lauantai 6. huhtikuuta 2013

Ympärillä samat naamat. Ne naamat,joista mä tykkään!

Aamu alkoi kivasti erään pienen ihanan neidin lapsenvahtina. Parasta taisi olla se, kun "täti" sanoi häntä hömpäksi ruokapöydässä. Sen jälkeen kaikki olikin Hömppiä ja piti tehä kaikkea "hömppää" että saisi taas kuulla sen sanan. Jos ei minun suusta, niin hänen omastaan. Onhan se hyvä, että uusia sanoja oppii, pärjää sitten elämässä.. Voi pientä <3.

Tänään on kauan ootettu tyttöjen ilta. Pääsee viettämään aikaa laatuporukassa! Meillä on opiskeluaikainen tyttöporukka, joka pitää tiiviisti yhteyttä. Porukassa on tavallaan tiiviimpi ydin ja sitten muutamia, jotka ovat vaihtelevasti. Välillä nähään kahestaan, välillä kolmistaan tai isommassa porukassa. Yleensä on puheissa ainakin jonkun kanssa joka päivä. Porukkaan on myöhemmin liittynyt muutamia, jotka eivät opiskelleet yhessä. Rakkaita kaikki. Heistä tietää lähes kaiken ja voi puhua kaikesta. Toki osasta enemmän ja osasta vähemmän, mutta tarpeeksi kokeakseen ystävyyttä. Yhessä olemme nähneet ja kokeneet vaikka mitä, mikä olisi yksin tai muussa seurassa ollut ihan eri juttu. Se on tärkeää ja sillä jaksaa melkein mitä vaan. Tietää, että aina joku kuuntelee ja tukee ja ihan mitä vain.
Harmillisesti kaikki eivät pääse tänään mukaan. Mukavia hetkiä myös teille, olette mielessä <3.

Menipäs vakavaksi. Ehkä tästä välittyy, kuinka tärkeitä naisia elämässäni on ja kuinka onnellinen olen siitä, että juuri he siihen kuuluvat. Toivottavasti jaatte edes osan ajatuksistani, olette rakkaita <3.

(Nyt riittää sydämiäkin sitten monen vuoden tarpeisiin.. Ja jopas tässä vaihtuu sijamuodot, mutta ei kai tämä niin vakavaa ole.)

olen nähnyt, olen nähnyt
kuinka niiden iho muuttuu
tiedän kun ne rakastuu
ja kun ne suuttuu
mitä pidemmälle, mitä pidemmälle
mitä pidemmälle mä tuun
sitä huonommin muistan kaiken muun
(Smg - 100km Ouluun)

Tää biisi on vähän niinku me

Puss puss ihanat.


perjantai 5. huhtikuuta 2013

Nyt saa hyppiä lätäköisiin!

Tänää vietin ensimmäisen kokonaisen päivän tennareissa ja ohuemmassa takissa. Jee kevät ! (Vaikka tosin kuulin, että viikonloppuna muka tulis lunta, mutta ei, mä en haluu) Aurinko paistaa ja lumet sulaa ja kaikkialla on lätäköitä. Voi lasten vesileikkiriemua!

Töiden jälkeen olin ystävän kanssa perinteisellä perjantaiviinillä.
Perinteet on kivoja, jos ne on sellasia itse luotuja eikä niissä ole yhtään pakko-makua. Niistä saattaa tulla vain ahistavia, jos niistä on pakko pitää kiinni, koska se on perinne eikä mitään saa ees muuttaa. Perinteiden pitää myös tuottaa iloa eikä vain stressiä!
Perjantaiviini on kiva perinne. Se ei kuitenkaan tarkoita perjantaikänniä ja leimaa alkoholin suurkuluttajaksi, koska siihen kuuluu vain yksi lasi valkoviiniä. Korkeintaan kaksi. Lisäksi siihen kuuluu yksi ihana nainen ja maailmanparannusta. Toki illan kulku voi välillä olla toisenlainenkin, mutta ei ole vielä ehtinyt. Tää on aika uusi perinne vielä. Raskaankin viikon raskaat asiat karisevat ja on kiva aloittaa viikonloppu. Perjantaiviiniin kuuluu myös pieni väsymys ja hiljaisena olo, mutta sekin on sallittua. Olo on aina hyvä sen jälkeen ja se on tärkeintä.

Huomenna tapahtuu kivoja juttuja, niitä odotellessa voisi vaihtaa kynsien värin ja käydä sitten nukkumaan. Heips!


Ja ainiin. Käytiin kattomassa niitä uusi muumimukeja..


torstai 4. huhtikuuta 2013

Jos elämä ois helppoo

Tää viikko on jotenkin hankala. Toivottavasti seuraava on parempi, vaikka tänään olikin hyvä päivä. Tehtiin superonnistunut teatteriretki alkuvaikeuksien jälkeen ja niin päin pois.
Mutta silti on joku yleisväsymys, vaikka neljän päivän vapaan jälkeen pitäis olla pirteämpi.. Ehkä se kellojen siirto ja kaikki tällä hetkellä tapahtuvat asiat vaan kuluttaa enemmän kun aiemmin. Lisäks oon kärsiny tällä viikolla mielettömästä niska-hartia-lavat-jumista, joka ei vaan helpota vaikka päällä seisois. Tänään kiertelin yksin kaupungilla ystävää ootellessa ja pelkäsin, että pyörryn, kun vaan jumis niin pahasti. Huhhei. Toivottavasti lauantain tyttöjen ilta rentouttaisi yleisfiiliksen lisäksi myös lihasjumeja.

Taas oli yksi peruuntunut tapaaminen, joka harmitti, mutta toinen onneksi toteutui. Käytiin entisen opiskelukaverin kanssa syömässä. Alkupalaksi Kampin edessä jaettavat Kingikset ja sitten salaattille. Voi kun oli hyvää ! Pohdittiin miesten logiikkaa ja sen ymmärtämisen vaikeutta. Vaikka naisetkin varmasti osaa vaikeita ja epäloogisia olla, niin ei kyllä olla ainoita.

Löysin tänään kevään keltaiset balleriinat ja alennettuna sen turkoosin laukun, jota oon monesti käynyt kattomassa, sellasen ihan munmaisen.

Kerrankin voisin yrittää mennä suht ajoissa nukkumaan. Huomenna vielä työpäivä ja sitten perinteinen perjantaiviinilasillinen yhden ystävän kanssa. Ei vielä tiedä, mitä viikonloppu muuten tuo tullessaan (paitsi ihania ystäviä)!

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Pienin hyvän unen saa, muut ei ollenkaan

Prinsessaunet sujuivat niin hyvin, että aamulla tuli hiukka kiire bussiin, mutta kerkesin! Tein samalla aamujen nopeusennätyksen, huh! Sitä ei tarttis enää rikkoa..
Kovin prinsessasti ei tämä päivä ole sujunut. Rankka päivä siis. Yleensä saan työt jätettyä töihin, mutta tänään se ei onnistunut, yksi asia huoletti suuresti. Vaikka koitin tehä ja aatella mitä, niin ei. Mielessä pyöri, mitä ratkaisuja voisi kokeilla.
Aattelin, että partio varmaan vie ainakin hetkeksi ajatukset pois, täytyy kuitenkin keskittyä niihin pieniin partiolaisiin, jotka tulee sinne oppimaan. Mutta kun toisia kiinnostaa ja toisia ei, niin kiristyyhän sielläkin. Yllättävän rauhallisena kuitenkin pysyi yleisfiilis ja vaikeistakin jutuista selvittiin. Keskustelu on yleensä kaikista tehokkainta.
Sitten lähin vielä venyttelytunnille. Sielläkin kesti k-a-u-a-n että sain ajatukset nollattua. Pitkään täytyi ajatella nollaamista ja eihän se silloin oikein toteudu. Nollaaminenhan on sitä, ettei edes ajattele nollaavansa. Vajaa puolet tunnista sujui kuitenkin nollatilassa, oi mikä fiilis!
Tunnin jälkeen olo oli raukea. Päivän hieman ahistava väsymys oli vaihtunut sellaiseen hyvään väsymyksen tunteeseen. Mukava olo lähteä kotiin.

Ei päivä kuitenkaan niin kauhea ollut kuin saattaa kuulostaa. On tässä ollut paljon hyvääkin, niinkuin yleensä kaikissa päivissä. Kun pyrkii keräämään elämäänsä vain juttuja, joista yleensä nauttii, ei raskaatkaan päivät tunnu niin raskailta. Huomenna on toivottavasti kuitenkin helpompaa!
Olipas filosofista..

Vikana päivän suurin ilo! Eílen on julkaistu kaksi uutta muumimukia ja yksittäin myytäviä uusia muumilaseja, kokonaiset viisi kappaletta! Muumimukejahan jo on, mutta aina on tilaa jollekkin uudelle.. Muumipeikkoa ja Niiskuneitiä mulla ei ees oo, kun ne edelliset oli musta jotenki tylsät, mutta nää ei. Suht kohta on synttärit, en ehkä uskalla ostaa ennen sitä. Mutta kaupassa ihailemassa voi aina käyä! Ja myyjä kertoi, että 15päivä julkaistaan kesän sesonkimukikin, jännää.

Nyt energiaa keräämään, jaksaa taas paremmin huomisen hommat!

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Voi muru.

Työpäivän jälkeen peruuntui ruokailu kaverin kanssa. Harmitti, mutta päätin käyttää ajan ennen jumppaa "en mihinkään". Kävin moikkaamassa ystävää töissä (jolle löysin myöhemmin synttärilahjan, täytyy pian taas nähä) ja pyörin kaupungilla päämäärättömästi. Söin herkkusalaattia mm. scampeilla, tuoreella ananaksella ja hunajamelonilla.Ostin uuden ihanan persikkavartalovoin ja kynsilakkoja (niitä kun ei vielä ole..). Kävin myös vaatekaupoissa, mutta en varsinaisesti ees kattonu mitään, kiersin vaan. Ei tullut hinkua ostaa mitään. Sitten istuin kahvilassa ja luin vähän etiikkaa pääsykokeita varten.

Treeni-intoa ei ollut yhtään, mutta tsemppasin silti itseni. Olinhan käyttänyt monta tuntia "ei mihinkään" vain päästäkseni sitten treenaamaan. Ja yleensä silloin on kaikista paras puhti, kun kaikista vähiten huvittaa. Tiistait on vielä mun lempparitreenipäiviä, Piloxing 55min ja Core 30min peräkkäin. Kyllä oli olkapäät ja reidet kovilla niillä kyykkyjen määrillä ja muilla. Kovan lihaspolttelun läpi naurattikin pari kertaa. Piloxingissa pakaraliikkeitä Kaija Koon - Kaunis, rietas, onnellinen biisin tahtiin. Ja coressa on yhtenä työbiisinä Gagnam style. Ei ole kovin Sexy lady-olo selällä maatessa ja jalkoja ilmassa saksatessa auki ja kiinni..
Kyllä treenatessa muutenkin välillä naurattaa, ei sitä piä niin vakavasti ottaa. Treeni-intokin löytyi. Treenin jälkeinen sauna on aina hyvä motivaattori. Tänään sain vielä laittaa sitä uutta vartalovoita, pakkohan sitä oli treenamaan mennä! Ja onneksi menin.

Tiistaivakioksi muodostunutta, en-tiedä-kuinka-hyvä-oikeesti-mutta-kroppani-huutaa-sitä, iltapalaa: 150g maksamakkaraa, 200g raejuustoa ja lasipurkki valkoisia säilyketankoparsoja. Kaikkia erikseen, pelkällään. Ja paljon vettä. Sitten kroppa on tyytyväinen ja nukkuu hyvin.


Illan viimeiseksi vielä syy päivän otsikkoon, sydämiä sulattamaan.
"Minä en tarvitse prinsessanukkea. Sinä olet minun prinsessa!" sanoi minulle kolmevuotias. Voi ihanuus. (Tietosuojan vuoksi sanamuotoja muutettu.)
Tämä mielessä on hyvä mennä nukkumaan. Prinsessaunille.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Nyt sen löysin

Nimittäin tekstinpätkän, josta edellisessä kirjoitin. Ehkä kaikista monimutkaisimman lauseen. Toivottavasti ei ainakaan tule vastaan vaikeampia.

"Kun vapaat ribonukleotidit ovat sitoutuneet DNA:n nukleotidien vastaaviin emäksiin, RNA-polymeraasi yhdistää komplementaariset ribonukleotidit kondensaatioreaktioiden avulla yhä pienemmäksi ribonukleotidiketjuksi."

Että missä oli ne suomenkielen sanat? Ne sanat, joista voi ymmärtää, mitä tässä tapahtuu. Tämähän täytyy vaan oppia, että Näin se vaan menee. Ilman, että tietää, mitä siinä käytännössä tapahtuu..

Ribonukleotidi = RNA:n rakenneosanen (eli yhdiste, jossa on emäs sekä riboosi ja fosfaattiryhmä)
Nukleotidi = DNA:n ja RNA:n rakenneyksikkö (siihen kuuluu kolme osaa: emäs, sokeriosa ja fosfaatti)
RNA-polymeraasi = liittää nukleotideja yhteen polymeeriksi (=monta osaa), RNA-molekyyliksi
Komplementaarinen = täydentävä
Kondensaatioreaktio = molekyylit liittyvät toisiinsa samalla kun jokin pienimolekyylinen yhdiste poistuu

Ja heti on enemmän kartalla siitä, mitä tuossa oikeasti tapahtuu..

Nyt viimeiset sivut lukuun ja sitten nukkumaan. Huomenna jatkuu taas työssäkäyvän arki ja löytyy ehkä muutakin kirjoitettavaa kuin vaikeaselkoiset pääsykoemateriaalit.

Mietin tässä vaan...

... että fysiikkaa ja kemiaa ja kaikkea mikä siihen liittyy ei ehkä oikeesti oo tarkotuskaan ymmärtää. Että se on jotain, mikä pitää vaan oppia Hauki on kala-tyyppisesti eikä välttämättä sisällöllisesti.
Koska jos täytyis oikeesti myös ymmärtää, mitä niissä kaikissa prosesseissa ja muissa tapahtuu, niin sittenhän niistä puhuttaessa käytettäisiin suomea, eikö niin?
Mulla on hirveen monta sivullista aukiavattuja termejä ja hirveen paljon helpommin sujuva lukemisprojekti. Nopeemmin se sujuis, jos kirjassa puhuttais suomea, koska mä haluan ymmärtää mitä luen, enkä vaan oppia.

Olen sentään kerran lukenut koko alueen fysiikan ja kemian perusteista sekä happo-emästasapainosta ja nyt jo hyvää vauhtia soluista. Kyllä tämä tästä, kunhan vaan joku avaa termit. Itse se kai pitää tehdä...

Ja ihan oikeesti olen lukenut kaiken tuon, vaikka aprillipäivä onkin. Taitaa tän aprillipäivän hittituote olla sanoa, että joku on raskaana. Yhtään en ole uskonut, täytyy yhtä skarppina jatkaa, ties vaikka mitä piloja vielä eteen tulee.

Nyt lukemista jatkamaan ja kohta syömään.