tiistai 21. toukokuuta 2013

Paluu viime viikkoon ja vähän naurua

Perjantaina mainitsin niistä kireistä naisista, konnarista ja tyypistä kaupan kassalla. En kuitenkaan halunnut käyttää niien pohtimiseen yhtään sen enempää synttäriäni. Tänään ei oo käyny mitään erityistä, mutta silti halusin kirjottaa, niin palaan niihin.

Perjantaina töien jälkeen oli tarkoitus polkea töistä keskustaan asti. Matkan ainoan juna-aseman kohalla alkoi sataa. En halunnut ottaa riskiä, että joudun polkemaan lähes koko matkan kovassa sateessa, koska olin kuitenkin menossa isää tapaamaan.
Onneksi ei ollut ruuhka-aika, niin pyörän sai ottaa mukaan. Pian junaan hyppäämisen jälkeen ohi käveli konnari, joka hyvin kireästi totesi "Seuraava pysähdys on sillä puolella, vaihda tonne!"
Kiitin ystävällisesti ja siirsin pyöräni. Hetken päästä hän kulki taas ohi. Hän tuli hyvin suurieleisesti ovesta ja muka törmäsi pyörääni. Otti pakkarista kiinni ja siirsi pyörää, käytiin seuraava keskustelu:
 "Tää pyörä ei voi olla näin, siihen vielä joku  törmää ja satuttaa itsensä!"
"Siitä takaa juuri siirtyi ihminen, en vielä kerinnyt sitä siirtämään."
"Kun pyörän kanssa liikkuu, pitää koko ajan olla valppaana ja tarkkailla tilannetta, minä meinasin satuttaa itseni lokasuojaan! Ei voi sanoa, ettei ehdi, jos pyörän kanssa liikkuu!"
Keskustelu taisi vielä jatkua lähes samoin..
Kun konnari poistui, vastapäätä seissyt nainen totesi "Sepäs oli kiree, eihän tässä kukaan asemien välillä liiku!" Niinpä niin..
Ja heti hän  tulikin takas, oli aika seuraavan keskustelun.
"Se on semmonen homma, että kun pyörän kanssa liikkuu, niin täytyy koko ajan seurata tilannetta ja hoitaa homma sen mukaan. Se on niin iso rotisko näihin pieniin vaunuihin tuoda, ettei voi keskittymättä olla!"
"Mä oisin kyllä mielelläni polkenut keskustaan asti, mutta en uskaltanu ottaa sitä riskiä, että sataakin pian kaatamalla."
"Semmonen riski pitää vaan ottaa, jos pyörällä lähtee liikeelle!"
"Mä oon menossa synttäreitä juhlimaan, nyt en halunnut sitä ottaa."
"Eikö se niin oo, että kesä kuivaa minkä kastelee"
Kiitos näkemiin. Tästä maksoin seutulipun hinnan.

Myöhemmin mentiin isän kanssa kauppaan ostamaan piknikeväitä. Kassalla tavaroitaan pakkasi nainen. Isä laittoi reppunsa maksulaitteen viereen ja pakkasi tavarat suoraan kassanaisen käestä. Reppu oli samalla liuskalla, missä nainen pakkasi tavaroitaan, mutta meiän tavarat eivät siis menneet liuskalle asti. Nainen aloitti keskustelun,joka meni suunnilleen näin:
"Oisit voinut tuohon viereen mennä, että oisit saanu rauhassa pakata!"
"Enhän mä siihen tuu. Mitä tää tässä häiritsee?"
"Tossa on vieressä toi toinen, oisit siihen  voinut mennä, niin oisin rauhassa saanut tässä pakata!"
"Mitä mä tässä häiritsen? Ei nää tavarat tuu sinne asti."
"Mä en halua keskustella sun kanssa.Valitsen keskusteluseurani älykkyyden mukaan."
"Ai sä et halua keskustella?"
Nainen jatkoi vielä siitä, miten isän pakkaaminen häiritsi häntä.
Puutuin keskusteluun ja totesin "Pakkaaminen ja maksaminen on vähän hankalaa samaan aikaan",johon sain vastaukseksi tuohtuneen "Mitä säkin siinä teet, seisot vaan!"
Totesin lähtiessäni mahdollisimman ystävällisesti "Oikein mukavaa päivän jatkoa!"
Isä käveli perässä ja totesi mukavaa viikonloppua. Nainen jäi nyrpistelemään.

Kyllä tarvii pienistä asioista tehä ongelmia. Jos elämän huolet on tossa, niin on kyllä poikkeuksellisen hyvä elämä, onnea vaan heille!

Tänään olen tavannut enimmäkseen iloisia ihmisiä. Elämä on kivempaa, kun osaa iloita pienistä jutuista. Nauraminen on tärkeää. Tänään on naurattanut moni asia. Enimmäkseen on riittänyt, että joku on todennut lauseen jostain menneestä tilanteesta. Yleensä jutut ei naurata ketään muuta. Aion kuitenkin jakaa muutaman. Tiedän ainakin yhen tai kaks, jotka saattavat eksyä lukemaan ja saattavat jopa nauraa.
"Ruutuhousut kielletty" luki lauantaina taksin kyljessä (golfpaikan mainos), kyytiin meni nainen raidallisissa housuissa.
"Et sä yhtä pahalta näytä!" Toisia turvottaa välillä enemmän kuin toisia..
Välillä kun vain nukkutaisi. Aiheesta saa paljon naurua...
"Me ollaan täällä jännitetty!"

Niin ja pälli.

Ja toki monta muutakin juttua. Saatan elää aika vanhaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti