Nyt on loma jokseenkin ohi. Viikonloppu kuluu Flow-festivaaleilla ja maanantaina töihin. Loma on ollut juuri sellainen kuin sen pitääkin olla ja on kyllä kiva palata taas töihin. Tällä viikolla mietin jo asiaa, jonka vuoksi voisin soittaa töihin, mutta en soittanut.
Kesälomani kaksi viimeistä viikkoa sujuivat kesää fiilistellen. Kiteytettynä näin:
kaupungissa (Kotkassa ja Kouvolassa), lenkillä, kasvimaalla, aurinkotuolissa, ostoksilla, marjapuskilla, postilaatikolla, pyöräillen, puhelimessa, musiikkia kuunnellen, seurassa, yksinäisyydessä, kokaten, hautuumaalla (kastelin hauat), sukuloidessa, neuloen...
Jos haluat tietää asiat pitkän kaavan mukaan, jatka lukemista.
Loma ei mennyt ihan niin kuin piti, suunniteltu reissaaminen peruuntui, mutta emmä kotiin jäänyt. Kuten aiemmin jo valoitin, menin Kotkan meripäivien kautta äitille ja sieltä maalle. Ihanaa kun oli aikaa tehä melkein mitä vaan!
Kotkan meripäivillä fiilisteltiin ja PMMP:n tahissa tanssittiin ehkä koviten ikinä. Oli hyvin tilaa ympärillä.
Tapahtuman vuoksi lisätty junavuoro oli jo lähdössä 45 minuuttia myöhässä ja lipunmyynninkin kanssa oli säätöä. VR ei taaskaan vakuuttanut toimivuudellaan, mutta pääasia, että päästiin perille.
Äiti-tytär-päivät sujuivat enimmäkseen kotosalla, mutta käytiin me kylillä ja Kotkassa päiväretkellä. Yhtenä päivänä suunniteltiin menevämme Lappeenrantaan, mutta olikin sadesää niin jätettiin välistä.
Sitten oli aika siirtyä maalle. Mummin kanssa vietettävä aika jäi lyhyeksi, kun hän läks suunnitellusti pohjoseen, mutta oli ihanaa olla maalla ihan yksin. Se on kaikesta niin syrjässä, että saa ihan oikeesti olla yksin. Ekana aamuna vähän jännitti, kun iski todellisuus, että mummi oikeesti lähti ja oon ihan yksin täällä isossa talossa. Paikkahan on tutumpi kuin omat taskut, jännitys katosi päivässä.
Neiti Ikiliikkuja nautti yksinäisyydestä ja siitä, ettei tarvitse suorittaa, vaikka mulla olikin hommia hoidettavana. Niistä sai suoriutua omassa tahissa eikä ollut mitään Pakko ehtiä-juttuja.
Viikon asuni oli bikinit. Niissä jaksoi tehä pihahommia helteelläkin ja sai samalla myös vähän väriä.
Liikuntaa tuli ihan vahingossa pihahommissa ja pyöräillessä paikasta toiseen. Yhtenä päivänä vietettiin äitin kanssa Kouvola-päivää shoppaillen ja pyöräillen ja käytiin moikkaamassa serkkua ja enoa. Viikon aikana nähtiin serkun kanssa kolmesti, vikalla kerralla uskalsi vierastava 1,4v. jo tulla serkunkin syliin. Muina päivinä voitiin kyllä muuten touhuta, leikkiä ja syödä "namnameja" (punaisia viinimarjoja), mutta syliin oli liian pelottavaa tulla.
Koska Lumian pudottelu geeni kulkee suvussa, sain kokenutta korjausapua hajotettuun puhelimeen suvun sisältä ja hiphei, se toimii taas, jee! Samalla sain syyn leipoa marjapiirakkaa ja tietysti sain vieraita piristämään!
Vaikka oli mukavaa olla yksin, niin tottakai vähän kaipaa sosiaalisuutta.
Seuraavana päivänä iski Keittiö kärpänen ja kaupassa käynnin jälkeen tein hampurilaisia, sitruuna-turkinpippuri-jäätelöä, marenkeja ja jo aiemmin (esim. tässä) hehkutettuja banaanilettuja. Olen kuullut, että jäätelö ja marengit ovat haastavia tehä, mutta ensikertalaisena suoriuduin niistä hyvin. Taidan olla luonnonlahjakkuus..
Sukulaisia kävi muutenkin parina päivänä, kävin vaaria kattomassa, käytin puhelinta ja kävi kaupassa. Siinä sosiaalisuus. Se riitti hyvin.
Kesä oli täydellinen, mutta yksi pysäyttävä tapaturma sattui.
Siistin kukkapenkkiä ja vein roippeet vieruun, kuten aina. Astuin likakaivon kannelle, koska siitä saa parhaiten heitettyä. Se on betoninen ja sitä käyttävät kulkureittinä kaikki. Heitin romppeet ja olin menossa takaisin, HUMPS, huomasin olevani haaroista kiinni kaivon kannessa, toinen jalka kokonaan kaivossa. Nousin sieltä ihan kuin se olisi ollut perustoiminto, näin tehään aina. Sitten katsoin jalkaani ja tuli itku. Ei suinkaan siksi, että olin juuri meinannut pudota likakaivoon ja selviytynyt täpärästi vaan siksi, että siinä meni kesäjalka. Ei ole kovin siistin näköinen käyttää shortsien tai mekkojen kanssa ja kun ei voi sheivatakkaan.. Vasta kun jalan naarmut oli hoiettu iski todellisuus siitä, mitä oikeasti olisikaan voinut tapahtua. Ja sitten itketti uuelleen.
Jalka paranee. Sillekkin olisi voinut käyä pahemmin. Kauttaaltaan naarmuinen jalka on ehkä pienin paha. Säikäytin koko suvun, mutta onneksi selvisin...
Onni onnettomuudessa, siellähän olisin sitten kaivossa..
Teen erikseen kuvapostauksen, koska tästä tuli jo näin pitkä. Nyt alan pyykkäämään kesän aikana kertynyttä vuorta (sen siitä saa kun on lietsussa aina vaan) ja muutenkin siivoamaan ja valmistautumaan Flowhun. Lisäilen kuvia viikonlopun aikana.. Vitsi kun tässä olisi sata muutakin kivaa postausta, mutta enhän mä voi koko päivää päivitellä. Kirjoitus sujuu aika tönkösti, mutta sormet syyhyävät kirjoittamaan aina vaan uusia juttuja..
Rentoa viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti