sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Herkkuja, oktonautteja ja hääsuunnittelua

Tää on ollu erikoinen viikko. Paljon kivoja juttuja, mutta kuitenkin jotenkin raskasta. En tiedä mistä se johtuu, mutta toivottavasti raskauden tuntu helpottaa pian. Se on niin helposti päällimmäinen tunne, vaikka kaikki olisikin hyvin. Ei tarvitse kuin pari negatiivista juttua ja pädäm, tuntuu, ettei mikään mene hyvin. Vaikka oikeesti kaikki meneekin ihan tarpeeksi hyvin.

Kuten sanottu, tässä viikossa oli paljon kivaa, kuten yleensäkkin. Järjestänhän elämäni niin, että se sisältää mahdollisimman paljon juttuja, joista tulee hyvä mieli.

Tiistaista kirjoitinkin jo, joten ei palata siihen.

Keskiviikkona näin ihanaa ystävää. Istuttiin kahvilassa, nautittiin herkuista ja seurasta.


Torstaina olin pakkausapuna. Isä muutti, autoin pakkaamaan. Omia tavaroita on paljon hankalampi pakata kuin muiden. Muiden tavaroissa keskittyy vaan siihen, että saa laatikot täytettyä mahollisimman järkevästi. Omia tavaroita kun pakkaa, tulee mieleen kaikenlaisia muistoja ja muita, pakkaaminen on paljon hitaampaa ja vähemmän tehokasta. Siihen liittyy myös pakkaus-stressi, mitä ei tule muiden tavaroita pakatessa. Ei sillä, että mulla kamalasti ois omien tavaroiden muuttokokemusta, mutta tietäähän sen mistä vaan pakkaamisesta ja laatikoiden siivoomisesta, ettei se kovin tehokkaasti suju.
Pakkaamisen jälkeen mentiin famon synttäreille.

Perjantai oli jotenkin raskas. Syy jäi epäselväksi, mutta varmaan pikkujuttujen summa.
Iltapäivällä olo helpotti ja kaikki tuntui paljon paremmalta. Töissä leikittiin lääkärileikkiä. Herra Apina (pehmolelu) joutui sairaalaan. Syynä likaa nenässä. Kaksi lääkäriä operoi Apinan kahdesti, mutta mitään ei kai ollut tehtävissä, koska viimeinen leikkaus päättyi siihen, ettei Apina voi enää mennä töihin. Taisi olla melko vakava lika kyseessä.
Pokan pitäminen on kyllä välillä erittäin vaikeaa, mutta mikäs siinä, lisää työniloa! Myöhemmin olin oktonautti..
Kotona korkkasin siiderin, napsin ruissipsejä ja katsoin Siskonpetiä Yle Areenasta. Ihan hyvä viikko.

Oli muuten hyvää. En ollut aikaisemmin törmännyt
tällaiseen, seljankukka-lime-siideri.
Lauantaini alkoi aamiaisella äitin ja kavereidensa kanssa kahvilassa. Sitten kierreltiin vähän kauppoja, koska mä oon kuulemma ostosasiantuntija (äitini sanojen mukaan.) Ja okei, kyllä mä tiesinkin, mistä löytyy ovenpäälliskoukkuja ja erilaisia pieniä säilytysesineitä. Olenhan vähän seonnut erilaisiin säilytysmahdollisuuksiin, niistä lisää omassa postauksessaan sitten joskus..
Kaupoissa kiertelyn jälkeen lähdettiin eri suuntiin ja mä jäin vielä hoitamaan yhen asian kaupunkiin. Illalla olisi serkun valmistujaiset ja kotonakin pitäisi käyä ennen sitä. Kävin matkalla moikkaamassa ystävääni hänen töissään ja oho, paikalle sattui toinenkin ihanista naisistani! Jatkoimme siitä yhdessä matkaa ja aika hurahtikin, mä missään kotona käynyt. Famon luokse, siellä vaatteiden vaihto ja ehostus ja sitten juhliin. Onneksi olin varautunut vaihtovaatteilla! Sukat tosin olivat vääränväriset eikä sisäkenkiä ollut, mutta ei se niin nuukaa ole. Tilaisuus ei ollut niin juhlava, että olisin kamalasti rikkonut etikettiä..
Juhlissa oli mukava tunnelma, hyvää ruokaa ja juomaa sekä hyviä tyyppejä. Loppuillasta omat keskusteluni pyörivät pitkälti hääsuunnittelussa tulevan morsiamen ja muutaman muun kanssa. Ideariihi puhkesi kukkaan ja vihkoni täyttyi korttimalleista ja pöytäkorteista. Häitä odotellessa.
Onnea vielä ihanalle valmistuneelle!

Tänään vietän kotipäivää ja illalla suunnittelen partiota. Tästä on hyvä mennä kohti ensi viikkoa, se tuntuu toivottavasti vähemmän raskaalta. Ja sisältää treeniä, tän viikon treenit jäi välistä Räkäpään takia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti