Oi että! Tosta tuli niin paljon kaikkea mieleen. Viikonloppu täynnä kaikkia rakkaita. Niin paljon kaikkea tekemistä ja matkustamista. Itseäni hämmästyttää edelleen, miten pystyin olemaan niin hetkessä kiinni, stressaamatta.
Perjantaina oli työpaikan virkistysiltana nyyttärit mun luona. Yksi syy paikan valintaan oli se, ettei mun tarttis sit enää matkustaa mihinkään vaan pääsisin suoraan nukkumaan, kun vieraat lähtee. Aamulla oli kuitenkin tosi aikainen herätys ja matka Kiteelle. Siellä yhdet babyshowerit. Olin sopinut "pääjärjestäjän" kanssa, että voin yöpyä heillä juhlien jälkeen. En varsinaisesti tunne paikkakunnalta kuin ystäväni, jolle juhlat järjestettiin. Koska juhlat oli yllätys, en voinut sopia yöpymisestä hänen kanssaan ja ajattelimme, että parempi olla varasuunnitelma, aina ei ole mahdollisuutta majoittaa yllätysvieraita. Ystävä kuitenkin pyysi minut heille yöksi. Sehän sopi paremmin kuin hyvin. Välimatkan vuoksi näemme niin harvoin, joten muutama lisätunti juhlien päälle oli tervetullutta, yhteistä aikaa.
Nukutun yön jälkeen lähdin sunnuntaina takaisin Helsinkiin ja suoraan serkkuni babyshowereihin. Hän tiesi juhlien ajankohdan, mutta muuten kaikki oli yllätystä. Annoimme lahjaksi vaippakakun (sen keltaisen, joka näkyi vaippakakkupostauksessa). Herkuttelimme ja nautimme yhdessä olosta. Lauantain juhliin olimme suunnitelleet enemmän ohjelmaa. Tulevat (nyt jo nykyiset) äidit ovat aika erityyppisiä ja niin myös juhlat. Onnistuimme mielestäni molemmista luomaan juhlakalunsa näköiset.
Tässä kirjoitellessa muistui mieleen, että perjantaihinkin liittyi yksi tuleva äiti! Nyyttäreissä annoimme vaippakakun (sen toisen vaippakakkupostauksen lopussa esiintyneen) silloiselle työkaverille.
Junassa istumista tuolle viikonlopulle kertyi noin 8 tuntia. Reissaaminen sattui hyvään saumaan, sillä ennakkotehtävä opiskeluhakua varten piti palauttaa samoihin aikoihin. Käytin siis matkat hyödyksi ja kirjoitin tehtävän kokonaisuudessaan junassa. Niin helpottunut olo, kun sen sai tehtyä.
Vuosi sitten en olisi osannut kuvitella, mitä kaikkea tämän vuoden aikana tapahtuu. En silloin uskonut pääseväni kouluun, toivoin tietysti. Ja tässä sitä nyt ollaan! Uudessa kaupungissa, opiskelija-arjessa, asunnonomistajana (tai lähinnä velan maksajana) ja monta tärkeää ihmistä rikkaampana.
Mut on yllättänyt se, että muutamat aiemmin tärkeät ovat jääneet taka-alalle. Ehkä syy on osittain myös mussa ja siinä, miten asiat koen, mutta en jaksa ylläpitää jotain, josta tuntuu, ettei vastakaikua enää saa. Tietysti tilanteet muuttuu ja arki on hektistä. Ja kyllähän tälläinen paikkakunnanvaihdos on aika kokonaisvaltainen muutos. Ei ole enää niin helppoa sopia tapaamisia. Vaikka mulla on täällä uudet kuviot, toivon silti, että myös vanhat säilyy. Täällä mä oon, aina puhelimen päässä. Ja tänne on sieltä ihan yhtä pitkä matka kuin täältä sinne, että tännekkin voi ihan hyvin tulla ;)
Toisaalta on ihanaa, että ystävyys tuntuu syventyneen niiden kaikista kauimpana olevien kanssa. Hyvin tuntuu puhelin toimivan Torontossa, Rovaniemellä ja Kiteellä. Jopa paremmin kuin ennen. Kauempaa tuntuu myös olevan helpompi matkustaa tänne kuin tosta yhen junamatkan päästä.
(Tämä kappale ei ole piikki kellekkään. Tiedän arjen realiteetit ja arvostan jokaisen ratkaisuja. Tilanne lähinnä naurattaa.)
Vaikka musta välillä tuntuu, ettei mulla ketään oo, niin kyllä mä silti tiedän, että siellä te ootte.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti