maanantai 28. toukokuuta 2018

Valmis brunssikassi ja leppoisa lauantai

Mun ystävä oli Turussa käymässä lauantaina. Meillä oli 12 tuntia täydellistä, yhteistä laatuaikaa. Aloitettiin päivä kävelyllä ja haettiin brunssikassi. Olimme tilanneet sen edellisenä iltana sähköpostilla, mutta ravintolassa ei ollut huomattu sitä. Saimme kehoituksen käyttää jatkossa muita tapoja, vaikka tämä nimenomaan luki ohjeissa. Noh, ei se mitään, loppu hyvin, kaikki hyvin, sillä työntekijä lupasi koota sen meille samantien. Odottelu ei haitannut, olihan ulkona ihana aurinko ja meillä koko päivä aikaa.

Brunssikassi on ihan loistava keksintö! Valittavana oli siis kaksi kassia, joista toinen oli hieman laajempi. Valitsimme tietysti sen. Sisällöstä sai valita kaksi juttua itse. Kassi sisälsi ruokailuvälineet ja ruuat. Itse ei tarvitse tehdä muuta kuin tilata, noutaa ja maksaa. Huippusysteemi! Ravintola, joka tän palvelun tarjoaa on 3. linja Turun satamassa (lisätietoa heidän nettisivuillaan). Mentiin eväinemme linnan viereen nautiskelemaan. Kaikki oli niiiiin hyvää ja valikoima monipuolinen. Tällä jaksoi hyvin koko päivän. Ainoa miinus, että juotavaa oli aika vähän, mutta sekin korjautuu ottamalla omat juomat mukaan (ens kerralla tietää). Suosittelen lämpimästi.

Brunssin jälkeen käveltiin keskustaan, käytiin parissa liikkeessä ja jääteellä. Sitten istuskeltiin jokirannassa ja juteltiin ja nautiskeltiin. Kun istuminen alkoi kyllästyttää, kävimme vielä muutamissa kaupoissa. Illemmalla menimme katsomaan sirkuksen 3. vuoden opiskelijoiden ohjaustöitä Köysiteatteriin. Ystäväni ystävä oli yksi esityksen ohjaajista ja esiintyjistä ja tämä oli syy, miksi hän tuli juuri tänä päivänä Turkuun. Olin alunperin ajatellut, että ehkä meen kotiin, kun hän menee esitykseen, mutta onneksi lähdin mukaan, oli hieno kokemus!

Esityksen jälkeen kävimme syömässä ja sitten pikavisiitillä sirkusporukan karonkassa ennen bussin lähtöä. Oli niin ihana päivä ja meni niiiiin äkkiä. Paljon ehdittiin, melkein 29 000 askelta kertoo jo jotain. Vaikka tuntuu, että lähinnä istuskeltiin erinäisissä paikoissa, niin kyllä me paljon liikuttiinkin.

Kotiin pyöräillessä iski mieletön onnen tunne. Että tää on ihan oikeesti mun kotikaupunki, kuin siistiä! Että tänne mä voin kutsua mun rakkaita ja esitellä heille, kuinka ihana kaupunki tää on. Vaikka mä en vielä tiedäkkään kaikkea enkä oo käynyt kaikkialla, mutta tarpeeks paljon jo, että tää tuntuu oikeasti mun kaupungilta. Voin jo valita pyöräilyreitin fiiliksen mukaan, koska tiedän, mistä kaikkialta pääsen esimerkiksi kotiin tai kaupunkiin. Ei tarvitse enää mennä kartan mukaan. Ei tarvitse enää googlettaa kaikkea, vaan tietää jo aika monta asiaa. Täällä on hyvä.
Että tervetuloa, vaikka päiväreissulle tai pidemmäksikin aikaa!

Ps. Kirjoitin aiemmin lempisuklaastani Co-costa ja eilen ilahduin suuresti käydessäni karkkikaupassa. Sieltä saa niitä patukoita!! Niitä, joita olen aiemmin nähnyt vain Ruotsissa! Jee! Rakastan tätä kaupunkia vielä enemmän kuin aiemmin.
Olen käynyt siinä kaupassa aiemminkin. En ole varma, onko patukat vasta tulleet valikoimiin vai onko multa oikeesti voinut Co-co mennä ohi..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti