sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Järjestä elämäsi nautittavaksi.

Kyllä kiirettä pitää. Viime viikko töissä oli niin rankka, että harvoin, mutta eiköhän se tästä tasaannu. Onneksi muuten elämässä on ollut nyt vaan stressittömiä juttuja, niin säilyy tasapaino. Positiivinen jännitys on asia erikseen..

Viikonloppuuni kuului hyviä tyyppejä ja hyvää ruokaa. En kirjoita kaikesta, mutta vietin vuorokauden viikonlopustani Naisista parhaan kanssa. Juhlittiin sen menneitä synttäreitä, mun toisen nimen nimpparia (sattu lauantaille) ja meiän ystävyyttä. Herkuteltiin, juoruttiin, kuunneltiin musiikkia ja katottiin elokuvia. Hemmoteltiin ja vaan hengailtiin. Niin rentouttavaa, että kyllä kiitos, tollasen viikon jälkeen, tuli tarpeeseen. Nyt uudella puhdilla ensi viikkoon!


Aloitettiin päivä valmiiksimaustetulla (lime-korianteri) uunilohella
ja herkkusalaatilla, johon laitettiin salaattisekoitus, tomaattia, maissia, mozzarellaa,
herkkusieniä, fenkolia ja tuoretta basilikaa. Kesä jatkuu.

Jälkkäriksi vaniljajätskiä ja kakkutikkari kauniisti koristeltuna.

Illemmalla syötiin herkkuhampparit! Yllätin myös itseni.
Täytteenä paistettuna halloumia, munakoisoa ja herkkusieniä
sekä tomaattiviipaleita ja valkosipuli-basilika-jogurttia.

Sunnuntai aloitettiin brunssilla. Tässä muutama kuva tarjoiluista.
Toi mysli on ihan superhyvää jaturkkilaisen jogurtin
 kanssa ehkä täydellinen pari!

Cappuccinoa rakkausmukista!

Leivoin aamulla sämpylöitä. Kokeellinen keittiö kokeili taas:
jos kaapista ei löydy siirappia, sen voi tänään todistetusti korvata
eukalyptus-hunajalla! Tulipas kehuja..

Musta tulee (kuulemma) jollekkin vielä täydellinen supervaimo, vaikka en osannutkaan korjata pyörässä ollutta vikaa. Ei munkaan taidot voi kaikkeen riittää, siksi pitää pitää huoli siitä, että elämässä on ihmisiä, jotka osaavat auttaa.
Elämäni on juuri sellaista (ainakin hetkittäin) kuin sen kuuluukiin!

Nyt keräämään talteen vikat rentoudet tästä viikonlopusta ja huomenna reippaana uuteen viikkoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti