torstai 6. helmikuuta 2014

Tavoitteena helppous? Ei onnistu, nopeasti ainakaan.

En ollut ajatellut kirjoittaa tänään. Ohjelmassa töiden jälkeen ystävän kanssa kahvittelua ja partiota sekä kodin siistimistä. Pakko oli kuitenkin tulla vähän kirjoittamaan, tuli mieleen eräs vanha teksti ja alkoi vähän naurattaa.
Tuossa yritin laittaa rinkkaa ovenpäällisnaulakkoon. Eihän se ihan niin helposti sujunut, rinkan lenkki on lötkö, ovi korkea eikä pituutta itselle ole ihan koripalloilijan mittoihin asti siunaantunut. Noh, siinä sitten varpailin rinkka käsissä ja koitin kovasti saada lötköä lenkkiä osumaan koukkuun. Tehtävää ei yhtään helpottanut se, että samassa naulakossa roikkuu jo yksi rinkka. En katsonut kelloa ja vaikka olisin katsonut, en kehtaisi tänne kirjoittaa projektiin kulunutta aikaa... Naulakko meinasi jo tippua oven päältä, toinen laita jo luisui oven päältä. Eikä sen takaisin saaminen myöskään ollut ihan niin helppoa, helpompaa kuitenkin kuin rinkan laittaminen. Mutta ei, en voinut hakea tuolia avuksi.

Mutta tadaa - se tärkein. Projektini onnistui, ilman tuolia, ilman suuria takapakkeja eikä aikaakaan ihan niin kauaa mennyt. Rinkkani on naulassa, jee!

Tämän "nopeuden" ja/tai "helppouden" tavoitteluni voi ehkä laskea niska-hartia-treeniksi, eikö niin? Yleensä se nimittäin koskee jotain kurottelua (koska tuolia ei voi hakea, menee liikaa aikaa/on liian hankalaa), kuten tossa vanhassakin tekstissä.
Niinhän sitä sanotaan, että hyötyliikunta on kaikista parasta liikuntaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti