sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Onnistunut babyshower-yllätys

Kevään aikana on suunniteltu yllätystä kummitytön äidille, joka odottaa kolmatta lastaan. Edellisen babyshowereissa hän sanoi mun järkkäävän seuraavat. Enhän voinut jättää toivetta toteuttamatta. Varmistin tietysti ensin, ettei kukaan muu järkännyt ja pyysin kutsuvieraslistan valmiina. Halusin varmistaa, että paikalla olisi ne, jotka hän ehdottomasti sinne halusi eikä mitään meidän arvailuja. Vaikka ei pieleen olisi mennyt varmasti sekään, mutta tässä tapauksessa tuntui tärkeältä toimia näin. Valitettavasti päivä ei lopulta sopinut kaikille, mutta suurin osa pääsi.

Oltiin suunniteltu juonia, jotta yllätys pysyisi loppuun asti. Ja onnistuttiin! Miestään hän oli epäillyt. Ei ollut vissiin liittänyt meihin, mutta epäillyt, että hän järjestelee jotain. Juhlat pysyivät siis salassa ihan loppuun asti, mikä onni ja helpotus!

Olimme juhlijoiden kanssa päättäneet päivän jo aiemmin ja tuleva äiti sopi sattumalta mun kanssa tapaamisen samalle päivälle, kuin hyvä! Tänä aamuna laitoin viestillä vielä pienen valkoisen valheen, jotta sain siirrettyä treffipaikan. Oltiin järjestetty juhlapaikka niin, että hän pääsisi melko pitkälle ennenkuin näkisi mitään. Ja sittenkin ensimmäisenä koristelut, vaippakakun ja herkut, jolloin totesi "Mitäs h*lvettiä?", jonka jälkeen muut tulivat hänen selkänsä takaa. Mua vähän jännitti, että saanko pokan piettyä loppuun asti, kun kuitenkin menin häntä ovelle vastaan ja piti olla ihan tavallisesti. Onnistuin.

Tunnelma oli rento ja kiva. Herkuteltiin ja juteltiin niitä näitä. Muutama ohjelma oli: vauvakuvista tunnistaminen (hän tunnisti 1/3), bodyn koristelu (siitä en muistanut ottaa kuvaa!!), veikkaus sekä nimimuuntelu. Siinä kirjoitettiin vanhempien nimet paperille ja jokaisen piti 5 minuutin aikana keksiä niistä mahdollisimman monta pojan nimeä. Oltiin yhen kanssa testattu sitä jo suunnitteluvaiheessa, mutta nyt "tositilanteessa" tuntui, ettei keksi mitään. Kaikki onnistui niin hyvin, että en osaa kuin toistella ja ihmetellä sitä. Sain vielä tulevalta äidiltä viestin:
"Ihanat showerit oli❣ en osannut odottaa 😍😍 Ihan mahtavat oli ❤️"





Tein itse bannerin, kortin ja vaippakakun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti