lauantai 31. elokuuta 2013

Huh-huilien kohti uutta (jännää) viikkoa

Joskus tekee hyvää pitää "ns. krapulapäivä", ilman sitä krapulaa siis. Tänään on sellainen.
En ole tehnyt mitään. En siis mitään. Ainakaan järkevää. Ah, miten ihanaa! Enkä ees potenut huonoa omaa tuntoa siitä, että kämppis siivosi ja lähti lenkille ja mitä kaikkea se onkaan tänään tehnyt. Vaikka yleensä se iskee, jossei itse saa mitään tehtyä ja toinen vaan puuhailee.
Mutta ei tänään. Tänään päätin olla tekemättä mitään. Tunnin päästä lähden syömään ja viettämään leffailtaa ja laatuaikaa siskoni ja äitinsä kanssa. Se riittää lauantai-tekemiseksi.
Koko viikko on kulunut kaiken maailman jutuissa, huomennakin koko päiväksi hommaa. Ja ensi viikoksi. Ensi viikolla on jännittäviä juttuja tiedossa, jaiks. Kaikkia kivoja juttuja kuitenkin vain, tai ainakin sellaisia, joilla on positiivisia vaikutuksia. Mutta energiaa nekin vaatii ja ehkä paras tapa on kerätä sitä juuri näin..
En ole noussut kunnolla sängystä koko päivänä.
Päiväni on koostunut oikeestaan vain elektroniikasta.
Whatapp/tekstarit
Puhelimessa puhuminen
Facebook-keskustelut ja turha Facebook-surffailu
Erilaiset blogit ja artikkelit
Musiikin kuuntelu

Ja sitten söin p a l j o n ehkä maailman parasta sitruunasorbettia.

Ja kyllä mä oon suunnitellut kaikkia juttuja ja lukenut lehteä.

Ihanaa. Enkä aio potea huonoa omaa tuntoa, vaikka melkein pitäisi. Mutta välillä tämä on vain terveellistä.

2 kommenttia:

  1. Hyvä et lepäät välillä etkä aina huitele jossain ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon levänny viimeset monta viikonloppua :D Se on ihan hyvä..

      Poista