Vanhat tavat eivät avaa uusia ovia

Olen pohtinut blogin jatkamista kauan. Melkein siitä asti, kun viimeisimmän tekstin kirjoitin. Noin kolme vuotta. Arki on kuitenkin ollut niin hektistä, etten ole muistanut ja jaksanut käyttää aikaa blogiin, vaikka se onkin kaihertanut mieltä. Nyt pitkien pohdintojen jälkeen sekä ystävien kannustuksella, lähes viisi vuotta blogin ensimmäisen tekstin jälkeen, päätin jatkaa kirjoittamista.

Näihin kolmeen tekstittömään vuoteen mahtuu niin paljon asioita, etten yhtään ihmettele energian menneen muuhun kuin kirjoittamiseen. En aio ainakaan nyt pureutua näihin kolmeen vuoteen sen tarkemmin. Kerron kuitenkin muutaman asian näiltä vuosilta. Uusi työ, josta viimeisimmässä postauksessa kerroin. Seurustelusuhde ja yhteenmuutto. Ensimmäinen kummilapsi, pieni ihana tyttö. Molemmat isoisäni on haudattu. Lähipiirissäni on juhlittu häitä ja vauvoja. Muutto jälleen omilleen, tällä kertaa toiseen kaupunkiin ja ensimmäiseen omistusasuntoon.

Kävi nimittäin niin, että hieman salaa kaikilta hain opiskelemaan viime kevään hauissa. Halusin kokeilla jotakin uutta. Sain opiskelupaikan, joka tarkoitti totaalista muutosta: työelämästä täysipäiväiseksi opiskelijaksi siirtymistä, yksin uuteen kaupunkiin muuttamista ja kaikesta tutusta irrottautumista. Olen ylpeä itsestäni, että uskalsin tehdä näin suuren muutoksen ja radikaalin päätöksen. En ole katunut päätöstäni kertaakaan, vaikka eihän muutos ole ollut helppo.

Saatan kirjoitella myöhemmin lisää suuresta muutoksesta, mutta en tässä postauksessa. Tämä postaus on uusi sivu blogissani enkä halua leimata tekstiä millään tietyllä aiheella vaan enemmin luoda yleiskuvan siitä, missä tällä hetkellä mennään.

Postausideoita otan mielelläni vastaan. Olen listannut asioita, joista haluan kirjoittaa, mutta ne aiheet eivät pitkälle riitä. Toki on varmasti niin, että aiheita tulee mieleen sitä mukaa, kun elämää eletään. Niinhän aiemminkin kävi, en ollut etukäteen päättänyt, mistä kirjoitan. Ja niinhän sen pitääkin olla. On kuitenkin hyvä, että on listattuna aiheita siltä varalta, ettei mitään kirjoittamisen arvoista tapahdu.