tiistai 28. elokuuta 2018

Kaksi ruokaa samoista pihveistä

Mun ystävä oli luonani käymässä yhden yön. Lauantaina tavattiin kaupalla, tehtiin ruokaostokset ja mentiin mun luo tekemään ruokaa.

Ruoan valinta oli hankalaa. Ei tullut jotenkin mitään mieleen. Inspiroiduttiin kuitenkin maustetuista possupihveistä ja tehtiin siitä herkullinen lounas. Pihvejä jäi kaksi ja sovelsin niistä sunnuntain päivällisen itselleni. Tulen niin iloiseksi aina kun saan jatkojalostettua kaapin kätköistä ja edellisen päivän jämistä jotain hyvää. Tässä postauksessa ajattelin esitellä viikonlopun molemmat ruoat.
Tässä annosten pääraaka-aine.
Kopioin kuvan Snellmanin nettisivuilta,
koska en kuvannut käyttämiäni aineksia
(enkä liiemmin valmiita ruokiakaan).
Lauantaina lounaaksi paistettiin sitruuna-inkiväärimaustetut possun fileepihvit ja lisukkeeksi Aasian-tuorekset. Tuoreksiin lisättiin kaksi herkkusientä, purkki maissia sekä 2 valkosipulinkynttä ja 1/2 chili. Valmiin annoksen päälle laitettiin vielä soijakastiketta. En ollut ennen käyttänyt näitä pihvejä enkä mitään tuoreksia, mutta käytän molempia varmasti jatkossa, olivat hyviä ja käteviä. Koska paketissa oli 4 pihviä, laitoin 2 jääkaappiin odottamaan sunnuntaita.

Sunnuntaina käytiin ystäväni kanssa brunssilla ennen hänen lähtöään. Suosittelen Storagen brunssia kaikille Turussa liikkuville! Ja muutenkin sitä paikkana ihan mihin aikaan vaan, aivan huippu. Brunssin jälkeen menin kotiin ja vetäsin kevyet kolmen tunnin päikkärit. Vissiin vähän rankka viikko pohjalla.. Herätessä oli nälkä, mutta ei liiemmin energiaa käyttää sen valmistamiseen saati kaupassa käyntiin. Nappasin pihvit jääkaapista huoneenlämpöön, pilkoin 2 valkosipulinkynttä ja eiliseltä jääneen 1/2 chilin (jonka olin jo ehtinyt pakastaa, eipähän ehtiny rypistyä). Keitin vedenkeittimellä veden valmiiksi, laitoin pannulle öljyä sekä valkosipulin ja chilin. Pyörittelin niitä hetken ja kaadoin pannulle 1,5dl kuivaa jasmiiniriisiä. Paistoin hetken ja lisäsin kiehuvan veden päälle. Annoin porista ja sekoittelin välillä sekä lisäsin tarvittaessa vettä. Pilkoin pihvit ja kaivoin laatikosta herkkusieniviipalepurkin. Kun riisi oli valmista, kaadoin sekaan pihvin palaset sekä valutetut herkkusienet ja sekoitin kaikki aineet keskenään. Annoin hetken lämmetä ja lappasin lautaselle. Lisäsin vielä soijakastiketta ja avot. Tähän ois kiva laittaa vähän kasviksia, mutta tällä kertaa niitä ei oikein ollut. Pakastimen täyttäminen kesäisen rikkoutumisepisodin jäljiltä on vielä kovasti kesken rahasyistä.


Nämä olivat nopeita ja helppoja arkiruokia sekä helposti sovellettavissa. Nämä täytyy muistaa myös jatkossa ja osittain siksi kirjoitin ne tänne ylös. Toivottavasti tästä on hyötyä myös muille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti