadoja. Oli myös perunasiivuja ja valkosipulijogurttia,
mutta niistä ei ole kuvaa. Juomaksi punaviiniä.

Ruuan jälkeen nautittiin seurasta, juteltiin ja pelattiin Rummikubia..
Peli on seurannut mua lapsuudesta asti ja on ihan ykköspelisuosikki.




Kasvi: Miellyttäviä yllätyksiä, kehottaa myös rentoutumaan.
Puu: Uusia mahdollisuuksia, asioiden etenemistä.
Ennustukset täältä

Lohi-katkaraputahna
(Hyvää avocadon kanssa tai paahtoleivän päällä)
Kylmäsavulohta
Katkarapuja (kuorittuja, pakaste)
Turkkilaista jogurttia
Tuoretta tilliä
Sitruuna
pippuria ja suolaa

Kaikki aineet pilkotaan ja sekoitetaan keskenään maun mukaisin suhtein. Sitruunasta mehu.

Vuoden 2013 vika biisi. Valintaperusteina sanat sekä PMMP:n lopettaminen.
"Jos oisin voinut nauraen
jäähyväiset vaihtaa
Mut joskus uusi huominen
eilistään se kaihtaa
Jos tyytyy kuuntelemaan merisään
ei tunne myrskyn vaaraa veneellään
ja eessä siellä on vain valloittamaton"

Vuoden 2014 eka biisi. Valintaperusteina sanat.
"Minä toivon selkäni värinää
toivon rakkautta repivää
minä toivon kaaosta, kapinaa
ensiaskelten vapinaa

Minä toivon huomisen tulevan
toivon soihtujen korkeina palavan
toivon taivaan täydeltä satavan
koko pitkää sinfoniaa."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti