Olin ajatellut kirjoittavani jotain hienoa ja poikkeuksellista 100:en postauksen kunniaksi, mutta pakko oli kuitenkin kirjoittaa tästä aiheesta..
Mietin tässä, miks aina yrittää päästä helpommalla sen sijaan että tekis asiat kunnolla? Tiputin äsken taas alusvaatelaatikkoni kannen päähäni, ehkä aika monennen kymmenennen tai sadannen kerran. Että voiskohan laatikon paikan siirtää alemmas tai nostaa aina koko laatikon alas, kun sieltä etsii jotain? Ei, sen sijaan taiteilen sen ylähyllyltä kipaten laatikkoa alas sen verran, että nään sisällön ja voin napata sieltä oikean kappaleen. Ja lähes aina jossain kohtaa kippauksia kansi päältä putoaa päähäni. Alempaa paikkaa laatikolle ei oikeestaan oo enkä myöskään jaksa keksimällä keksiä. Laatikon alas nostaminen rasittaisi kai liikaa ja veisi kauemmin aikaa. Yleensähän on just niin kiire, että se on yhen laatikon nostamisesta kiinni, jep jep.. Kai sitten vain jatkan kippailua, ei se kansi niin paljoa satu.
Tämä muka-helppous on muutenkin aika yleistä. Tekee asioita, koska luulee pääsevänsä helpommalla tai toimivansa nopeammin, mutta yleensä sellaiset asiat vain vaikeuttavat tai hidastavat toimintaa. Mutta ei niitä voi lopettaakaan. Juuri nyt en ole niin luova, että keksisin muuta esimerkkiä kuin laatikon kippaamisen, mutta onhan noita.. Kaikki varmaan tunnistavat itsestään niitä piirteitä ja tietävät tasan, missä yrittävät luistaa. Esimerkkejä saa toki kertoa.
Tämän avautumisen saattelemana aion pukea verkkarit päälle, pumpata pyörän kumin (HA, tässä on esimerkki! Miksei vain voi hoitaa rengasta kerralla kuntoon?) ja polkaista kaupan kautta johtaja kokoukseen. Toivottavasti ollaan tehokkaita ja saahaan hyvät suunnitelmat. Toivossa ainakin on hyvä elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti