Muutoksia peruskoulun ja nykyhetken välillä

Tapasin eilen vanhoja koululaisia. Suurimman osan kanssa olin samalla luokalla 9 vuotta. Koko peruskoulun. Kaikki kasvukivut ja teiniangstit. Tiesin joskus niistä kaiken ja enää en oikeen mitään. Olen tavannut suurimpaa osaa viimeksi 1,5 vuotta sitten, osaa sen jälkeen ja osaa vielä kauemmin sitten. Nyt oli kauheesti kyseltävää kaikilta, kun enää ei tiedäkkään kaikkea. Mitä opiskelet, kauan on opintoja jäljellä, mitä sitten? Missä olet töissä,oletko ollut kauan? Missä asut, kenen kanssa? Kenen kanssa seurustelet, kauan olette seurustelleet? Minkä ikäsiä sun sisarukset jo on, hui kauhea, niin vanhoja? Mitä harrastat?

Ollaan jotenkin niin vanhoja jo. Tai siis ei sillee vanhoja, mutta verrattuna siihen ysiluokkaan. Jolloin osattiin ja tiedettiin kaikki ja oltiin vaan maailman parhaita. Mutta oikeestihan oltiin vaan ihan teinejä eikä oikeestaan ees tiedetty mistään mitään. Katoin eilen kotiin tultuani luokkakuvia ja huhhei, oltiin niin ysiluokkalaisia. Kuvaaja on varmaan sanonu, että Näyttäkää nyt mahollisimman synkiltä älkääkä mielellään ees kattoko kameraan. Kun esim. ekan luokan kuvassa ollaan sellasia söpöjä ja viattomia ja hymyillään leveesti harvahampaista hymyä. Eri asia se on ysillä, sillon ei paljoa hymyilytä, ainakaan, jos joku erehtyy pyytämään sitä.
Sovittiin kasilla luokkakokous keväälle 2014. Silloin ajateltiin, että sillonhan ollaan jo tosi vanhoja, kaikilla vakityöt eikä opiskeluista tietoakaan, omistusasunnot ja lapset ja kaikki. Ei vissiin ihan niin vanhoja sitten kuitenkaan.. Vaikka on se jotenkin hurjaa, miten sitoutunutta suurin osa jo on. Mietitään omistusasuntoja eikä Helsinki välttämättä enää olekkaan se must-asumispaikka. Vaihetaan kihloja, joku on naimisissa ja lapsiakin jo.
1,5 vuodessa on ehtinyt tapahtua monen elämässä paljon. Tuntui jotenkin kummalliselta vastata kaikkiin kysymyksiin samalla tavalla kuin silloin viimeksi, mutta mikäs siinä.. Ei kaikkien elämät voi samaa tahtia kulkea ja mä oon kyllä tähän nyt tyytyväinen. Muutoksia tapahtuu kun on tapahtuakseen. Katellaan sitten vuoden päästä siinä virallisessa luokkakokouksessa, että mitä on tapahtunut ja kenelle. Toivottavasti sinne tulee enemmän porukkaa kuin eilen. Olisi kiva nähä ihan kaikkia.
Vaikkei ihmisiä enää niin tunne kuin aiemmin, niin on silti aina mukava nähä kaikkia ja kuulla juttuja. Oltiinhan me kuitenkin niin kauan samalla luokalla ja osa vielä kauemminkin. Kyllä siinä joku side on..

Illan isoin juttu oli kuitenkin se, että yhellä oli jalassaan villasukat.

Eroon vanhoista vaatteista

Kierrätys on sellanen juttu, mitä ois ihan tosi kiva enemmänkin käyttää, mutta se on kuitenkin jotenkin niin hankalaa ja arjessa aikaa vievää.. Niinkun siis tavaran kierrätys, kyllä meillä roskat kierrätetään ihan kiitettävästi.
Mulla on kirppiskaappi, joka sisältää multa tai äitiltä tarpeettomaks jääneitä vaatteita (ja vähän muitakin juttuja) aika monelta vuodelta. Niitä on välillä käytetty kirppiksillä, kaverit on käyneet kaappia penkomassa ja osa on viety Uffin laatikkoon. Onhan ne vuosien mittaan vähentyneet, mutta tulee niitä lisääkin. Ja kun ei kaikkea raaskis Uffille viiä, siellä on kuitenkin tosi tosi siistiäkin tavaraa, niin ois kiva jos niistä jotain sais..
Kaappia saa tulla penkomaan ja tekemään löytöjä, jos innostusta löytyy, viestiä vaan mulle tulemaan, niin sovitaan joku sopiva aika! Aito ilo ja vaihtotavara ovat meillä rahan lisäksi käypää valuuttaa.

Kirppikselle myymään meneminen vaatii jotenkin niin paljon ja mun kaltaselle melko kiireiselle ja vähän saamattomalle se tuntuu ylivoimaiselta. Suurin ongelma siinä on ehkä se, etten itse omista autoa saati ajokorttia. Että mistä löytyy joku autollinen, joka haluaa lähteä kuskiksi kirppispäivälle? Halukkaat saavat ilmottautua! Jos ottaa asiakseen ja alkaa kyselemään, menee usein aikataulut ristiin ja sitten kyllästyy kyselyyn.
Ilman autoa kirppiskeikka on vaikea toteuttaa. Pyörällä ei kovin paljoa saa vietyä ees mun pakkaustaidoilla ja pitkiä matkoja on vaikea polkea suuren tavaramäärän kanssa. Kovin lähellä ei hyviä kirppiksiä oo (tai mä en ainakaan tiiä niistä).
Itsepalvelukirppis löytyis, mutta siinä on lisätyötä, kun tavarat pitää laputtaa ja hinnotella valmiiksi. Lisäksi paikalla olisi hyvä käyä lähes päivittäin kattomassa oman myyntipaikan kunto.
Kyllä mä kirppiksellekkin vielä aion, kun saan eka muita juttuja kuntoon, mutta siihen asti keksin muita ratkaisuja kuten vaikka tänään testaamani.

H&M on aloittanut hankkeen, jossa saa viedä vanhoja vaatteitaan myymälään ja kiitoksena saa -15% kupongin, jonka voi käyttää haluamaansa tuotteeseen. Vaatteita saa viedä myymäälään 2 muovipussillista päivässä/asiakas. Jokaisesta kassillisesta saa kupongin. Kassin vaatteiden merkeillä eikä kunnolla ole väliä. Myös rikkinäiset vaatteet voidaan kierrättää. Kierrätykseen tuotujen vaatteiden jatkolla on neljä vaihtoehtoa (suoraan hankkeen esitteestä):

Jatkokäyttö. Käytettäviksi kelpaavaat vaatteet siirretään myyntiin käytettyjä tavaroita myyviin myymälöihin ympäri maailmaa.
Uusikäyttö. Tekstiilit, jotka eivät enää kelpaa vaatteiksi, muutetaan muiksi tuotteiksi, kuten siivousvälineiksi.
Kierrätys. Tekstiilit, jotka eivät sovellu jatkokäyttöön, saavat uuden elämän tekstiilikuituna tai raaka-aineina esimerkiksi autoteollisuuden vaimennus- ja eristysmateriaaleina.
Energia. Kun vaatteet eivät sovellu enää jatko- tai uusikäyttöön eivätkä kierrätettäväksi, ne ohjataan käytettäväksi energiantuotantoon.

Mun mielestä tää on tosi hyvä idea. Ketju on kuitenkin niin suuri, että varmaan kaikki ihmiset tietävät sen ja lähes kaikki käyttävät sitä. Kierrätys ja tää hanke saavat sitä kautta näkyvyyttä. Toivottavasti ihmiset hyödyntävät tätä.
Viime viikolla otin mukaani esitteen ja sitä tässä useaan otteeseen tutkailleena päätin tänään toteuttaa sen. Pakkasin vaatteita kaksi muovipussillista, pakkasin laukkuun ja pyörän pakkarin ja lähin polkemaan lähellä olevaan kauppakeskukseen.
Kivaa on,että vanhoista vaatteistaan saa etukupongin, vaikkei summa olekkaan suuri. Kuponkia tärkeämpänä kuitenkin pidän sitä, minkä tänään vaatteita viedessäni sain: Hymyn ja vilpittömän kiitoksen. Uffin laatikkoon tavaroita viedessään saa kiitokseksi laatikon kolahduksen. Vaikka tietää, että siitä ollaan kiitollisina, valitsen usein muuallakin mieluummin ihmiskontaktin laatikoiden ja automaattien sijaan. Musta on kiva saada positiivista muilta, oma tieto hyvän tekemisestä on laimeaa sen rinnalla.
Uffin laatikkosysteemi on tottakai hyvä ja aion käyttää sitä jatkossakin. Kuten myös H&M:n hanketta, siitä tuli niin hyvä mieli. Mun mielestä on kiva, että kehitetään uusia tapoja kierrättää. Lähes kaikilla on varmasti ylimääräistä tavaraa jossain kaapin perällä muistona tai siltä varalta, että joskus laihtuu tai muoti muuttuu tai tai tai. Syitä on monia, mutta perimmäisenä on varmaan kuitenkin se, että niistä on vaikea luopua. Joko, koska niillä on tunnearvoa tai koska se on käytännössä hankalaa arjen pyörityksen keskellä. Siksi on hyvä, että on vaihtoehtoja. Kaikille jotakin.

Lisää tietoa ja hankkeessa mukana olevat H&M myymälät löydät täältä.

Tunnetko sä Peppi Pitkätossun?

Otsikon mukaisen kysymyksen kuulin eilen eräältä 4-vuotiaalta. Olin tylsä aikuinen ja vastasin tylsän aikuisesti "En tunne."
Vaikka oikeestihan, ainakin lastentasoisessa ajatusmaailmassa, mäkin tunnen Peppi Pitkätossun. Koska tylsän vastaukseni jälkeen kysyjä alkoi kertomaan:
"Mä tunnen, kävin sen kodissakin. Se asuu Huvikummussa. Siellä sillä on apina Tossavainen ja hevonen ja se on voimakas ja sillä on matkalaukussa paljon rahaa. Sitten se leikkii aina Tommin ja Annikan kanssa. Sen äiti on enkeli ja isä merikapteeni."
Niinpä. Kyllähän mäkin tiiän noi kaikki asiat ja paljon muutakin Peppi Pitkätossusta eli kyllähän mä sen oikeestaan tunnen. Ja oommä käyny Huvikummussakin! Muttakun aikuisten pitää aina olla niin virallisia kaikessa, että jos ei oo tavannut niin eihän voi tuntea. Ja eihän piirroshahmoja muutenkaan, nehän on satua vaan! Mutta toisaalta, miksei vois? Ihan yhtä paljon, ja joskus vähemmänkin, tietoa mulla on oikeista ihmisistä, jotka sanon tuntevani.
Se on vaan tää tylsä aikuisten maailma, joka rajaa niin paljon pois. Mutta onneks kaikkeen ei tarvii suostua!

Astrid Lindgrenin kirjat ja hahmot on ollu aina mun ihan lemppareita. Ruotsiks. Ja Pippi Långstrump yksi niistä suosikeista. Niistä uuenlaisista piirretyistä en tosin tykkää..
Eikä oo yks tai kaks kertaa, kun mua on kutsuttu Peppi Pitkätossuksi, onhan mulla pisamia.. Mutta onneks se on tyyppinä niin mainio, että mua ei yhtään haittais olla se!

 

Kuka tuntee Peppi Pitkätossun?

 

 

(Täysin punaisen langan puutteessa oleva postaus, mutta kyllähän perjantaina vähän saakin olla langanpätkät hukassa. Rentoa viikonloppua!)

Ystävät voi valita, mutta sukuaan ei

Mikä on toisaalta myös hyvä, koska mun suku on kaikessa kummallisuudessaan kaikista paras. Oisin ehkä valinnu jotain ihan vääränlaisia tyyppejä sukuuni, jos oisin saanut päättää. Että hyvä näin. Juhlittiin tänään isän synttäriä (joka on oikeesti huomenna). Ruoka oli hyvää, kuten aina isällä. Jälkkärikakuksi oli loihdittu tätä. Ihan superherkkua. Tykkään muutenkin yleensä enemmän juusto yms. kakuista kuin perinteisistä kermakakuista.
Isä oli ostanu synttärilahjaks itelleen viinilasit, sellaset ihan tosi isot ja supermageet. Tottakai ne piti heti koekäyttää. Hyvin toimi.

Eikä tänään tullut ees ukkosta, vaikka pitikin. Arvoin aamulla pyörällä lähtemistä, mutta onneks lähin. Vaikka emmä kilometreissä tädilleni voita!

Onneksi päivä parani ja rentoutui vanhenemistaan, aamupäivällä oli vähän turhan hektinen. Työpäivät voisivat jatkossa olla vähän perinteisempiä, tykkään työstäni näin.

Lauantaina tapaan tyyppejä, jotka kävi mun kanssa samaa peruskoulua. Ompas kivaa! Sitä odotellessa.

Hyvän olon hetkiä

Kuulin tänään lähes 3-vuotiaan suusta tietäväisen lauseen.
"Meillä on kotona tyrniä, siitä tulee hyvä olo!"
Ei selvinnyt, oliko kyseessä mehu vai marja vai mikä, mutta hyvä että toimii. Tyrni on kyllä aika yleispätevä vaivaan kuin vaivaan (mutta huom. ei ehkä liköörimuodossa aja samaa asiaa..).

Mutta tulee monesta muustakin asiasta hyvä olo. Eikä välttämättä tarvitse olla vaivaakaan. Tänään sellaisia hetkiä oli monta. Niitä kannattaa välillä oikein etsimällä etsiä, niin ne löytyy arjessa paremmin myöhemminkin.

Työmatkallani on risteys, jonka remontin piti olla valmis vuosi sitten elokuussa. Eipä ole vieläkään. MUTTA! Jo tänään koko pyörätie oli asfaltoitu, uujee! Helpottaa polkemista, kun ei tarvitse jännittää isoja kiven murikoita ja korkeita kynnyksiä. Päivän ensimmäinen virallinen hyvän olon hetki. Tästä päivästä ei voi tulla huonoa! :D

Tulin iloiseksi, kun töissä yksi kehui koruani. On kuulemma "Ihan sun näköinen!". Kai mulla sit on joku Ihan mun näköinen tyyli.. Hyvä niin, sitä olen toivonutkin. Vaikka en erityisesti pyrkinyt, etsin vain juttuja, joista tykkään. Onneksi en ole ihan metsään mennyt valinnoissa. Tänään kehuttu koru on vielä yksi lemppareistani, niin tuntui kivalta saaha siitä tuon moisia kehuja!
Tän päivän perusteella Ihan mun näkönen taitaa olla turkoosi, vaikka löytyy multa muutakin. Mutta ei oikein tänään.. Turkoosit sandaalit, turkoosi koru, turkoosi pyörä, turkoosi puhelin, turkoosia kypärässä, turkoosi mustekala, turkoosi pyyhe, turkoosit bikinit. Oho.. Joskus käy näin.

 

Töissä olin tehokkaampaa tehokkaampi. Onnistumisista tulee hyvä olo. On kivaa, kun saa jotain aikaseksi ja näkee tuloksen. Kyllä nyt kiiltää kaappien ovet.

Eilisen bussipäivän jälkeen oli taas kiva mennä päivän matkat pyörällä.  Niinä päivinä on aina enemmän hyvän olon hetkiä. Ehkä se on se, että on aikaa itelle ja omille ajatuksille ihan erilailla? Ja toki myös se liikunta. Mutta pyöräillessä on aikaa ajatella ja niihin ajatuksiin pysähtyy ja keskittyy. Kuinka monta asiaa oonkin suunnittellut, haaveillut ja keksinyt tämän kesän aikana!

 

Työpäivän jälkeen näin yhtä ihanaa ystävää (tiedän, kaikille sama termi, mutta minkä mä sille voin, että mulla on vaan sellasia? Ihania ystäviä.) Toisella osapuolella oli hieman suunnistamisvaikeuksia, mutta niien jälkeen haettiin sushia ja mentiin rannalle hengailemaan ja herkuttelemaan. (Joo, kyllä mä oikeesti syön muutakin kuin sushia..) Kesken hengailun meiät yllätti sadekuuro ja koko ranta tyhjeni. Lähettiin kävelemään ja etsimään jotain kahvipaikkaa yms. mutta kaikki lähellä olevat olivat jo kiinni. Sade ehti loppua, ennenkuin päästiin sisätiloihin, mutta ei se mitään. Kesäsade piristää.

 

Näien lisäksi kivaa tänään (ja muulloinkin) oli esimerkiksi saaha tekstareita, kuulla kivoja juttuja, nauttia olostaan, nauraa... Loma alkaa kohta. Silloin alkaa myös vähän uusi asumisvaihe.

Nauti siitä hetkestä mikä on nyt. Älä mieti, mitä siitä seuraa tai ei, mitä viestit muille, mitä muut ajattelevat tai mitä seuraavaksi tapahtuu. Mieti vain sitä, mikä nyt tuntuu parhaalta. Asioilla on yleensä tapana järjestyä, useimmiten paremmin, mitä vähemmän niihin yrittää sotkeutua. Eli päivän neuvo, NAUTI.
Myös ensi yön unesta ja tulevista päivistä.



Paluu vielä eiliseen, koska olin liian laiska illalla kirjottaakseni. Olin kesän ekalla virallisella terassikäynnillä yhen ihanan naisen kanssa. Ihan extempore, yllättäen ja pyytämättä. Vaikka oli tiistai. Oho.. Kiitos seurasta.

Kaikki nää hetket, tee niist helmii!

(Otsikko Super Jannen biisistä Helmii, ainakin mukaillen. En löytänyt biisin virallisia sanoja.)

Takanani on juuri elämäni sponttaanein juhannus (ja viikonloppu). Torstaina ei vielä ollut oikeestaan suunnitelmia. Lähin kotoa perjantai-iltana pyörällä ja oho, tulinkin kotiin hetki sitten. Niin käy joskus, kun ei liiemmin mieti.

Postauksesta saattaa tulla pitkä ja sen kuva-anti koostuu lähinnä ruuasta. Eli jos sinulla on nälkä tai kiire, älä jatka lukemista nyt, vaan palaa tänne kun sinulla on aikaa ja olet syönyt hyvin.

 

 Perjantai-iltana kokkasin ja pakkasin kamat koriin ja pyörän pakkarille ja lähin polkemaan kohti ihanan ystävän ihanaa kotia. Herkuteltiin näillä kera itsetehyn omenahillon, luumu-nektariini-aprikoosi-vadelma-vuohenjuusto-salaatilla, hapankorpuilla ja juustoilla sekä suolapähkinöillä. Saunan jälkeen vielä dippivihanneksia. Saunottiin, tehtiin hemmottelu ja höpöteltiin. Nautittiin elämästä, musiikista ja toistemme seurasta. Illalla haettiin pyörillä (yökkäreissä) 13 kukkaa tyynyn alle siinä toivossa, että unessa näkyisi tuleva sulhanen. Näkyihän siellä mies, mutta en tiiä, onko siitä tulevaksi sulhoksi.. Elämä näyttää.

Lauantai alkoi (ja jatkui) yhtä chillinä. Oli tarkoitus viettää brunssia tyttöjen kanssa, mutta ilma näytti ankealta, niin siirrettiin se sisätiloihin, tai oikeestaan parveketerassille. Saimme seuraksemme kaksi ihanaa naista lisää. Heillä oli vähän tapahtumarikkaampi juhannustarina kerrottavaan kuin meillä, mutta mukavaa oli kaikilla ollut! Ei aina tarvitse tapahtua. Vaikka sekin on kivaa välillä.
Syötävää riitti monen aterian verran.

Aloitettiin jogurtilla, munakkaalla ja perunasalaatilla.

Jatkettiin suolakekseillä, juustoilla, dippivihanneksilla ja pistaasipähkinöillä.

Kolmanneksi vesimeloonia ja ananasta! Ihanan raikasta.

Vikana naurimme suklaakakkua ja jäätelösydämiä, nam! Ateria kruunattu.

Ruokailun aikana ilma muuttui lämpimäksi ja aurinkoiseksi. Päätimme lähteä pyöräilemään. Kaks läks bussilla hakemaan omia pyöriään ja me pyöräiltiin kahestaan sovittuun kohtaamispaikkaan, josta alkoi pitkä pyöräilylenkki. On Helsinki kyllä kaunis kaupunki! Jossain vaiheessa jätin porukan ja jatkoin matkaani yksin. Välillä vaan kaipaa omaa aikaa, vaikka olisi maailman parhaassa seurassa. Poljin Tervasaareen, jossa oli yksi ystävä kavereineen. Sieltä niien kavereien luokse pelaamaan Aliasta ja tuollaisiin maisemiin juomaan skumppaa. Ei oo elämä yhtään hassumpaa! Ilta päättyi sen ystävän luokse yökylään vaikka olin perjantai-iltana ihan varma, ettei lauantaipäivän jälkeen ole muuta kuin kotona hengailua.

 

Sunnuntaina syötiin aamupalaksi vesimeloonia ja mansikoita ja vähän myöhemmin suunnattiin kävellen sushille. Kyllä maistuikin hyvältä! Päivä lipui eteenpäin hengaillessa ja iltapäivällä pyöräilin isän ja kumppaneien kanssa piknikille. Grilli ei oikein ottanut toimiakseen, mutta onneksi ruokaa riitti, vaikkei grillailtua saatukkaan.

 

Kaiken tämän jälkeen pyöräilin vielä onnellisena kotiin. Kylläpäs mä tunnenkin mahtavia tyyppejä, joien kanssa on kiva tehä kivoja juttuja. Eikä tartte ees mitään ihmeellistä tullakseen onnelliseksi.

Musiikki. Ystävät. Hyvä ruoka. Pyörä.

Nyt tiedän, millainen on täydellinen juhannus.

Epäonnea ja kivaa olemista Juhannuksen kunniaksi

Postauksissa on ollut vähän taukoa, mutta tällä viikolla ei ole tapahtunut mitään erityistä, mistä olisi  tehnyt mieli kirjoittaa. Eilen oli hyviä tyyppejä ja hyvää ruokaa. Muuten ei mitään erityistä tapahtumaa. Paitsi että eilen hajosi puhelin ja sen korvaaminen tuntuu olevan vaikeampaa kuin luulin. No, kyllä tääkin selviää, tavalla tai toisella.

Tänään kävin vähän salilla, mutta treenaaminen ei jotenkin yhtään toiminut. Tsemppi puuttui täysin. Että jos ei heti onnistu, niin jätetään sitten liike väliin.. Tosi tehokasta. Mutta toisaalta, eihän enää ehi ees kesäkuntoon niin mitäs sitä hampaat irvessä suorittamaan. Liikunnassa pitää säilyä ilo ja sen pitää tuntua hyvältä. Ei siitä tarvii tehä suoritusta, vaikka siihen oiskin ohjelmat ja muut. Sitten treenaa enemmän, kun tuntuu siltä.
Muutenkin elämä menee ihan liian helposti suorittamiseksi. Paras tapa on vaan tehä niin kuin hyvältä tuntuu ja hoitaa hommat, jotka täytyy. Mutta ei niistäkään pakko pullana mitään tuu.

Juhannussuunnitelmat ovat vielä vähän avoimet, mutta kaupunkijuhannusta tässä vietellään, ainakin osittain seurassa, parhaassa sellaisessa. Huomenna juhannusbrunssi! Kirjoitan juhannuspalasia, kun niitä tulee..
Vaikka koko juhannuksen juhliminen on mielestäni vähän hölmöä sillein, mitä se monelle merkitsee. Liikaa humalaa ja sekoilua. Sellaista en halunnutkaan eikä sellaista liiemmin ollut kyllä tarjollakaan. Ei mun mielestä juhannus mitenkään erityisesti eroa viikonlopuista yleisesti, mutta toki jotain tekemistä haluaa suuremmin kuin muina viikonloppuina. Hyvä ruoka, hyvä seura ja sopivasti juomaa riittää loistavasti. Ja aurinkoa.
Äsken tein spotifyhyn juhannuslistan. Se kruunaa hengailujuhannuksen.

Musiikin täyteistä juhannusta!