Joskus tekee hyvää pitää "ns. krapulapäivä", ilman sitä krapulaa siis. Tänään on sellainen.
En ole tehnyt mitään. En siis mitään. Ainakaan järkevää. Ah, miten ihanaa! Enkä ees potenut huonoa omaa tuntoa siitä, että kämppis siivosi ja lähti lenkille ja mitä kaikkea se onkaan tänään tehnyt. Vaikka yleensä se iskee, jossei itse saa mitään tehtyä ja toinen vaan puuhailee.
Mutta ei tänään. Tänään päätin olla tekemättä mitään. Tunnin päästä lähden syömään ja viettämään leffailtaa ja laatuaikaa siskoni ja äitinsä kanssa. Se riittää lauantai-tekemiseksi.
Koko viikko on kulunut kaiken maailman jutuissa, huomennakin koko päiväksi hommaa. Ja ensi viikoksi. Ensi viikolla on jännittäviä juttuja tiedossa, jaiks. Kaikkia kivoja juttuja kuitenkin vain, tai ainakin sellaisia, joilla on positiivisia vaikutuksia. Mutta energiaa nekin vaatii ja ehkä paras tapa on kerätä sitä juuri näin..
En ole noussut kunnolla sängystä koko päivänä.
Päiväni on koostunut oikeestaan vain elektroniikasta.
Whatapp/tekstarit
Puhelimessa puhuminen
Facebook-keskustelut ja turha Facebook-surffailu
Erilaiset blogit ja artikkelit
Musiikin kuuntelu
Ja sitten söin p a l j o n ehkä maailman parasta sitruunasorbettia.
Ja kyllä mä oon suunnitellut kaikkia juttuja ja lukenut lehteä.
Ihanaa. Enkä aio potea huonoa omaa tuntoa, vaikka melkein pitäisi. Mutta välillä tämä on vain terveellistä.
lauantai 31. elokuuta 2013
keskiviikko 28. elokuuta 2013
En tiiä.
Tänään se sitten tapahtui. Pyöränkumi ei enää pysynytkään täynnä. Mulle neuvottiin jo "kauan sitten" (ongelman ilmetessä), että Osta paikkausvaahtoa. Että jos siellä oiskin reikä, vaikka kestää polkemista. Paikkausvaahto on ollut loppu "kaikkialta" ja tänään viimein sain sen ostettua ja ajattelin homman hoituvan sillä. Ei tietenkään. Rengas ärtyi paikkausvaahdosta ja sanoi sopimuksen irti...
Kuukauden tärkein lause, joka nousi kehittämispäivän jälkeisestä vapaasta keskustelusta, on mielestäni "Tärkeintä on järjestää elämänsä niin, että ympärillä on aina miehiä, jotka auttavat tarvittaessa!" Niinpä. Musta on kiva, ettei aina tarvii pärjätä vaan saa myös apua. Yhtä hyvin voi saada apua myös naisilta (välillä parempaa apua kuin miehiltä), mutta erinäisiin korjaustehtäviin ja muihin on miehen apu yleensä kuitenkin paras. Vaikka taitavia ovat naisetkin.
Kaikella rakkaudella luulen, että miehet saavat auttamisesta naisia enemmän omantunnonkohotusta, että Hei, mä voin olla hyödyks.. Sikshän mäkin sitä apua pyyän.
Pyörän kanssa on vain sellaisia tilanteita. Mä en oikeesti tajua niistä mitään muuta kuin että miten sillä poljetaan, vaihdetaan vaihteet ja jarrutetaan. Enkä oikeestaan ees halua tajuta. Luotan siihen, että saan tarvittaessa apua. Toisaalta luotan myös siihen, että saisin homman hoidettua, jos olisi pakko. Tänään renkaan tyhjentyessä soitin suoraan kaverimiehelle sen sijaan, että olisin alkanut siinä järkeilemään. Mulla oli kiire ja päivä muutenkin huono. Ei otollista järkeilylle siis. Puhelimessa sain vastaukseksi, että takakumi tulee vaihtaa..
"Enhän mä sellasta osaa tehä!"
"No et varmaan niin! Eihän siinä kauaa mee.. Ehtisinköhän mä tulla myöhemmin. Osaatko ostaa uuden sisäkumin?"
Kyllähän mä sen verran osaan! Kaikkeen muuhun vastasinkin sitten En tiiä.
Monien mutkien kautta tilanne ratkesi ja renkaan pitäisi nyt olla kunnossa. Jee, kiitos avusta!
Kuukauden tärkein lause, joka nousi kehittämispäivän jälkeisestä vapaasta keskustelusta, on mielestäni "Tärkeintä on järjestää elämänsä niin, että ympärillä on aina miehiä, jotka auttavat tarvittaessa!" Niinpä. Musta on kiva, ettei aina tarvii pärjätä vaan saa myös apua. Yhtä hyvin voi saada apua myös naisilta (välillä parempaa apua kuin miehiltä), mutta erinäisiin korjaustehtäviin ja muihin on miehen apu yleensä kuitenkin paras. Vaikka taitavia ovat naisetkin.
Kaikella rakkaudella luulen, että miehet saavat auttamisesta naisia enemmän omantunnonkohotusta, että Hei, mä voin olla hyödyks.. Sikshän mäkin sitä apua pyyän.
Pyörän kanssa on vain sellaisia tilanteita. Mä en oikeesti tajua niistä mitään muuta kuin että miten sillä poljetaan, vaihdetaan vaihteet ja jarrutetaan. Enkä oikeestaan ees halua tajuta. Luotan siihen, että saan tarvittaessa apua. Toisaalta luotan myös siihen, että saisin homman hoidettua, jos olisi pakko. Tänään renkaan tyhjentyessä soitin suoraan kaverimiehelle sen sijaan, että olisin alkanut siinä järkeilemään. Mulla oli kiire ja päivä muutenkin huono. Ei otollista järkeilylle siis. Puhelimessa sain vastaukseksi, että takakumi tulee vaihtaa..
"Enhän mä sellasta osaa tehä!"
"No et varmaan niin! Eihän siinä kauaa mee.. Ehtisinköhän mä tulla myöhemmin. Osaatko ostaa uuden sisäkumin?"
Kyllähän mä sen verran osaan! Kaikkeen muuhun vastasinkin sitten En tiiä.
Monien mutkien kautta tilanne ratkesi ja renkaan pitäisi nyt olla kunnossa. Jee, kiitos avusta!
tiistai 27. elokuuta 2013
Miksi pyöräilykypärässä on remmit?
Eilen mietin erästä pyöräilykypärä-asiaa.. Oon tässä kesän aikana nähny useammankin mieshenkilön polkemassa kypärä päässä - remmit auki! Miksi, oi miksi?
En oo koko kesänä keksiny yhtään järjellistä selitystä sille. Kaikki mun teoriat tyssää johonkin uuteen Miksi, oi miksi?-kohtaan. Oikeestaan aina siihen että miksi ne remmit on auki? Että jos joku tietää tähän kelvollisen perusteen, pliis, jakakaa mullekkin!
Koska...
Pyöräilykypärän käyttö näyttää tyhmältä? Öö, remmit auki se näyttää vielä tyhmemmältä..
Vaimo pakottaa käyttämään kypärää? Joo, mutta ei varmaan remmit auki..
Pyöräilykypärä on oikean kokoinen kun se pysyy päässä myös remmit auki? Niin on, mutta se ei varmaan pysy päässä niin, jos oikeasti sattuu jotain..
Pyöräilykypärää tulee käyttää? Niinpä, mutta remmit kiinni..
Ei mulle kuitenkaan mitään satu? Se ei paljoa lohduta, jos niin ikävästi käykin..
Löysin googlaillessa tälläisen. Ohjeet kertovat tasan, miten kypärää käytetään. Siinä ei ainakaan neuvota pitämään remmejä auki.
Enkä ihan oikeesti oo nähny yhtään naista, joka käyttäis kypärää näin. Se joko on tai ei ole. Tää on siis taas sellainen kohta, jossa mun logiikka ei kohtaa miesten logiikkaa yhtään.
Ja joo, kyllähän se kypärä näyttää vähän tyhmältä, myös remmit kiinni, mutta vielä tyhmemmältä näyttää se haljennut pää asfaltilla. Että ihan itse saa valita.
Mulla on onneks niin hieno kypärä, että se kerää oikein kehuja. Vaikka se näyttääkin siltä, että mulla on potta päässä. Ehkä siksi olen ottanut kaikki pyöräilyn yhteydessä otetut kuvat kypärä pyörän tangossa roikkuen. Yritin nimittäin löytää koneelta kuvaa kypärästäni.. Löysin vain useita sellaisia, joissa olen pysäyttänyt pyörän, ottanut kypärän pois, siistinyt kampauksen ja ottanut pari kuvaa. Sitten laittanut kypärän päähän ja jatkanut matkaa..
No, mieluummin säilytän henkeni kun näytän totaalihyvältä koko ajan. Voin sitten muuten panostaa tyyliin. Ja kun kypärän valitsee oikein, tulee siitäkin osa tyyliä.
Tekstin tarkoitus ei ole yrittää muuttaa eikä väheksyä kenenkään päätöksiä käyttää tai olla käyttämättä kypärää. Mutta oikeesti, jos sitä käyttää, niin eikö voi sitten käyttää kunnolla?
Laittakaa kypärä päähän ja joo, myös ne remmit kii! Reippaita pyöräilymatkoja!
En oo koko kesänä keksiny yhtään järjellistä selitystä sille. Kaikki mun teoriat tyssää johonkin uuteen Miksi, oi miksi?-kohtaan. Oikeestaan aina siihen että miksi ne remmit on auki? Että jos joku tietää tähän kelvollisen perusteen, pliis, jakakaa mullekkin!
Koska...
Pyöräilykypärän käyttö näyttää tyhmältä? Öö, remmit auki se näyttää vielä tyhmemmältä..
Vaimo pakottaa käyttämään kypärää? Joo, mutta ei varmaan remmit auki..
Pyöräilykypärä on oikean kokoinen kun se pysyy päässä myös remmit auki? Niin on, mutta se ei varmaan pysy päässä niin, jos oikeasti sattuu jotain..
Pyöräilykypärää tulee käyttää? Niinpä, mutta remmit kiinni..
Ei mulle kuitenkaan mitään satu? Se ei paljoa lohduta, jos niin ikävästi käykin..
Löysin googlaillessa tälläisen. Ohjeet kertovat tasan, miten kypärää käytetään. Siinä ei ainakaan neuvota pitämään remmejä auki.
Enkä ihan oikeesti oo nähny yhtään naista, joka käyttäis kypärää näin. Se joko on tai ei ole. Tää on siis taas sellainen kohta, jossa mun logiikka ei kohtaa miesten logiikkaa yhtään.
Ja joo, kyllähän se kypärä näyttää vähän tyhmältä, myös remmit kiinni, mutta vielä tyhmemmältä näyttää se haljennut pää asfaltilla. Että ihan itse saa valita.
Mulla on onneks niin hieno kypärä, että se kerää oikein kehuja. Vaikka se näyttääkin siltä, että mulla on potta päässä. Ehkä siksi olen ottanut kaikki pyöräilyn yhteydessä otetut kuvat kypärä pyörän tangossa roikkuen. Yritin nimittäin löytää koneelta kuvaa kypärästäni.. Löysin vain useita sellaisia, joissa olen pysäyttänyt pyörän, ottanut kypärän pois, siistinyt kampauksen ja ottanut pari kuvaa. Sitten laittanut kypärän päähän ja jatkanut matkaa..
No, mieluummin säilytän henkeni kun näytän totaalihyvältä koko ajan. Voin sitten muuten panostaa tyyliin. Ja kun kypärän valitsee oikein, tulee siitäkin osa tyyliä.
Tekstin tarkoitus ei ole yrittää muuttaa eikä väheksyä kenenkään päätöksiä käyttää tai olla käyttämättä kypärää. Mutta oikeesti, jos sitä käyttää, niin eikö voi sitten käyttää kunnolla?
Laittakaa kypärä päähän ja joo, myös ne remmit kii! Reippaita pyöräilymatkoja!
sunnuntai 25. elokuuta 2013
Pakkoko on aina yrittää päästä helpommalla? (100. postaus!)
Olin ajatellut kirjoittavani jotain hienoa ja poikkeuksellista 100:en postauksen kunniaksi, mutta pakko oli kuitenkin kirjoittaa tästä aiheesta..
Mietin tässä, miks aina yrittää päästä helpommalla sen sijaan että tekis asiat kunnolla? Tiputin äsken taas alusvaatelaatikkoni kannen päähäni, ehkä aika monennen kymmenennen tai sadannen kerran. Että voiskohan laatikon paikan siirtää alemmas tai nostaa aina koko laatikon alas, kun sieltä etsii jotain? Ei, sen sijaan taiteilen sen ylähyllyltä kipaten laatikkoa alas sen verran, että nään sisällön ja voin napata sieltä oikean kappaleen. Ja lähes aina jossain kohtaa kippauksia kansi päältä putoaa päähäni. Alempaa paikkaa laatikolle ei oikeestaan oo enkä myöskään jaksa keksimällä keksiä. Laatikon alas nostaminen rasittaisi kai liikaa ja veisi kauemmin aikaa. Yleensähän on just niin kiire, että se on yhen laatikon nostamisesta kiinni, jep jep.. Kai sitten vain jatkan kippailua, ei se kansi niin paljoa satu.
Tämä muka-helppous on muutenkin aika yleistä. Tekee asioita, koska luulee pääsevänsä helpommalla tai toimivansa nopeammin, mutta yleensä sellaiset asiat vain vaikeuttavat tai hidastavat toimintaa. Mutta ei niitä voi lopettaakaan. Juuri nyt en ole niin luova, että keksisin muuta esimerkkiä kuin laatikon kippaamisen, mutta onhan noita.. Kaikki varmaan tunnistavat itsestään niitä piirteitä ja tietävät tasan, missä yrittävät luistaa. Esimerkkejä saa toki kertoa.
Tämän avautumisen saattelemana aion pukea verkkarit päälle, pumpata pyörän kumin (HA, tässä on esimerkki! Miksei vain voi hoitaa rengasta kerralla kuntoon?) ja polkaista kaupan kautta johtaja kokoukseen. Toivottavasti ollaan tehokkaita ja saahaan hyvät suunnitelmat. Toivossa ainakin on hyvä elää.
Mietin tässä, miks aina yrittää päästä helpommalla sen sijaan että tekis asiat kunnolla? Tiputin äsken taas alusvaatelaatikkoni kannen päähäni, ehkä aika monennen kymmenennen tai sadannen kerran. Että voiskohan laatikon paikan siirtää alemmas tai nostaa aina koko laatikon alas, kun sieltä etsii jotain? Ei, sen sijaan taiteilen sen ylähyllyltä kipaten laatikkoa alas sen verran, että nään sisällön ja voin napata sieltä oikean kappaleen. Ja lähes aina jossain kohtaa kippauksia kansi päältä putoaa päähäni. Alempaa paikkaa laatikolle ei oikeestaan oo enkä myöskään jaksa keksimällä keksiä. Laatikon alas nostaminen rasittaisi kai liikaa ja veisi kauemmin aikaa. Yleensähän on just niin kiire, että se on yhen laatikon nostamisesta kiinni, jep jep.. Kai sitten vain jatkan kippailua, ei se kansi niin paljoa satu.
Tämä muka-helppous on muutenkin aika yleistä. Tekee asioita, koska luulee pääsevänsä helpommalla tai toimivansa nopeammin, mutta yleensä sellaiset asiat vain vaikeuttavat tai hidastavat toimintaa. Mutta ei niitä voi lopettaakaan. Juuri nyt en ole niin luova, että keksisin muuta esimerkkiä kuin laatikon kippaamisen, mutta onhan noita.. Kaikki varmaan tunnistavat itsestään niitä piirteitä ja tietävät tasan, missä yrittävät luistaa. Esimerkkejä saa toki kertoa.
Tämän avautumisen saattelemana aion pukea verkkarit päälle, pumpata pyörän kumin (HA, tässä on esimerkki! Miksei vain voi hoitaa rengasta kerralla kuntoon?) ja polkaista kaupan kautta johtaja kokoukseen. Toivottavasti ollaan tehokkaita ja saahaan hyvät suunnitelmat. Toivossa ainakin on hyvä elää.
lauantai 24. elokuuta 2013
Rakkauden syväanalyysi, jep jep..
Tänään oli työpaikan kehittämispäivä ja sen jälkeen virkistystä shindon muodossa. Kyllä oli tehokas ja mukava päivä. Mulla on hyvät työkaverit!
Kehittämisen jälkeen pumppasin pyöränkumin (kuten nyt muutamana päivänä, kun pyörä on seissyt. Polkiessa ei ole ongelmaa. Toivottavasti ongelma ratkeaa huomenna...) ja lähin polkemaan kotiin. Illaksi sovittu hengailumeno perui, koska ystävä joi eilen liikaa punkkua. Se voi joskus olla petollista...
Yritin saada seuraa Groteskin terassille, mutta koska sellaista ei löytynyt, pilkoin kasan vihanneksia, sekoitin dipin ja virittäydyin katsomaan 21 tapaa pilata avioliitto. Se on kyllä hyvä. Sopivasti hömppää ja sopivasti asiaa. Se on jotenkin myös sellanen Kivan näkönen leffa. Sopii monenlaisiin fiiliksiin.
Mutta lopussa tuli kyllä vähän sellanen olo, ettei jaksais rakkauslällyä kattella. Että ei uskalla löytää miestä itselleen, kun kaikki tuntuu olevan niin hankalaa. Paitsi siinä alkuhuumassa toki. Mutta kyllä mä edelleen uskon siihen, että on myös sellasta hyvää ja kestävää rakkautta, vaikka monet hyvältä vaikuttavat suhteet päättyykin eroon ja niin päin pois.
Eihän sitä koskaan voi tietää, mitä tapahtuu eikä kannata elää tai ajatella niin, että sulkee joitain vaihtoehtoja pois. Jos pitää kaikki suunnat avoinna, voi jotain löytääkin. Kaikki on valmiina, jos vain osaa katsoa.
Vähintään toinen päivä putkeen, kun teksti kulkee jossain omassa maailmassa. Mutta onhan se hyvä välillä vaan nollata ja kirjottaa mitä mieleen tulee. Sitten on helpompi nukkua, kun ei ajattele niin paljoa.
Otin leffaa varten siiderin jääkaapista. Että jos yhen lauantain kunniaksi.. Kun leffa loppui, vein sen avaamattomana takaisin jääkaappiin. Pääs unohtuu.
Ei ainakaan turhan ajatteleva yöunille oo tää pää.
Kehittämisen jälkeen pumppasin pyöränkumin (kuten nyt muutamana päivänä, kun pyörä on seissyt. Polkiessa ei ole ongelmaa. Toivottavasti ongelma ratkeaa huomenna...) ja lähin polkemaan kotiin. Illaksi sovittu hengailumeno perui, koska ystävä joi eilen liikaa punkkua. Se voi joskus olla petollista...
Yritin saada seuraa Groteskin terassille, mutta koska sellaista ei löytynyt, pilkoin kasan vihanneksia, sekoitin dipin ja virittäydyin katsomaan 21 tapaa pilata avioliitto. Se on kyllä hyvä. Sopivasti hömppää ja sopivasti asiaa. Se on jotenkin myös sellanen Kivan näkönen leffa. Sopii monenlaisiin fiiliksiin.
Mutta lopussa tuli kyllä vähän sellanen olo, ettei jaksais rakkauslällyä kattella. Että ei uskalla löytää miestä itselleen, kun kaikki tuntuu olevan niin hankalaa. Paitsi siinä alkuhuumassa toki. Mutta kyllä mä edelleen uskon siihen, että on myös sellasta hyvää ja kestävää rakkautta, vaikka monet hyvältä vaikuttavat suhteet päättyykin eroon ja niin päin pois.
Eihän sitä koskaan voi tietää, mitä tapahtuu eikä kannata elää tai ajatella niin, että sulkee joitain vaihtoehtoja pois. Jos pitää kaikki suunnat avoinna, voi jotain löytääkin. Kaikki on valmiina, jos vain osaa katsoa.
Vähintään toinen päivä putkeen, kun teksti kulkee jossain omassa maailmassa. Mutta onhan se hyvä välillä vaan nollata ja kirjottaa mitä mieleen tulee. Sitten on helpompi nukkua, kun ei ajattele niin paljoa.
Otin leffaa varten siiderin jääkaapista. Että jos yhen lauantain kunniaksi.. Kun leffa loppui, vein sen avaamattomana takaisin jääkaappiin. Pääs unohtuu.
Ei ainakaan turhan ajatteleva yöunille oo tää pää.
perjantai 23. elokuuta 2013
Täällä ei saa hetkeäkään istua rauhassa!
Otsikon lauseen totes tänään eräs pieni. Hän istu yksinään eteisessä ja mun kävellessä eteisen läpi hakemaan jotain, totesi noin.
Äsken aloin aatteleen että niinpä. Rauhalliset paikat ovat harvassa. Sellaiset, joissa ihan oikeesti saa olla yksin, ihan vain itsensä kanssa. Jokainen, iso ja pieni, tarttis sellasia hetkiä. Niitä on kuitenkin harvassa. En oo ennen ees aatellu, että tottakai lapsetkin tarvii niitä hetkiä. Tai oon aatellu, mutta tänään se jotenkin todellistu tossa kommentissa. Koko ajan täytyy olla ja mennä ja suorittaa. Vaikka tavallaan on yksin, on jossain lähellä kuitenkin joku eikä voi olla just tasan niinkuin haluaa. Ja ei, en tarkoita, että lapset pitäisi jättää yksin ja lähteä pois. Vaan että myös ne tarvii tilaa. Ja myös, että aikuisten pitäis ottaa omaa tilaa itselleen. Olipas sekavasti sanottu, mutta ehkä sen ymmärtää.
Välillä vaan tarvii omaa tilaa. Vaikka viihtyis kaikessa siinä, mitä omassa elämässä on, täytyy välillä pysähtyä. Jos omaa kroppaa tarkkailee, oppii huomaamaan, koska tarvitsee oman hetken. Tarkkailu täytyy opetella, ennen sitä käy helposti niin, että tajuaa oman ajan tarpeen vasta silloin, kun on jo väsynyt tai räjähdyspisteessä. Omia hetkiä on hyvä ottaa, vaikkei siltä tuntuiskaan, ne virkistää kummasti.
Oma hetki on parhaimmillaan silloin, kun ei tarvitse välittää yhtään kenestäkään eikä mikään häiritse. Yksin kotona on paras. Esim. lenkki on myös hyvä, jos pystyy nollamaan kaikki ohikulkijat totaali omaan arvoonsa. Oman hetken aikana ei saa uhrata ajatustakaan sille, mitä joku muu ajattelee yhtään mistään. Oman hetken aikana ei myöskään kannata ajatella, ainakaan mitään suureellista. Parempi on antaa ajatusten vain mennä pään läpi suurempia pohtimatta. Näin saa omasta hetkestä eniten irti ja hyvin lyhytkin aika riittää.
Mikähän järki tässäkin oli.. Anna ajatusten virrata, jep jep. No, omaa aikaa tämäkin. Seuraavaksi taitaa kroppa huutaa unta. Huomenna työtään kehittämään.
Pakko todeta, että nyt on jotenkin niin omassa maailmassa (lue: väsymyksessä) etten ees tajua mitä olen kirjoittanut. Aion julkaista sen kuitenkin. Ehkä siitä syntyy jotain ajatuksia joskus myöhemmin tai jollekkin. Kiitti moi.
Aiheeseen liittymättömänä on pakko todeta, että taas on tullut uus muumi-astiasarja, Muutto! Se muki on ehkä kaikkia entisiä ihanampi. Tai sitten niissä on aina se uutuudeen viehätys. Mutta ah, se on ihana. Mulle se!
Äsken aloin aatteleen että niinpä. Rauhalliset paikat ovat harvassa. Sellaiset, joissa ihan oikeesti saa olla yksin, ihan vain itsensä kanssa. Jokainen, iso ja pieni, tarttis sellasia hetkiä. Niitä on kuitenkin harvassa. En oo ennen ees aatellu, että tottakai lapsetkin tarvii niitä hetkiä. Tai oon aatellu, mutta tänään se jotenkin todellistu tossa kommentissa. Koko ajan täytyy olla ja mennä ja suorittaa. Vaikka tavallaan on yksin, on jossain lähellä kuitenkin joku eikä voi olla just tasan niinkuin haluaa. Ja ei, en tarkoita, että lapset pitäisi jättää yksin ja lähteä pois. Vaan että myös ne tarvii tilaa. Ja myös, että aikuisten pitäis ottaa omaa tilaa itselleen. Olipas sekavasti sanottu, mutta ehkä sen ymmärtää.
Välillä vaan tarvii omaa tilaa. Vaikka viihtyis kaikessa siinä, mitä omassa elämässä on, täytyy välillä pysähtyä. Jos omaa kroppaa tarkkailee, oppii huomaamaan, koska tarvitsee oman hetken. Tarkkailu täytyy opetella, ennen sitä käy helposti niin, että tajuaa oman ajan tarpeen vasta silloin, kun on jo väsynyt tai räjähdyspisteessä. Omia hetkiä on hyvä ottaa, vaikkei siltä tuntuiskaan, ne virkistää kummasti.
Oma hetki on parhaimmillaan silloin, kun ei tarvitse välittää yhtään kenestäkään eikä mikään häiritse. Yksin kotona on paras. Esim. lenkki on myös hyvä, jos pystyy nollamaan kaikki ohikulkijat totaali omaan arvoonsa. Oman hetken aikana ei saa uhrata ajatustakaan sille, mitä joku muu ajattelee yhtään mistään. Oman hetken aikana ei myöskään kannata ajatella, ainakaan mitään suureellista. Parempi on antaa ajatusten vain mennä pään läpi suurempia pohtimatta. Näin saa omasta hetkestä eniten irti ja hyvin lyhytkin aika riittää.
Mikähän järki tässäkin oli.. Anna ajatusten virrata, jep jep. No, omaa aikaa tämäkin. Seuraavaksi taitaa kroppa huutaa unta. Huomenna työtään kehittämään.
Pakko todeta, että nyt on jotenkin niin omassa maailmassa (lue: väsymyksessä) etten ees tajua mitä olen kirjoittanut. Aion julkaista sen kuitenkin. Ehkä siitä syntyy jotain ajatuksia joskus myöhemmin tai jollekkin. Kiitti moi.
Aiheeseen liittymättömänä on pakko todeta, että taas on tullut uus muumi-astiasarja, Muutto! Se muki on ehkä kaikkia entisiä ihanampi. Tai sitten niissä on aina se uutuudeen viehätys. Mutta ah, se on ihana. Mulle se!
keskiviikko 21. elokuuta 2013
Hyttiäisiä tarkkailemassa
Tänään oli jännä päivä. Ensin koitettiin bongata ötököitä ikkunasta. Eräs huusi innoissaan "Tuolla on hyttiäinen!", mutta mä en kyllä nähnyt mitään, hyttiäisiä enkä muita.
Myöhemmin tuli ampiaispesän poistaja. Miksi? Miksi se ampiaismies tuli? Miksi? Miksi?
Pyörässä on joku ongelma. En ole oikein perehtynyt pyörän huoltoon, niin en tiedä mikä. Kovasti se naksaa, välillä vähän muuttuu ja välillä puuttuu, mutta pääsääntöisesti naksaa. Aamulla takakumi oli ihan tyhjä, mutta pumppauksen jälkeen se kyllä kesti sen n. 25km päivän aikana. Että mikähän siinäkin on? Sinnikkäästi koitan sillä polkea, toivottavasti ei tee hallaa. Tässä ois kaks työpäivää vielä, sunnuntaina mulle on luvattu pyörän-tsekkaus-apua. Taas, mutta jos tällä kerralla oikeesti onnistais. Mä haluan vielä polkea mahollisimman pitkälle syksyyn enkä halua viiä huoltoon talvea vasten. Pietään siis peukkuja.. Enkä varmasti ole polkenut liikaa, vaikka jotkut kateelliset niin väittävät!
Kuvien muokkaus kärpänen puri sunnuntaina 8-vuotiaaseenkin (onks tää ees sana?). Toki, koska sisko on paras, tai siis sisko ei tod oo, mutta kaikki sen tavarat on. Erään mun ja isän reilun 20vuoden takaisen alkuperäisestä valokuvasta kuvatun otoksen hän muokkasi kirjoittamalla mulle puhekuplan "ah, ah, ah. aah, miten ihanaa olla minä!" Että jep jep.. Pitikö sen jotenkin kuvata mua?
Näihin tunnelmiin, ihania unia itsestään ylpeille! Ja muillekkin.
Myöhemmin tuli ampiaispesän poistaja. Miksi? Miksi se ampiaismies tuli? Miksi? Miksi?
Pyörässä on joku ongelma. En ole oikein perehtynyt pyörän huoltoon, niin en tiedä mikä. Kovasti se naksaa, välillä vähän muuttuu ja välillä puuttuu, mutta pääsääntöisesti naksaa. Aamulla takakumi oli ihan tyhjä, mutta pumppauksen jälkeen se kyllä kesti sen n. 25km päivän aikana. Että mikähän siinäkin on? Sinnikkäästi koitan sillä polkea, toivottavasti ei tee hallaa. Tässä ois kaks työpäivää vielä, sunnuntaina mulle on luvattu pyörän-tsekkaus-apua. Taas, mutta jos tällä kerralla oikeesti onnistais. Mä haluan vielä polkea mahollisimman pitkälle syksyyn enkä halua viiä huoltoon talvea vasten. Pietään siis peukkuja.. Enkä varmasti ole polkenut liikaa, vaikka jotkut kateelliset niin väittävät!
Kuvien muokkaus kärpänen puri sunnuntaina 8-vuotiaaseenkin (onks tää ees sana?). Toki, koska sisko on paras, tai siis sisko ei tod oo, mutta kaikki sen tavarat on. Erään mun ja isän reilun 20vuoden takaisen alkuperäisestä valokuvasta kuvatun otoksen hän muokkasi kirjoittamalla mulle puhekuplan "ah, ah, ah. aah, miten ihanaa olla minä!" Että jep jep.. Pitikö sen jotenkin kuvata mua?
Näihin tunnelmiin, ihania unia itsestään ylpeille! Ja muillekkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)