Vietin mummolassa keskiviikosta lauantaihin. Oli kiva palata taas takaisin omaan arkeen. Eilen kävin pitkästä aikaa BodyBalancessa ja tapasin ystäviä (ensin yhtä lounaalla ja jumpan jälkeen toista pitkäksi venyneillä kahveilla). Balance oli tehokas ja uusi ohjelma ihana! Tarpeeksi haastava, muttei mitään, mikä olisi ekalla kerralla turhauttanut suunnattomasti tai tuntunut mahdottomalta. Eli juuri täydellinen. Kehitettävää on, muttei mikään tunnu ylitsepääsemättömältä. Tätä seuraavat kolme kuukautta.
Kun illalla myöhään matkustin kotiin, tajusin, ettei laukussani ole avainta. Olin varma, että olin pakannut sen lähtiessäni. Lisäpontta kauhukuvalle Mihin vain hukkuneesta avaimesta sain ajatellessani, että kämppis olisi varmaan laittanut viestiä, jos avain olisi pöydällä eli ei ole, se on jossain ja huomenna täytyy soittaa kaikkialle ja kysellä ja missä mä oon edes käynyt päivän aikana ja ää ja jossei se löydykkään ja mitä sitten ja diidaa.
Kyselin hereillä olevilta, lähellä asuvilta kavereilta, jos olisin päässyt yöksi, mutta kukaan ei ollut kotonaan. Lopulta soitin itku kurkussa isälle, joka toivotti tervetulleeksi. Pahoitteli vain, että ennen kymmentä alkaa vintiltä tavaroiden muutto. Mitäs se haittaa? Pääasia, että pääsee nukkumaan.
Sain iltapalaakin.
Ja jee, avain oli kotona kuitenkin eli kaikki hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti