Otsikko ei ehkä kerro mitään. Paitsi ehkä niille, jotka ovat viettäneet kanssani viikonloppua. Mutta vaikka et vielä tietäisi, niin jos jatkat lukemista, ymmärrät pian otsikonkin paremmin.
Vietin aikaani lauantaista sunnuntaihin Kiljavan leirikeskuksessa lippukuntien avainhenkilöille tarkoitetussa seminaarissa. Eli siis partiota päheimmille tyypeille.
Vastaava tapahtuma on vuosittain ja olen ollut siellä useasti. Se on mielestäni yksi parhaita partiotapahtumia. Paljon tiukkaa asiaa, hyvää ruokaa, hyviä tyyppejä ja rentoa oloa. Tiukka asiakin on yleensä valjastettu mielekkäämmin ja aika keskustelupitoisesti, niin siitä saa enemmän irti. Kaikkineen tapahtuma on minusta tosi inspiroiva ja hyvä. Tulee sellainen olo, että meiän tekemiä hommia arvostetaan ja halutaan tukea ja kehittää. Sitä ei valitettavasti siellä omissa hommissaan yleensä huomaa.. Kukaan ei sano eikä muutenkaan millään tavoin osoita, että vau, kun teet hyvää työtä! Mikä on mun mielestä epämotivoivaa ja tyhmää. Positiivinen palaute on kuitenkin vaikea antaa. Ja jos joku kuitenkin hoitaa homman ja tekee sen hyvin, ni miks sitä pitää siitä erikseen kiittää? Just siks. Eihän tossa tapahtumassakaan kukaan varsinaisesti kiitä mun työpanoksesta tai mistään muustakaan, mutta siellä tulee kuitenkin sellainen arvostettu olo.
Eilen piti miettiä omaa johtajahahmoaan metaforana. Ensin löi ihan tyhjää, mutta sitten päädyin Peppi Pitkätossuun. Se oli ensin ihan vain heitto, mutta kun aloin tarkemmin miettimään, niin se on ehkä juuri se, mikä kuvaa parhaiten mun johtamista. Haluan olla mukana ja samoissa jutuissa muiden kanssa, mutta helposti kuitenkin olen siinä vetäjän roolissa. Toimin kyllä sääntöjen mukaan, mutta en välttämättä juuri niin kuin odotetaan tai olisi suotavaa. Haluan olla kaikkialla ja tietää kaikesta kaiken. Peppi on fyysisesti vahva, mutta mä koen olevani vahva enemmänkin muilta osin. Ja muitakin perusteita (parempia kuin näin äkkiseltään) varmaan tulisi, jos tähän paremmin keskittyisi.
Tänään kotimatkalla iski sellainen Olen muuten kirjoittanut blogiini jotain Peppi Pitkätossusta-fiilis. Ja tadaa - niin olenkin! Se on aina ollut satuhahmoista mun lemppareita ja kuin siistiä, että pystynkin rinnastamaan itseni siihen.
Seminaari oli Oktoberfest-teemalla (päihteetön tosin!). Osana iltaohjelmaa tanssittiin. Oltiin pareittain ja osani oli olla mies. Ja koska tanssikuviot ei ihan menneet niinkuin elokuvissa, totesin parilleni "Unohdin olla parempi mies." Ja niinkuin aina tollasissa biisinlainaus-jutuissa käy, tulee se tilanne mieleen, kun kuulee biisin. Bussissa soi ja eilinen tanssiparini totesi "Hei, tää on tää sun biisi." Niinpä. Hetkeni miehenä ei mennyt täysin putkeen, mutta kyllä mä oikeesti ihan hyvä olin. (Ei ne muutkaan osannut tanssikuvioita ja vielä huonommin ku me!) Pääasiahan kuitenkin oli se, että kaikilla oli hauskaa ja niin todellakin!
Ainoa harmi oli, että myöhemmin kaaduin ja rikoin kaikki päälläni olleet housut ja polveni. Polvi on edelleen turvonnut, sietää astumista ja hetkellistä painonvaraamista, mutta ei koukisliikettä. Istuminen on ihan ok kun siinä ei tule jatkuvaa koukistamisliikettä, mutta portaat ei, ne pitää mennä sivuttain. Huoh. Eiköhän tää kuitenkin nopeasti parane...
Viikonloppuni täyttyi siis mahtavista tyypeistä, inspiraatiosta, naurusta, hyvästä ruuasta ja positiivisesta fiiliksestä. Jee. Nyt jaksaa taas! Kiitos kivat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti