Voin allekirjoittaa tekstit edelleen. Vaikka ainakaan vielä ei ole harmittanut mikään (toisin kuin teksteissä). Vaikka jotenkin aattelin, että fiilis jossain vaiheessa laantuu, mutta ei ainakaan tänä vuonna. Vaikka olen odottanut tätä päivää kauhun sekaisin, mutta positiivisin fiiliksin. En tiedä, onko kyse syntymäpäivistä ylipäätään vai tästä jännittävien pyöreiden saavuttamisesta, mutta on ihan sama fiilis kuin lapsena. Kauhea täpinä koko ajan, aika ihana fiilis. Harvoin kun nykyään on näin innoissaan mistään, niin tuntuu hyvältä, että tälläsiä fiiliksiä vielä ajoittain tulee.
Olen juhlinut synttäreitä jo huhtikuussa äidin kavereiden kanssa. Yhdistettiin juhlat ja vietettiin 80. Maanantaina vein kakun johtajakokoukseen synttäreiden kunniaksi. Keskiviikkona syötiin kaverin kanssa luksusvaahtokarkkeja, koska nähtiin vikan kerran niin, että oon alle 30. Eilen sain ruusuja, suklaata ja siiderin ja erityistä seuraa 'vikan illan' kunniaksi. Tälle aamulle olin varannut herkkuaamupalan. Myöhemmin kävin ystävän kanssa synttärilounaalla ja illalla menen perheen kanssa ravintolaan. Huomenna juhlin kunnolla läheisten kanssa. Ensi viikon lauantaina juhlin vielä kerran kavereiden kanssa, silloin kotona. Ja sitten tulee varmaan vielä semmoisia privajuhlimisia, kun kaikki tärkeät ei kuitenkaan pääse oikeisiin juhliin.
Aika kivaa, että tälleen venyy tää juhlahumu. Mulla on ollu niin paljon huonoja fiiliksiä siitä, ettei ketään kiinnosta, että on ihanaa huomata olleensa ainakin osittain väärässä. Oon saanu ihania viestejä ja on ollu ihania kohtaamisia tänään (mm lehtoreiden synttärilaulu). Tietysti harmi, että yleensä kehut, kiitokset ja muut huomionosoitukset rajottuu vain juhlapäiviin. Pitäisi muistaa tärkeitä ihmisiä muulloinkin, mutta sentään joskus, se on pääasia! Ja tekee niin onnelliseksi.
En ole varsinaisesti kriiseillyt synttäreitä, mutta vähän on yrittänyt hiipiä semmoisia Aika loppuu-fiiliksiä. Onneksi tällä viikolla on tapahtunut asioita, joiden ansiosta sellaiset ajatukset on jäänyt entistä enemmän taka-alalle, mutta ei niitä mitenkään helpottanut onnitteluviesti, jossa muistutettiin mun olevan lähempänä 60 ku omaa syntymää. Äiti onneksi laittoi tämän jälkeen, että elä vielä muutama tunti alle 30 elämää ja sitten alkaa se oikea elämä. Aion mieluummin keskittyä siihen kuin siihen, että 60 on muutaman tunnin päästä lähempänä kuin hetki, jona synnyin. Sitäpaitsi, todennäköisemmin saan itse enemmän irti siitä 60 kuin omasta vauvavuodesta, että senkin puolesta parempaan päin. Toivottavasti. Ei ole tarjonnut ihan parastaan nää ekat 30 vuotta, jospa ainakin seuraavat 30 vuotta tarjoais sitä edeltäjäänsä paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti