sunnuntai 19. elokuuta 2018

Diy-projekti: Kutistemuovi testissä

Siitä asti, kun ensimmäisen kerran kuulin kutistemuovista, olen halunnut kokeilla sitä. Se on kuitenkin tuntunut hintavalta ihan vaan testattavaksi (kun en yleensäkään osta askartelutarvikkeita normaalihintaisena kovin usein). Sitten löysin sitä Sinooperin konkurssimyynnistä ja ostin paketin testiin. Idea on hautunut kesän aikana päässä, kun olen ollut vähän kotona eikä askartelumahdollisuutta ole sillä lailla ollut.

Perjantai-iltana päätin aloittaa projektin ja selasin nopeasti parit vinkit ja ajattelin, että enköhän mä testaamalla pärjää. Aloin etsimään sopivaa kuvaa jäljennettäväksi ajatusteni pohjalta. Varma ajatus kuitenkin muuttui kuvaa etsiessä ja päädyin tekemään jäätelöt. Korvikset oli koko ajan ajatuksena. Seuraavissa kappaleissa kerron, miten ne toteutin.

Löysin sopivan jäätelökuvan googlesta, zoomasin isommaksi ja otin ruutukaappauksen. Koska kuvahaun kautta ei saanut tarpeeksi suurta, zoomasin sen vielä kerran gallerian kautta niin suureksi kuin kännykän näyttöä riitti ja otin uuden kappauksen. Viimeisen version asensin lukitusnäytön kuvaksi ja laitoin kutistemuovin näytön päälle ja piirsin ääriviivat taustakuvan mukaan muovin karhealle puolelle.

Kun olin piirtänyt jäätelön kaksi kertaa, valitsin sopivat värit ja väritin kuvat puuväreillä. Värit tummenevat uunissa, tämä kannattaa muistaa niitä valitessaan.


Valmiit kuvat leikkasin irti kirurginveitsellä jättämällä pienet reunat. Leikattuihin jäätelöihin tein reiät tavallisella rei'ittimellä. Koska oli jo myöhäinen ilta, jätin projektin tähän ja jatkoin lauantaiaamuna.

Aamulla siistin leikatut reunat saksilla (muutamiin kohtiin oli jäänyt epätasaisuuksia). Laitoin uunin lämpenemään 150°C ja laitoin pellille folion sekä jäätelöt.


Kun uuni oli valmis, laitoin pellin sinne ja jäin vahtimaan prosessia. Muovi kipristyy muokkautuessaan, tätä ei kannata säikähtää! Se suoristuu uuteen, kovempaan ja paksumpaan muotoonsa nopeasti.


Uunitus kestää n 2-3 minuuttia, ei siis kannata jättää vartioimatta. Annoin jäätelöiden olla vielä pienen hetken uunissa suoristumisen jälkeen, jotta ne varmasti ovat valmiit. Sitten otin pellin pois uunista ja annoin jäätelöiden jäähtyä. Jäähtyneisiin koruihin lisäsin korviskoukut ja valmista tuli!



Kutistemuovin käyttö oli hauskaa ja käytän sitä varmasti uudestaan (sitä jäikin vielä), kun taas saan sopivia ideoita. Haasteita suunnitteluun tuo kutistuminen. Se täytyy ottaa huomioon jo suunnitteluvaiheessa, ettei tule ikäviä yllätyksiä. Myös mittasuhteet saattavat muuttua uunituksen aikana, jos muovi kutistuu epätasaisesti. Mikä vaan kuva ei siis sovi.

Tässä näkyy, miten paljon
muovi kutistuu uunissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti