sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Sosiaalista elämää

Blogini 1-vuotispäivä oli ja meni enkä mä ollut edes paikalla. Anteeksi vain.
Kuten tässä viime viikkoina todettu, nyt on niin paljon kodinlaittohässäkkää ja partiota ja vaikka mitä että mua oikein hävettää, kuinka vähän oon kirjotellut viime aikoina. Yritän parantaa tapani, pikkuhiljaa kun muut hommat alkaa hellittää.

Kulunut viikko on ollut aika kiva.

Maanantaina oli vapaa päivä, koska aamulla oli hoidettavia velvollisuuksia. Niiden jälkeen käytin vapaapäiväni tehokkaasti. Kävin aamukahvilla fafan luona. Sieltä kävelin lounaalle isän kanssa. Jäin isän kanssa vielä nauttimaan auringosta ja seurasta. Näin siskonkin (jota kiinnosti kyllä enemmän tuore Kalle Anka, mutta mikäs siinä..). Isän luota kävelin kaupunkiin näkemään ystävää piiitkästä aikaa. Se mokoma muuttaa yhteen miehen kanssa, jota mä en ees ollut tavannut! Onneksi asia korjaantui samana päivänä... Onnea heille yhteiseloon!
Tämän kaiken jälkeen menin vielä ravintolaan juhlimaan yhden ihanan naisen synttäreitä ystäväporukalla. Ruoka oli hyvää ja seura mitä parhainta. Mun naiset vaan on sitä.
Mulla on herkullisia ruokakuvia tän päivän annoksista, mutta teen niistä oman postauksen kun en nyt saa kuvia koneelle..

Keskiviikkona olin yhdellä ystävällä kylässä. Oli kiva nähä pitkästä aikaa.
Viikko on koostunut aika paljon partioon liittyvästä säädöstä.

Perjantaina olin yllätyssynttäreillä. Siskoni järjesti äidillensä ihan itse. Hän oli ottanut äitinsä puhelimesta tämän kavereiden numeroita ja laittanut kutsut tekstiviestillä. Pyysi tuomaan mukanaan ruokaa tai juomaa. Mun tehtävä oli hankkia koristeet. Hän oli käynyt konditoriossa hakemassa kakun ja muutenkin järjestänyt kaiken ihan superhyvin. Laseissa oli maalarinteipit, jotta voi kirjoittaa nimensä, ettei hävitä lasiaan.
Ja hei, ikää on vasta 9! Olen maailman ylpein isosisko. Puss gumman.
Juhlat olivat todella onnistuneet ja fiilis lämmin. Synttärisankari yllättyi todellakin!

Eilen oli luokkakokous. Kirjoitin luokkajuttuja viime kesänä, kun meillä oli pienimuotoinen tapaaminen. Tässä eilisessä, virallisessa luokkakokouksessa oli mukana myös meidän luokanopettaja vaimoineen. Meillä oli sama opettaja 8 vuotta. Hän oli sitä mieltä, että ollaan ihan samannäköisiä kuin ekalla luokalla, että hyvin tunnistaa. Ei meillä vissiin enää ihan niin babyfacet ole, mutta ei kyllä kovin paljon ole monikaan muuttunut. Tunnistin kaikki, vaikka parin kohdalla raksuttikin hieman kauemmin. Yksi sanoi, ettei meinannut tunnistaa mua. Mistä hämmennyin. Ehkä se oli vaan se punainen huulipuna?
Mun mielestä oli tosi kiva nähdä niin monia. Ei siellä kaikki olleet paikalla, mutta kuitenkin moni. Illan kysytyin kysymys oli varmasti "No,mitä sä teet nykyään?". Osaa kiinnosti ja osaa ei. Fiilis oli mielestäni hyvä, mutta toisaalta, kuten kesällä kirjotin, kyllä noin pitkästä yhteiselosta jokin side syntyy.
Näytillä oli valokuvia yhteisistä projekteista, leirikoulusta ja teatterista. Sekä tietysti luokkakuvat. Mä olin vertaistukena niitä kattomassa, vaikka olin jo aiemmin katsonut, ei kai niitä kukaan uskalla yksin katsoa, hah! Ja mitähän ovat vanhemmat ajatelleet? Tyyli ei ole kyllä kauheasti kuitenkaan muuttunut, mutta ei kukaan enää kulje kukallisissa trikoissa, maastokuvioiduissa vaatteissa tai koko-farkkuasussa. Silloin olimme tyylikkäitä, aiettä! Ja ekan luokan kuvassa hampaattomia. Suurin osa on osannut pitää suunsa kiinni, toisinkuin minä. No, kuva ainakin todistaa, että maitohampaat lähtivät...
Ilta koostui valokuvien ja kuulumisten lisäksi hyvästä ruuasta, musiikista ja tanssista. Kiitos kaikille.
Viiden vuoden päästä sitten uudelleen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti