Paljon Mielettömiä Muistoja Päässä

Huh. Sunnuntaina se oli. PMMP:n viimeinen keikka.
Kyllä sitä olikin ootettu, elokuussahan liput ostettiin. Muistan edelleen sen Pakko saada liput-tunteen, kun vikan keikan julkistamisen jälkeen loppumatka pyörällä töihin sujui kepeämmin ja nopeammin kuin ikinä. Ja sitten netti ei ees toiminu.. Mutta onneksi lippuja oli vielä myöhään illalla ja sain kuin sainkin omani. Silloin lokakuun loppu tuntui niin kaukaiselta. Siihen on hei kaks kuukautta! Keikkaa odotettiin sekä innolla että kaiholla. Se on sitten ihan oikeesti se vika kerta!

Bändiin ja sen biiseihiin ja siihen kaikkeen liittyy niin paljon muistoja. Se linkittää yhteen niin monta elämäni tärkeää kohtaa ja ihmistä ja ääh.
Sain valmistujaislahjaksi silloiselta poikaystävältäni liput Ruisrockiin. Lähinnä siksi, että siellä soittaa PMMP. Mutta, se keikka peruttiinkin (Eihän sillon pitäis synnyttämään alkaa, kun ois keikka tiedossa!). Ruississa oltiin ja oli ne onnistuneet festarit siltikin. Vähän kuitenkin harmitti..
Moneen biisiin linkittyy muistoissa se parisuhde. Ainoa edellinen..

Sunnuntain keikalla tunteet biiseihin liittyviä muistoja kohtaan oli jotenkin vahvemmat kuin aiemmin. Välillä kattelin kattoa, että pysyy kyyneleet kurissa ja välillä fiilistelin silmät kiinni mieleen tulvineita muistoja. Tuli niin paljon mieleen sellaisia juttuja, joita en oikein ollut ees muistanut. Kaikki muistot on kuitenkin hyviä (en tosin tiedä, voiko eroon liittyviä muistoja kuvata sanalla Hyvä, mutta aika kai kultaa muistot). Tämä bändi liittyy niin moneen mulle tärkeeseen ihmiseen, että kyllä siinä muistoja riittää. Kymmenen vuotta ja kymmeniä ihmisiä. Rakastatko mua vielä kun olen ruttuinen?
Vaikka kaikki muistot ei ookkaan ihan niin hilpeitä, oli koko keikan ajan todella lämmin ja hyvä olla. Ei ikävienkään muistojen tarvitse tuntua pahalta. Kaikessa on kuitenkin jotain hyvää ja kaikesta oppii. Eikä elämä voi olla jatkuvia ruusuja.

Keikan viimeisenä kuultu Tytöt taisi herättää vahvimpana koko keikan pinnassa olleet tunteet. Pelkkiä positiivisia, rakkaudellisia ja suloisia muistoja. Silloin oli pakko nousta ylös .ja tanssia vaikka muuten keikka kului tuolitanssin merkeissä.
Biisi liittyy niin vahvasti meihin, muhun ja mun naisiin. Biisin tarina meiän elämässä alkoi toissa kesänä, kun oltiin hengailtu kahen ihanimman naisen kanssa toisen heistä kotona. Ilta kului ja oli aika lähteä. Lähettiin pyöräillen saattamaan toista junalle, minä omalla pyörälläni ja saatettava toisen pakkarilla. Matkalla luukutettiin puhelimella Tyttöjä. Koska meillä oli niin mukavaa, poljettiin ystävä kotiin asti. Ja sitten kaksin takaisin lähtöpisteeseen yökyläilemään.

Murut, tää on teille. Puss.

Huomaan tekstin olevan sekava. En oikein ees tiiä, mitä halusin tässä postauksessa tuoda julki. En osaa enkä halua erityisemmin arvioida keikkaa. Sillä ei ole mitään väliä. Jos arviot kiinnostaa, voi lukea iltapäivälehtiä tai muita. Olihan se ihan mieletön, mutta mitä siitä enempiä jaarittelemaan..
En myöskään koe olevani fanaattinen fani, jonka elämä loppuu tähän. Tai ees kokee suurta muutosta. Vierastan Fani-sanaa, siitä tulee jotenkin todella fanaattinen olo enkä koe olevani sellainen minkään asian suhteen. Enkä ees halua harmitella sitä, että kaikki loppui, ei asiat siitä muutu.
Kyllä mua harmittaa, ettei keikkoja enää ole, mutta olen nähnyt niitä monia ja kaikki todella hyviä, pärjään niillä muistoilla. Viimeinen kruunasi kaiken. Se oli varmaan sen tarkoituskin. Lievittää mahdollista tulevaa ikävää muistolla siitä, että lopetus oli upea. Se ei mielestäni jättänyt mitään kesken vaan niputti täydellisesti kaiken sen, mitä on ollut 10 vuotta. Tää oli tässä, kiitos ja näkemiin.

Voisin kirjoittaa aiheesta vaikka mitä ja ehkä loputtomiin. Siitä tulisi kuitenkin vain niin pitkä, sekava ja poukkoileva, ettei siinä olisi mitään järkeä. Kirjoitan näitä tekstejä lähinnä itselleni muistoksi enkä varmasti jaksaisi pidempää lukea edes ikäväkaipuisena. Saati jos tätä joku muu lukee, niin vielä vähemmän. Säästän siis siltä ja pyörittelen loput muistot ja muut ajatukset aiheesta mielessäni sen aikaa kun ne siellä pyörii ja aika-ajoin kaivan niitä sieltä sopivan hetken tullen. PMMP ei niin vain mielestä katoa. Oo siellä jossain mun.

Sanoituksissa olisi varmasti valtavat määrät hyviä pätkiä lopettamaan tämä Viimeinen valitusvirsi. Mutta ei kai tätä kannata loputtomiin pitkittää, joten valitsin kaikista kuvaavimman. Pätkä on tuoreesta jäähyväisbiisistä Valloittamaton.

Jos oisin voinut nauraen
jäähyväiset vaihtaa
Mut joskus uusi huominen
eilistään se kaihtaa
Jos tyytyy kuuntelemaan merisään
ei tunne myrskyn vaaraa veneellään
ja eessä siellä on vain valloittamaton.

Muista harjoitella hymyilemistä (niitä virallisia kuvia varten)

Mietin tässä, että mikä järki on sellasessa pakollisessa valokuvaamisessa. Siis päiväkoti-, koulu-, kerho- yms. valokuvissa. Että lapset puetaan tavallista siistimmin ja kotona harjoitellaan hymyilemistä. Muista sitten hymyillä kuvaajatädille tai -sedälle. Entä jos ei hymyilytä?

Pue itse päällesi vähän epämukavat (tai ainakin epäkäytännölliset) vaatteet ja mene pönöttämään selkäsuorassa siistiin riviin kun joku ventovieras lepertelee musta laatikko naaman edessä ja heiluttaa kädessään pehmolelua. Ja aina välillä joku vilkkuu. Miten pidät edes silmät auki? Hymyile siinä sitten vielä. Ja jos hymyilet, niin vieruskaverisi ei varmasti tee sitä. Tai vähintään takanasi istuvalla on sormet suussa, silmät kiinni tai hame vinossa. Muttakun kotona harjoteltiin, niin kyllähän se nyt sitten onnistuu. Tai sitten ei.

Virallisiin kuvauksiin on ihan liian suuret odotukset. Tilannehan on ihan älytön. Lapsen kannalta. Hymyile kauniisti ventovieraalle tyypille. Mikä vaatimus! Mun mielestä osottaa lapselta (etenkin alle 3-vuotiaalta) positiivista kasvua ja kehitystä, jos hän ei luota hymyn vertaa ihan keneen vaan. Vaikka ei niissä hymyilevissäkään mitään vikaa ole. Tottakai päiväkotikuvat ja muut on onnistuessaan ihania. Ja vaikka se lapsi ei hymyile, on se silti söpö. Ainakin vanhempien silmissä, yleensä myös muiden. Niin onko sillä sitten väliä? Lapsista otetaan arjessa ja juhlassa niin paljon kuvia, että eiköhän johonkin ole se maailman valloittavin hymykin tallennettu. Ei kaikkea toivoaan kannata yhteen päivään laskea. Vähintäänkin juuri silloin on naamassa naarmu tai paidassa ryppy, mutta hei, mitä sitten? Itsessään rutiineista poikkeaminen on jo niin iso juttu, että se pistää isommankin pään sekaisin. Ei siinä paljoa hymyn harjoitteleminen auta.

Onhan niitä kuvia myöhemmin kiva katsoa ja kaikkia muistoja muistella, ei siinä mitään. Ja ite ovat ne tädit ja kuvaajatkin työnsä valinneet. Mutta silti, tarviiko sitä niin vakavasti ottaa? Mitä sitten, jos sukkiksista pilkahtaa haarakiila, ei sitä kukaan katso. Kenenkään päiväkotimuistot ei rajoitu siihen, että vieruskaverilla nousi mekko vähän liian ylös 2-vuotiaana tai että törmäsi pöytään kuvausta edeltävänä päivänä. Se on elämää. Sen voi ottaa rennomminkin!

Harjoittele sitä hymyä, ihan vaan varmuuden vuoksi. Viimeistään aikuisena se tulee käskystäkin, ainakin jonkinmoinen. Hymyä!

Kyllä tollanen vieraan näkönen naama jännittää

Kuten viimeksi kirjoitin, viikonlopuksi on ohjelmaa.
Partiotapahtumassa pe-la oli paljon hyviä tyyppejä ja ihan huippua ruokaa. Tapahtumasta tuli paljon lisää intoa ja työkaluja järjestää hyvää partiota. Meistä on siihen. Saatiin paljon erilaisia vinkkejä ja materiaaleja hyödynnettäviksi. Me aiotaan kasvaa ja kehittyä ja tehdä entistä parempaa partiota ja entistä isommalle porukalle. Niin me tehdään. Mutta se vaatii aikaa ja tekemistä. Onneks me ollaan niin hyviä tekijöitä ja tyyppejä, että pystytään siihen! Me osataan ragetakkin niin hyvin, että meistä on kyllä mihin vaan. Koska se jos joku vaatii taitoa ja pelisilmää.

Lauantain Babyshowereissa tuleva äiti sai hirveesti kaikkea söpöä kotiinviemisiksi. En malta oottaa vuodenvaihdetta (eikä malta kyllä moni muukaan..) Juhlissa oli kivoja naisia ja hyviä herkkuja. Kiitos järjestäneille ja onnea tulevalle äidille (ja isälle)!

Tänään sunnuntaina oli jännä päivä. Kokeillaan järjestää perhepartiota eli yhteinen harrastus alle kouluikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Oikeastihan partio on yli 7-vuotiaille. Tänään oli ensimmäinen perhepartioretki ikinä meiän toiminnassa. Retkelle tuli kaksi perhettä. Ajettiin autoilla Nuuksioon, käveltiin metsässä, tutkittiin ympäristöä, ylitettiin esteitä, sytytettiin itsepäistä nuotiota, pilkottiin puista, paistettiin makkaraa ja nautittiin luonnosta. Retki onnistui tosi hyvin. Lapsillakin taisi olla kivaa, kaiken touhuamisen jälkeen nukkuivat kotimatkan. Ja vaikka me oltiinkin vieraan näköisiä naamoja, niin kyllä meiän kanssa uskals ihan puhuakkin.. Innolla odotan sitä, että tää homma saadaan kunnolla käyntiin!

Partiontäyteinen viikonloppu päättyi johtajakokoukseen. Kyllä me aina paljon aikaseks saahaan, mutta oisko jotain muita tapoja toimia? Ei kuulemma. Jatketaan näin sitten.

Ensi viikkoon ja kohti uusia haasteita, uudella innolla!

Ystävät + partio = elämä

Huh hah. Jo on ollut taas vauhdikas viikko, mutta kivaa! Ja viikko on mennyt tosi nopeesti.

Eilen olin ystävän luona. Vein ruuaksi subit. Oli tullut uus täytevaihtis, Fajita Chicken, jota oli tottakai pakko maistaa. Hyvää oli. Ystävän luona syötiin, kuunneltiin musiikkia ja puhuttiin kaikesta tärkeestä (ja vähän juoruttiinkin). Vähän myös suunniteltiin syksyn/talven tulevia juttuja. Ihana oli nähä taas, kiitos seurasta <3.

Viikonlopuksi on paljon tekemistä. Huomenna lähen sellaseen partiojuttuun, joka on tarkotettu lippukuntien avainhenkilöille! Eli mulle. Ja yli sadalle muulle. Siellä on varmasti paljon tuttuja, paljon kivaa tekemistä ja hyödyllisiä juttuja. Tosi kiva lähteä. Äsken pakkasin. Aion kerrankin olla citypartiolainen ja mennä putkikassilla, ei sitä paljoa tarvii kantaa..
Lauantaina Helsinkiin paluun jälkeen on ystävän Baby Showerit. Jännää, en oo ikinä ollu sellasilla. Sielläkin on paljon hyviä tyyppejä, jee.
Sunnuntai koostuu myös erinäisistä partiojutuista.

Ja mitä tästä voimmekaan päätellä (otsikko tosin jo paljastaa vastauksen)? Elämäni täyttyy partiosta ja ystävistä. Kuinkas muuten, kaksi parasta asiaa mitä voi elämäänsä sisällyttää! Näillä mennään.

Pikkurouva

Tapahtui eilen:
Eräs poika, lähes 3vee, kertoi asiantuntevasti

"Äiti on rouva ja isä on herra."

Kysyttäessä, mikä hän itse sitten on, tuli napakka vastaus kuin apteekin hyllyltä

"Mä olen pikkurouva!"

Jep, sepä just.. Kasvaako pikkurouvista siis herroja? Ja onko rouvat pienenä pikkuherroja? Ja entä jossei meekkään naimisiin niin jääkö sitten pikkurouvaksi tai pikkuherraksi? Vai mitenhän se menee..

Noi sun läpät saa mun aivot heti tilttaamaan

Viikko on täyttynyt työn lisäksi partiosta ja hyvistä tyypeistä, paljon pitkäaikaisia ystäviä. Rovaniemen vahvistus kävi pääkaupungissa pikavisiitillä. Käytiin kahvilla ja puhuttiin - ylläripuheenaihe - lähinnä miehistä. Kerrankin oli aika lyhyt väli visiiteillä, viimeks kuitenkin kuukaus sitte. Kun yleensä reissujen väli pitenee piiiitkään pitkään aikaan.
Isän kanssa käytiin syömässä ja oli kyllä hyvää palvelua. Toivat majoneesit pöytään liian aikaisin ja kävivät sitä moneen otteeseen pahoittelemassa. Onko sillä nyt niin väliä, milloin ne tulee, jos kuitenkin ovat tulossa?
Yhden ystävän (linkatussa tekstissä toisena esiintyvä) kanssa käytiin Hulluilla päivillä. Ihan vaan, koska jos hän ois miehesä sinne lähettänyt, se ois vaan tullut sieltä itkien pois, ilman mitään ostoksia. Selvittiin siitä, vaikka Hullarit on aina vähän rankka paikka, ha. Ja koska selvittiin, mentiin palkinnoksi kahvilaan herkuttelemaan.

Perjantaina vietin aikaa hyvässä seurassa. Hyödynnettiin SYÖ-viikkoja ja käytiin Santa Fé ssä burritoilla. Onneksi olin oikeassa, että ruoka on yhtä hyvää kuin yleensäkkin, oisin muuten saanut kuittailuja. Käveltiin syysillassa ja fiilisteltiin vaan. Sitten kävin yhen kivan naisen kanssa yksillä lasillisilla.

Viikon kohokohta oli kauan odotettu viikonloppu. Saisin luokseni koko viikonlopuksi yhen ihanan naisen Kiteeltä. Ollaan viimeksi nähty nii-in kauan sitten ettei mitään rajaa. Ja nyt vihdoin taas. Mutta ihana VR yritti pilata kaiken. Juna oli lähes kaksi tuntia myöhässä ja tuli vasta 00:56 suunnitellun 23:08 sijaan. Mikäs siinä oli seuran lähdettyä keskustassa hengaillessa, kylmä oli ulkona, kaikkialla humalaisia ihmisiä ja asemalta suljetaan puoli 12 mennessä kaikki tilat, joissa voi istua penkeillä. Huoh. Siinä sitten haahuilin. Hyvää kannattaa odottaa, vai miten se meni..
Viikonloppu sujui rennosti, tekemistä riitti mutta ei mitään suorittamista vaan rentoa oloa ja mielen mukaan menoa. Lauantaina oltiin kaupungilla. Aloitettiin kahvilalla ja sitten vähän shoppailemalla. Ostin uusia tyynynpäällisiä. Mulla on sängyllä paljon koristetyynyjä ja osa niistä kaipasi uutta ilmettä. Onnistui! Sitten mentiin leffaan kattomaan Oli aikakin. Oli kyllä katsomisen arvoinen, melkein itkettikin. Koska tekstistä tulee muutenkin niin pitkä, jätän arvostelun muille enkä kirjoita siitä enempää. Se täytyy nähdä itse, tervemenoa! Meiän vieressä istui mies, joka kyllä nautti leffasta täysillä. Mikä nauru, taputti oikein käsiäänkin yhteen. Hyvä niin, ikävää ois ollu jos ois itkeny..
Leffan jälkeen Itamae sushiin syömään ja Baker´siin viinille. Ajoissa kotiin nukkumaan, että aamulla jaksaa taas.
Sunnuntaina käytiin brunssilla Lasipalatsin kahvilassa. Sattumalta sinne osui myös ystävä, jonka kanssa perjantaina nautittiin viiniä. Hän ja ystävänsä liittyivät meiän seuraan, kun kerran tilaa oli. Brunssin jälkeen mentiin I love Me-messuille. Siellä oli paljon kaikkea nähtävää, maistiaisia ei kauheesti hyödynnetty sattuneista ähkysyistä.. Sielläkin oli muutamia Sattuma-tuttuja, aika kivaa! Messuilta mukaan tarttui superfoodeja testattavaksi. Raakasuklaan tekopakettia en ostanut, vaikka myyjä mainosti sitä sillä, että voi maholliselle poikaystävälle viiä paketin ja sanoa, että teeppä mulle tätä ja ottaa ite rennosti. Kuulosti tosin ihan hyvältä suunnitelmalta, ainakin kun hän eka totes, että sillä paketilla ei voi epäonnistua. Ai, edes mies?
Loppuilta menikin sitten hengaillessa sängyllä, musiikkia kuunnellen lähinnä. Katottiin me perjantain jakso Vain elämää-sarjasta. No, musiikkia siinäkin. Muisteltiin vanhoja juttuja, naurettiin ja juoruttiin. Viikonloppujen parhaimmistoa.
Seuraavaksi laitan vielä kootut kuvat viikonlopusta ja sitten käyn nukkumaan. Huomenna ei onneksi oo kovin aikanen aamu, saatan Kiteen vahvistuksen junalle ja meen töihin vasta myöhemmin.

Näiden annosten lisäksi söin myös jälkkäreitä. Yks näytti hienolta,
mutta maistui huulirasvalta tai saippualta tai joltain muulta kuin leivonnaiselta.

Viikonloppu on hyvä päättää rötväilyyn.

(Otsikko Robin - Tilttaamaan. Vain koska lausetta on viikonloppuna käytetty useaan otteeseen. Ei mitenkään lempparibiisi, mutta lause on moneen kohtaan sopiva..)

Aivan liian komea lintu! (Ai, toi Kuningasmerikotka?)

Viikko on sisältänyt paljon partiota ja mulle tärkeitä tyyppejä.
Eilen oltiin Korkeasaaressa 15 sudenpennun kanssa. Retki meni hyvin ja oli kivaa, mutta kyllä oli kivaa myös kun se loppui. Ei tarvinnut enää laskea päitä, joista joku oli jatkuvasti jossain missä ei pitänyt. Ei tarvinnut enää käyä jatkuvaa keskustelua siitä, koska syyään eväät tai missä on vessa, kun juuri edellisen ohi päästiin. Ei tarvinnut myöskään kuunnella kuinka söpöjä, aivan liian komeita, rakastettavia, ihania ja iih, kaikki eläimet on. Valokuvia nuo ainakin räpsi niin paljon, että japanilaisturistit saattais jäähä varjoon! Bussissa nukahti pari retkeläistä, eli tais lastenkin voimille vähän ottaa. Mutta onnistunut retki oli meillä!

Retken jälkeen kävin ostamassa sushia (SYÖ-viikot, 10€ vaikka mitä herkkuja!) ja valkkaria ja matkasin ystävän luokse valmistautumaan. Korkeasaareen ja ystävän valmistujaisiin on kai hyvä pukeutua vähän eri tavoin... Kannoin koko päivän mukanani korkkareita, joita en lopulta laittanut jalkaani kertaakaan. Oho. Pitkällisen valmistautumisen ja muun säädön jälkeen päästiin valmistujaisiin. Ihana oli nähdä kaikkia tärkeitä ja onnea valmistuneelle, olet sen ansainnut! <3

Hyvä mies, antaisitko mulle unikavelin?

Ei kai tässä muuta tälle päivälle. Töissäni ei kyllä ole yhtään miestä, mutta ehkä tarkoitus olikin se. Herätti tarpeeksi huomiota. Ensin hoettu "Anna unikaveli! Anna unikaveli! Anna unikaveli!" ei meinaan tuottanut tulosta. Syynä oli tosin ehkä se, että pyritään opettamaan jonkinmoista kohteliaisuutta. Että Antaisitko toimii yleensä vähän paremmin kuin Heti mulle kaikki nyt.. Oli siinä sitten etuliite tai ei. Hyvä-sanaa ei myöskään tarvitse käyttää, ihan nimi riittää, jos haluaa pyynnön kohdistaa.

Se oli siinä. Hyvä mies, saisinko seuraavaksi unihiekkaa?