tiistai 28. tammikuuta 2014

Tyttöviikko

Eilen kävin tarkistamassa isän uuen asunnon, syömässä kalakeittoa ja Runebergin tortun sekä auttamassa siskoa tavaroidensa purkamisessa. Tai no, lähinnä paikoilleen laittamisessa. Tyyli kun oli ollut se, että muuttolaatikot mahollisimman äkkiä tyhjiksi, tavarat lähimpään tyhjään kohtaan (kirjoituspöydälle/ikkunalaudalle/lattialle/hyllylle/mihin vain). Että siitä sitten järjestämään.. Kyllä me saatiin aika hyvin laitettua, mutta huh, kyllä sinne laitettavaa jäikin. Onko pakko säästää kaikki - siis kaikki??? Muuttolaatikoista löytyi mm. tyhjä pähkinäpussi koska "oho", jostain vaatteesta purkeutunut lankamytty koska "käytän sitä nukkekodissa joskus" (jaa,mihin??),  epämääräisiä paperikuvioita koska sydämiä ei voi leikata uusiks?, jo edellisen muuton aikoihin liian pieniä vaatteita koska "isä ei oo hakenu niitä mun laatikosta (etkä ite osaa viiä niitä pois?) yms. mielenkiintoista. On mullakin vaikka mitä mut hei, joku roti! Noh, iteppä siivoo.

Tänään hengailin moneen otteeseen blogissa mainitun, pienen kanssa kotiaikaa viettävän työkaverin. Voi murunen, kun pieni vaan kasvaa ja taitavoituu kaikessa. Ja OOH, sanoi tänään mun nimen!!! Ja joo, laulaa "BOOKAH BOOKAH".

Ennen kotiinlähtöä syötiin jätskiä.
 
Perjantaina tapaan vihdoin sen pienen tuhisevan nyytin. Ja tietty myös äitinsä.
Lauantaina sisko tulee yökylään. Suunnitelmat ovat seuraavat: leffaan, luistelemaan ja askartelemaan. Onnistuisko ilman ylimäärästä älämölöä?

Että tällainen tyttöviikko tiedossa. Aika kiva. Ja aika lapsitäyteinen..

Mut hei, poika kolmevee totesi eilen "Mulla ei oo pinnejä, kun mä en oo aikuinen!" Jep, niin se menee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti