Olen huomannut kertovani aina koko päivästä. Tänään yritän jättää sen väliin.
Kerron vain, että tuntuu aika inhottavalta, kun alaripset kääntyy sisään. Ei tarvitse toivottavasti kokea uudestaan..
Aina välillä havahtuu siihen, että tekee aika paljon partiota. Ihan vaan koska se on kivaa ja sitten koska tarttis hoitaa se ja tää ja toi, jotta saadaan sitä kivaa. Maanantain aluetapaamisessa piti miettiä, mitä partioon liittyvää on tehnyt kahden viimeisen viikon aikana ja kuuluuko asiat omiin hommiin ihan oikeasti vai ei. Mulla sattui olemaan sellaiset kaksi viikkoa, etten oikeasti tehnyt kovin paljoa partiota. Mutta siitä maanantaista taisikin sitten taas alkaa se tekeminen.
Tänään vedin sudenpennuille kokouksen. Siellä eräs 8-vuotias kysyi kuten otsikossa lukee. Mutta eihän se ole työtä vaan harrastus. Joka tuntui ihan käsittämättömältä siitä pienestä, mehän siellä niitä johdetaan ja opastetaan ja sellasethan on yleensä ammattilaisia, jotka saa palkkaa.
Mutta harrastus on harrastus. Kaikista paras sellainen. Saa tehä kivoja juttuja, suunnitella ja järjestää. Toki kivoihin juttuihin kuuluu paljon kaikkea pientä: kirjoita lappu, soita sinne, lähetä sähköpostia, kysy siltä, sano tälle, varmista tuolta.. Mutta ne on pieniä juttuja eikä kovin haastavia ja niillä saa paljon kaikkea hyvää aikaan.
Onneksi on mahtavia tyyppejä, joiden kanssa viitsii tehä hommia. Se on yksi syy siihen, miksi edelleen olen mukana. Hyvät tyypit! Aika usein kuulee kysymyksiä tyyliin "Eksä oo jo liian vanha partioon?" tai "Koska sä meinaat lopettaa ton?". Koskaan ei ole liian vanha ! Ei edes tulemaan mukaan, vaikka ei ikinä olis ollu mukana. Mitä ne lapset siellä tekis, jos kaikki "liian vanhat" vaan lopettais? Ja mistä saisi aikaa niien kaikkien hyvien tyyppien tapaamiseen, jossei enää oliskaan partiossa? Eikä sitä ees osaa lopettaa. Se imaisee mukanaan. Kun saa itse suunnitella toimintaa, voi suunnitella sellaisia juttuja, mistä itse nauttii. Lähes kaiken voi laittaa partion piikkiin. Siksi se on ehkä maailman paras harrastus. Siihen kuuluu lähes mitä vaan.
Huomaan kellon taas käyneen kovaa vauhtia, partiohommat vei. Kävin mä välissä venyttelytunnilla tosin.. Nyt nukkumaan, jaksaa huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti