maanantai 30. joulukuuta 2013

Vuoden väriniksi

Kirjoitin aiemmin tänään väreistä. Tää liittyy samaan kastiin, mutta koska tekstistä tuli niin pitkä, en halunnut lisätä tätä siihen vaan ajattelin kirjoittaa oman postauksen.. Yhtä tärkeä aihe, jep jep. Ja koska huomenna on uudenvuodenaatto ja tulee varmasti kirjoitettavaa ja sitten uusi vuosi ja uudet jutut, niin halusin tämän alta pois samaan syssyyn.

Lajittelen pestävät pyykit väreittäin. Kyllä, tiedän, että markkinoille on tullut liinoja, jotka estävät vaatteiden värjäytymisen pesukoneessa. Mutta ei, vaikka ne kuinka toimivat, en halua käyttää niitä. Siinähän menis koko ilo pyykinpesussa. Parastahan siinä on se lajittelu!

Sitten keksin arkea helpottavan niksin. Koska aiemmin pyykkikoriin jäi esim. yhet sukat, jotka olivat eriväriset kuin kaikki muut pesuun pääsevät vaatteet. Tai oikeestaan niksi lähti hitaudesta löytää alusvaatteet ja sukat aamuisin. Tai en oikein tiiä, mistä se lähti, mutta kovasti helpottaa monia tilanteita. TADAA - niputin aina yhet sukat ja yhet alushousut yhteen (sukat taitetaan varrekkain mytyksi ja alushousut sinne sisään). Ja tottakai suunnilleen samanväriset, ettei jäisi niitä yksittäisiä pyykkipäivänä koriin. Ainakin kaikella ois kaveri.
Olen käyttänyt tätä samaa jo pitkään esim. yökylään tai jumpalle lähtiessä. Vaihtojutut pysyy laukussa siistimmin, kun ovat samassa nipussa.
Mutta nyt koko sukkalaatikkoni on siistissä järjestyksessä ja ah, miten helppoa lähteminen onkaan!

Kuulostaapa hölmöltä tällee kirjotettuna. Mutta mun mielestä tää oikeesti toimii. Bussiin ehtiminen on välillä sekunneista kiinni ja silloin kaikki, mikä yhtään nopeuttaa lähtöä, on tervetullutta.

Sukista tuli mieleen, että ne ovat jo pitkään olleet osa asujani, täysin tiedostamatta. Sukkien värillä ja kuvioinnilla on väliä. Kuviollisilla sukilla saa kivasti twistiä muuten yksinkertaiseen asuun. Olen saanut tästä kommentteja viime aikoina aika paljon (Tyylillä "Kivannäköistä, kun sun sukat sopii asuun") ja vasta sen jälkeen alkanut tiedostaa, että näin tosiaan on. Mutta tämän asian tiedostaminen aiheuttaa välillä paineita, sukkienhan on pakko aina sopia asuun, jos niitä kerran tarkkaillaankin!
Yhtenä päivänä rankan viikon jälkeen aloin itkemään, koska sukat olivat väärän väriset. Olin menossa paikkaan, jossa kengät olisivat koko ajan jalassa, joten sukkien värillä ei olisi väliä. Välillä pienistä jutuista tulee suuria, kun on muuten hektistä.
Tää oli kuitenkin vaan yksittäistapaus enkä usko, että tästä tulee mitään elämää suurempaa, terapiaa vaativaa ongelmaa ikinä. Kuten taisin edellisessä väripostauksessa mainita, värien yhdistely ennemmin tuottaa iloa kuin vaikeuttaa elämää.

1 kommentti: