sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Eläinteemalla eteenpäin!

Eilinen ei itselleni aiheuttanut kovin suurta vaatekriisiä, koska täytyi kotoa lähtiessä valita mukaan pakattavat vaatteet ja aikaa oli vähän. Kyllä mä yhen "Vaatekriisi, hame vai housut?"-puhelun soitin, mutta se oli siinä. Toinen kriiseili vaatteitaan enemmän.. Naamaa kriiseilin kylläkin. Olishan se pitänyt tähän ikään mennessä jo oppia, että ei se kriiseilemällä parane eikä sillä oikeestaan oo mitään väliä, miltä se naama näyttää. Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.

Tavattiin kaupalla ja käytiin yhdessä ruokaostoksilla. Kauan sitten oli jo päätetty ruuaksi Ysibaarin Pollo Limonello, olinhan saanut keittokirjan joululahjaksi ja se on aina vaan ollut niiiiiin hyvää. Siis se alkuperäinen.. Onnistuttiin mekin siinä!
Valkkaria valitessa oli kriteerejä kaksi (jotka tosin selvisivät vasta sitten, kun pullot oli valittu): eläimiä ja päärynäistä. Toisessa oli kukko ja kana - sopiva kanaruuan kanssa siis! ja toisessa kilpikonna ja pupu koska... eläimiä? Hyviä olivat molemmat nekin.

Ysibaarin ohjeella Pollo Limonello. Ah, herkkua!
Lähteminen kesti kauan, kauan ja kauan, alussahan syyt jo mainittiinkin.. Mutta hei, vaikeuksien kautta voittoon, lopulta meikit ja vaatteet oli tiptop, päästiin perille ja ilta oli tosi kiva! Onnea vielä ihanalle synttärisankarilla ja kiitos! <3

Vaikeuksien kautta voittoon,
täällä ollaan!

Se uus tukka! Oiskohan naamankin saanu uudistettua
samalla kerta?

Yökyläilin Naisista parhaan luona. Tein taktiset ja purkasin laukkuni sisällön hänen sohvalleen ennen ulos lähtöä eli pakko päästä yökylään! Yöbussissa yksin matkustaminen on tylsää ja aamulla jumisena yksin herääminen vielä tylsempää, siksi on kivaa välillä järjestää itsensä yökylään!
Heräsin aamuun superenergialla ja leivoin ensitöikseni sämpylöitä. Myöhemmin kävin kaupassa, jotta saatiin sämpylöiden kaveriksi herkkumunakasta. (Ja hei, unohdettiin juoda sitä teetä!)
Jotta ei koko päivä menisi liian aktiivisissa tunnelmissa, löhöttiin sohvalla, kuunneltiin musiikkia, katottiin eilinen Putous ja melkein kaikki Siskonpeti-jaksot. Ah, tälläset sunnuntait on ihan parhaita!

Luksusaamupala: munakasta tomaateilla, mozzarellalla, avocadolla ja korianterilla
sekä uunituoreita, omatekemiä sämpylöitä. Tästä ei aamu paljoa parane!
 
Kotona kävin vain vaihtamassa kamat ja sitten lähdin BodyBalanceen, joka tasan kruunasi tämän päivän (ja viikonlopun. Ja joo, viikon myös). Havahduin monta kertaa siihen, miten paljon paremmin monet liikkeet menee nyt, verrattuna kuukauden takaiseen, kun tämä ohjelma alkoi. Nyt pystyy jo nauttimaan lähes joka hetkestä eikä tarvitse enää kipuilla ihan niin paljoa tai sekoilla jalat solmussa.

Avoimin mielin kohti ensi viikkoa! Jos se ois vaikka viimein vähän edeltäjäänsä helpompi..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti