tiistai 21. tammikuuta 2014

Mitäs siitä tulis, jos kaikki ois vaan hiljaa?

Ompas tässä ollut hässäkkää. Viikonlopun vietin Kiteellä, niihin tunnelmiin palaan myöhemmin (oikeesti). Tänään haluan kirjoittaa tästä päivästä.

Töiden jälkeen menin siskon ja äitinsä luo syömään. Sisko soitti sunnuntaina ja kutsui maanantaiksi, mutta siihen oli jo muuta ohjelmaa, onneksi tänään osui aikataulut yksiin. En oo pitkään aikaan ollut niillä kylässä.
Pelattiin lautapelejä, syötiin hyvin (kiitos kokille!) ja vaan oltiin. Tai no, vaan oleminen ei ole ihan vaan olemista, kun on seurana 9-vuotias, mutta ehkä..
No, nautittiin seurasta. Suurimman osan ajasta. Kyllä mä sain osakseni sellaisen varhaisteinimäisen raivokohtauksen, jossa ihmeteltiin, miten mua on koskaan voinut ikävöidä, koska olen niin kamala ja hirveä ja vähintään lastenvihaaja, mutta se oli nopeasti ohi eikä palannut. Ja sehän lähti siis siitä, että epäilin pelissä fuskaamista.. Voi kamalaa.
Seinässä tosin luki "Sisko = Maailman paras", luotan siihen enemmän, hihi.
Keskustelut sisälsi aika paljon Putous-hahmojen hokemia. Yllättävän moni sopii yllättävän moneen kohtaan (ja osa tulee ihan sillee, ettei edes ajattele niitä Putous-hokemina, ne vaan kuuluu sanavarastoon. Kuului jo ennenkin.) Paras oli:

"Voitko olla hiljaa välillä?" (Siskolla oli ihmeellisiä äänitehosteita kaikkiin pelin tapahtumiin tai vähintään oli pakko laulaa tai pitää muuta älämölöä. Kovaa..)
"Enhän mä voi sulle hiljasuudeks muuttua. Mitäs siitä sitten tulis jos kaikki ois vaan hiljaa? Minä oisin hiljaa ja sinä oisit hiljaa ja kaikki ois vaan hiljaa."
(Nimet muutettu sinä-minä-muotoihin, koska en ole blogissa aiemminkaan nimiä käyttänyt.)

Niinpäniin. Se hiljasuus oli juuri se mitä kaipasin, että hyvä siitä ois tullut.
Iltaan kuului paljon läheisyyttä, naurua, kutittelua ja hassuttelua.

Siskoni on ihanin <3.

2 kommenttia:

  1. Tämä oli hauska juttu :D parempi oli sun kertomana. Näitä sun juttuja on muutenkin niin mukava lukea, kun kirjoitat niin tunteella, ja varsinkin koska nää on usein niin positiivisia juttuja joista tulee itekkin hyvälle tuulelle. Osaat nauttia elämän pienistä asioista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiitos! :) Jututhan on yleensä parempia kerrottuna, mutta koitan saada ne kirjotettuakin mahollisimman hyvin...
      Pienistä asioista nauttiminen on pitänyt harjoitella ja vaatii edelleen harjoittelua, mutta sitä kohti! :)

      Poista