Tulin äitin luokse viime torstaina. Ollaan lähinnä istuttu kiikussa ja revitty matonkuteita, joten ei ole kauheasti kerrottavaa eikä kuvia viime päiviltä.. On ollut ihanan rentouttavaa ihan vaan olla ja tehä tollasia aivot narikkaan-hommia. On kuitenkin olo, että on tehnyt jotain järkevää ja edistänyt jotakin, mutta se tekeminen ei ole vaatinut erityisiä ponnisteluita. Nyt on ollu niin lämpimät ilmatkin, että ei kyllä tämän kovempia ponnistuksia olis jaksanutkaan, tämä on siis ollut hyvä senkin kannalta.
Käytiin me yhtenä iltana uimassa ja sain suppailla pitkästä aikaa. Kyllä se vaan on niin kivaa! Vesi oli mukavan lämmintä eikä olisi tehnyt mieli nousta ollenkaan (paitsi välissä suppailemaan). Aika kului siivillä ja huomattiin olleemme rannalla monta tuntia.
Leivoin marjapiirakkaa yks päivä ja ollaan me ruokaakin tehty päivittäin, että perusasioista ollaan sentään huolehdittu, vaikkei muuten ollakkaan tehty "oikein mitään" (paitsi monta kiloa matonkuteita).
Tänään aateltiin poistua kotipihasta kauppaa ja uimarantaa lukuunottamatta ensimmäistä kertaa (tai oli äiti parina päivänä töissä, mutta mä) ja mennä vähän shoppailemaan, syömään ja leffaan. Jo on aikakin, koska huomenna lähden Helsinkiin.
Oltiin alunperin puhuttu vaikka mistä tekemisistä, mutta tämä on selkeästi ollut enemmän tervetullutta tekemistä kropalle kuin kaupunkiretkeily. Ja enemmän näille ilmoille sopivaa myös. Kivaa kuitenkin tehä vaihteeksi vähän muutakin. Huomenna käydään varmaan vielä kirppiskierros ennen mun lähtöä, että tulihan tästä lopulta oikein aktiiviloma (haha).
Ps. Ois kiva, jos kävisit vielä muistelemassa edellisen postauksen kommenttikentässä ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti