Viikko alkoi sata kertaa rennommissa tunnelmissa kuin viime viikko päättyi. Onneksi kaikella on aina tää vastapuolikin.
Eilen olin kaupungilla ihanan ystävän kanssa (ja ennen sitä kävin töissään moikkaamassa toista ihanaa). Pentikin myyjä halusi esitellä mulle uutta ystävä-klubia. Kesken ensimmäisen lauseensa hän varmisti mun olevan varmasti yli 18. Jep, pian 7 vuotta. Ai miten niin babyface..
Kun seura monen tunnin jälkeen lähti kotiin, päätin mennä yksin leffaan, koska ei huvittanut vielä tulla kotiin. Leffaksi valikoitui Ei kiitos. Oikein muita ei ees mennyt ja olin jo aiemmin ajatellut, että haluan tämän nähdä. Kuten aiemmin monesti jo todettu, en halua kirjoittaa mitään suuria arvioita leffoista, keikoista yms., koska mielestäni on kiva itse luoda omat mielipiteet enkä itse lue arvosteluja kovin usein. Joskus jälkikäteen kyllä. Siksi en niitä myöskään oikein osaa kirjoittaa..
Mutta elokuva oli mielestäni hyvä ja näyttelijäsuoritukset todella osuvia. Kannattaa katsoa! (Ja aina kannattaa katsoa kaikki ne leffat, joissa on komeita miehiä, vähintään yksi!)
Ja hei, supersankarisuoritus multa, leffassa ilman seuraa ja ilman mitään herkkuja, raksi seinään!
Tänään oli tehokas työpäivä ja sen jälkeen vuorossa tuplajumpat. Tätä kroppa kaipasi, jee!
Tässä päivässä on ollut paljon hilpeyttä aiheuttavia hetkiä. Kuten se, että yksi kertoi ihan tosissaan, ettei äidin vauva osaa vielä kävellä. Ei vissiin, kun se on vielä mahassa. Ja se, että yksi varmisti, että osaan syödä niin, ettei tipu paidalle. Osaankohan?
Eniten naurattaa virallinen pöytäkirjamerkintä "Isä muuttanut, alkanut pissailemaan, tarkkaillaan tilannetta." Jaha, ei vissiin puutu joku merkittävä sana välistä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti