Tiistai meni partiojutuissa, tavallisesta poikkeavasti tosin, aluetapaamisessa muiden alueen lippukunnanjohtajien kanssa.
Keskiviikkona tulinkin vain kotiin, koska työpäivän jälkeen iski jotenkin superväsymys. Illalla sitten nousikin kuume, joka tosin laski yön aikana. Loppuviikko onkin sujunut saikutellessa. Ja hö, just kun ois ollut viikonlopuks partioretki piitkästä aikaa (seuraavaan on vielä pitempi), mutta eihän mun kannata sinne telttaan mennä nukkumaan, en pääse näistä pöpöistä muuten ikänä eroon. Piti myös eilen nähä entistä työkaveria, nykyistä ystävää, mutta eihän se onnistunut. No, jos sitten taaas löytyis joku toinen päivä..
Olo on kuitenkin tänään ollut jo ihan ok, ehkä sitä saa viikonloppuna jotain tehtyä, pitää vaan tarpeeks rauhallisesti ottaa.
Eilen päiväni koostui elokuvista ja muusta tietokonehengailusta. Katsoin Pihalla ja 3Simoa. Jälkimmäisestä myös kommenttiraidan (!!). Eihän kukaan katso kommenttiraitaa... Paitsi minä. Siinä siis elokuvan tekijät katsoivat elokuvaa ja kommentoivat tapahtumia, muistelivat kuvauksia yms. Kuvana pyöri elokuva ja äänenä kommenttiraita. Eli katsoin elokuvan tuplana, eri äänillä tosin. No, mikäs sitä mieskomeutta oli katsellessa ja kommentit sisälsi hyvää läppää. Piristin siis tuplana saikutuspäivääni.. Tavallaan kipeänä olo tekee ihan hyvää, saa luvan kanssa ihan vain olla. Mutta onhan tää tosi turhauttavaa, kyllähän mä mieluummin haluisin tehä kivoja juttuja! Hoivaajakin läks mökille.
Tänään attelin pätkittäin vähän järjestellä kotia ja levätä. Kaupassa pitäis käyä, kai sitä ihminen jotain ruokaa tarvitsee. Ja sitten yritän nauttia siitä, ettei tarvitse tehä mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti