Kukkakauppias ja pari tomaattia

Pääsykoekutsujännitys on ihan suuren suuri! Tällä viikolla lähtee postit, eihän niistä tiiä, koska ne on perillä.. Ei ainakaan tänään. Pohdintojen jälkeen päädyin silti siihen, että jätän viikonlopuksi suunnitellut kivat jutut ja lähen äitin luokse. Saan palautettua yhen kirjan ja luettua pääsykokeisiin, jos vaikka kutsu kävisikin. Kotona on kuitenkin vaikea keskittyä, kun oisi muutakin tekemistä. Ja alkuperäsissä viikonloppusuunnitelmissa ei olisi ollenkaan tilaa kirjoille. Harmittaa jättää välistä, mutta tämä on varmaan paras ratkasu kumminkin. Viikonloppuun sisältyy takuulla paljon hyvää!

Tälläistä tänään...

En oikeen ymmärrä, miks työkaverit nauro..

Jaan vielä pari päivän parasta..

"Noniin vaatteettomat! Pukekaas päälle!"
"Ei me olla tomaatteja!"

"Kiitos. Tos on sulle kukka!"

Kevään vaatetrendi on valkoinen pitsi. Mielellään yhdistettynä mustaan. Todettiin tänään kevätjuhlassa...

Ilo ja sata muuta tunnetta

Tämän päivän tunneskaala ja tapahtumarikkaus on kyllä ollut niin laaja että harvemmin. Vaikka oikeestaan ei ole ees tapahtunut kovin paljoa. Mutta silti tuntuu kuin olisi tapahtumia ja juttuja vuoen tarpeisiin. Siitä tietää, että on ollut läsnä. On huomioinut ne kaikki pienet jutut ja tapahtumat, vaikkei mitään erityistä olekkaan. Ei aina pysty päivän jälkeen näinkään tarkkaan listaamaan, mitä on tapahtunut. Läsnäoloharjoittelua lisää!

Olen jännittänyt pääsykoekutsuja. Postit lähtevät tällä viikolla. Entä jossen saakkaan yhtään?

Olen ärsyynyt ja loukkaantunut kommenteista, ottanut itseeni ihan turhaan. Yleensä niistäkin selviää ja se vain kuuluu elämään. Onneksi ne ovat yleensä nopeasti ohi. Mutta kuinka helppoa se onkaan.. Se loukkaantuminen, ei niinkään se yli pääseminen.

Olen iloinnut monista isoista ja pienistä jutuista, kivasta palautteesta, kivoista hetkistä ja mahtavista tyypeistä. Murehtinut toisten murheista. Nauranut hassuille jutuille. Pelästynyt öttimöntiäisiä. Surkutellut yhdessä. Vähän myös pelännyt. Ihaillut ihmisten tapaa toimia eri tilanteissa. Fiilistellyt musiikkia. Tuntenut kipua, mutta vain positiivisesti. Sitä se tiukka treeni teettää. Suunnitellut tulevaa. Ja nauttinut itsestä, olemisesta ja tyypeistä ympärillä. Vaikka tää ei olekkaan ollut täyellinen päivä ja sisälsi paljon turhaa harmia, olen silti tyytyväinen elämääni juuri tälläisenä. Ei sen tarvitse olla täyellistä muien maailmassa, mulle tämä riittää.
Vaikka välillä haluaisi mieluummin mennä toiseen maailmaan, on tämä maailma se kaikista paras.

Mutta tiesittekö mitä myös opin? Välipalaa ei voi syyä, jos paita on ihan hikisevä!

Teineille ulkonaliikkumiskielto ja aikuisten puhelimet takavarikkoon?

Kun tänään lähin töistä polkemaan, sattui mielenkiintoinen kohtaaminen. En ollut ehtinyt kovin pitkälle, kun tienleveydeltä ryppäässä kulki noin 10 teiniä. Huikkasin ystävällisesti "Ootte melko leveesti siinä!". Vastaukseksi sain monta älämölöä ja yhen selkeän "No v*ttu! Ite oot levee!" Että kiitos vaan, olisin vain ohittaa halunnut..
Onks tietyn ikäsenä pakko olla tollanen angstivaihe? Että ihan sama mitä kuka vaan sanoo nii se on vähintään syvältä.. Kaikkee pitää jotenkin periaatteesta vihata tai vähintään vastustaa? Huh, onneks ei tarvii enää sitä elää. Satunnaiset kohtaamiset vielä kestää, kunhan ei ite tarvii enää siihen vaiheeseen mennä. Vaikka sillon oli tietysti kaikista paras, coolein ja mitä kaikkea... Mutta jälkikäteen, nii olihan se aika rankkaa. Kaikille muillekkin... Kaikki kunnioitus vaan teineille ja läheisille, kyllä siitäkin selviää! Ja on siinä hyviäkin puolia. Niitä on vaan ainakin jälkikäteen vaikea muistaa..

Puhelinliittymää valitessani muutama kuukausi sitten pohdin paketin kokoa. Viime aikoina ei ollut oikein tullut tekstattua,vaikka edelliseenkin kuului viestejä aika paljon.. Mutta eihän sitä nyt niin paljoa asiaa oo. Että ei ainakaan enempää viestejä uuteen liittymään, riittäisköhän vähempi? Päädyin silti samaan määrään kun aiemmin, ei tarvitse miettiä yli menemisiä mutta ei myöskään ole ihan tuhottomasti liikaa. Sitten tapahtui jotain ja tekstariliikenne kasvoi. Kohta ehkä tulehtuu peukalo tai jotain muuta. Että jos vaikka puhelimen takavarikoisi hetkeksi? Eihän ne viestit mitään oikeesti tärkeetä asiaa sisällä, kunhan nyt tarvii elämäänsä jakaa ettei ajatustensa kanssa ihan hulluksi itekseen tule. Voi sitten muut tulla hulluksi siinä samalla, yhessähän se on hauskempaa!
Elämä on mukavaa, kun siihen kuuluu ihmisiä, joien kanssa ei aina tarvitse olla asiaa viihtyäkseen. Kiitos elämäni niille ihmisille!

Tänään olin yksinäni humputtelemassa ennen bodybalancea. Oli jotenkin kivaa ja kerrankin löyty kivoja juttuja. Välillä vaan kaupoissa kiertely ahistaa eikä sillon varsinkaan löyä mitään, jos ettii. Tänään etin treenikenkiä ja keltasia korviksia ja löysin molemmat! Treenikengät sain synttärilahjaksi, rahat oli jo tilillä, mutta en oikein oo jaksanu kenkien ettimiseen keskittyä kaiken tohinan keskellä. Kerran nopeesti katoin, mutta siinä kaupassa oli huono valikoima. Tänään sain asiantuntevaa apua ja löysin kivat, toivottavasti myös käytössä hyvät, kengät! Muitakin juttuja löysin. Kuvailen niitä ehkä tässä joku päivä ja laitan tänne...
Kengistä löysin kuvan Niken sivuilta.

Balance oli pitkästä aikaa oikein paikallaan ja vähän teki mieli irvistelläkkin. Se tekee kyllä hyvää ja sen jälkeen laiskottaa. Polkemaan lähteminen tuntui ylivoimaiselta,mutta sujui yllättävän kivuttomasti. Nyt nukkumaan niin jaksaa huomenna!

Varaslähtö

Marjakesään nimittäin. Ei ne vielä niiiin hyviltä maistu kun sitten kesällä kesällä mutta herkkujälkkäriä silti! Etenkin se vaahtoutuva vaniljakastike...

Nyt pakkaan kamat ja lähen ystävälle saunomaan ja viettämään tupareita. Toivottavasti kaikki selviävät ilman Kukaan ei rakasta minua-vaihetta ja muutenkin on mukavaa! Vaattet pitäis vielä valita..

Perjantain pelastus

Tänään oli varsinainen työpäivä. Tuli ylitöitä erään unohuksen takia. En olisikaan halunnut perjantaina sulkea taloa ajallaan... Mutta sellaista sattuu. Pääasia, että kaikki päättyi hyvin.

Kotiin tullessa pöyällä ootti yllätys. Yksi ihana ihana nainen on nyt interraililla. Voikun kaipaan omalleni! Siihen liittyy niin paljon kaikkea jo menetettyä..
Tänään sain postikortin. Musta on niin kivaa saaha postikortteja! Se on valitettavan harvinaista. Tänään sain postikortin, joka sisälsi synttärionnittelut, matkakertomuksia ja rakkautta. Täydellinen postikortti! Aloin ikävöidä ystävää. Tähän asti oon vaan aatellut, että se on kuukauen siellä ja voiaan sitten olla taas yhteydessä. Mutta sainkin postikortin ja voi mikä ikävä iski! Kohta se onneks tuleekin takaisin. Oli kiva saaha vähän ennakkotietoa reissun kulusta. Ootan niin, että pääsen kuulemaan kaiken ja toivottavasti näkemään kuviakin! Voin samalla ikävöiä vähän lisää omalle reililleni..

Biisin karkoitustekniikka

Töissä päähäni tarttui biisi. En kerro sen nimeä, ettei se tartu muille.
Yritin karkottaa biisiä kuuntelemalla musiikkia. Ei onnistunut.
Lyödyksi en halunnut tulla (vaikka se olisikin ehkä karkoittanut levikset päästäni).
Levottomalla tuulella olevien partiolaisten kaitseminen ei myöskään karkoittanut biisiä.

Monta tuntia yhtä ja samaa kyllästyttää ketä vaan, etenkin jossei biisi ole lempparipäästä.

Sitten keksin sen (puoli vahingossa enkä täysin itse): Aloin kuuntelemaan lastenohjelmien tunnareita. Niitä kaikkia vanhoja, joita lapsena kateltiin.

Vislaa vaan. Hei vislaa vaan. Jos sua vaarat uhkaa, muista: vislaa vaan. Siis vislaa vaan, mä tuun. Pistä suusi suppuun niinkuin joisit pillillä. Vedä ilmaa suuhusi kas niin sä vihellät. Kun sä ääneen puhallat niin pelko häviää. Vaaroja on paljon, mutta niistä selviämme kun aina toinen toisistamme huolehdimme niin kuin tosiystävät. Vislaa kovaa kovaa että tiedän tulla avuksi niin pulmallisen tilanteen yhteisvoimin voimme selvittää.

Ei mulla muuta.

Paluu viime viikkoon ja vähän naurua

Perjantaina mainitsin niistä kireistä naisista, konnarista ja tyypistä kaupan kassalla. En kuitenkaan halunnut käyttää niien pohtimiseen yhtään sen enempää synttäriäni. Tänään ei oo käyny mitään erityistä, mutta silti halusin kirjottaa, niin palaan niihin.

Perjantaina töien jälkeen oli tarkoitus polkea töistä keskustaan asti. Matkan ainoan juna-aseman kohalla alkoi sataa. En halunnut ottaa riskiä, että joudun polkemaan lähes koko matkan kovassa sateessa, koska olin kuitenkin menossa isää tapaamaan.
Onneksi ei ollut ruuhka-aika, niin pyörän sai ottaa mukaan. Pian junaan hyppäämisen jälkeen ohi käveli konnari, joka hyvin kireästi totesi "Seuraava pysähdys on sillä puolella, vaihda tonne!"
Kiitin ystävällisesti ja siirsin pyöräni. Hetken päästä hän kulki taas ohi. Hän tuli hyvin suurieleisesti ovesta ja muka törmäsi pyörääni. Otti pakkarista kiinni ja siirsi pyörää, käytiin seuraava keskustelu:
 "Tää pyörä ei voi olla näin, siihen vielä joku  törmää ja satuttaa itsensä!"
"Siitä takaa juuri siirtyi ihminen, en vielä kerinnyt sitä siirtämään."
"Kun pyörän kanssa liikkuu, pitää koko ajan olla valppaana ja tarkkailla tilannetta, minä meinasin satuttaa itseni lokasuojaan! Ei voi sanoa, ettei ehdi, jos pyörän kanssa liikkuu!"
Keskustelu taisi vielä jatkua lähes samoin..
Kun konnari poistui, vastapäätä seissyt nainen totesi "Sepäs oli kiree, eihän tässä kukaan asemien välillä liiku!" Niinpä niin..
Ja heti hän  tulikin takas, oli aika seuraavan keskustelun.
"Se on semmonen homma, että kun pyörän kanssa liikkuu, niin täytyy koko ajan seurata tilannetta ja hoitaa homma sen mukaan. Se on niin iso rotisko näihin pieniin vaunuihin tuoda, ettei voi keskittymättä olla!"
"Mä oisin kyllä mielelläni polkenut keskustaan asti, mutta en uskaltanu ottaa sitä riskiä, että sataakin pian kaatamalla."
"Semmonen riski pitää vaan ottaa, jos pyörällä lähtee liikeelle!"
"Mä oon menossa synttäreitä juhlimaan, nyt en halunnut sitä ottaa."
"Eikö se niin oo, että kesä kuivaa minkä kastelee"
Kiitos näkemiin. Tästä maksoin seutulipun hinnan.

Myöhemmin mentiin isän kanssa kauppaan ostamaan piknikeväitä. Kassalla tavaroitaan pakkasi nainen. Isä laittoi reppunsa maksulaitteen viereen ja pakkasi tavarat suoraan kassanaisen käestä. Reppu oli samalla liuskalla, missä nainen pakkasi tavaroitaan, mutta meiän tavarat eivät siis menneet liuskalle asti. Nainen aloitti keskustelun,joka meni suunnilleen näin:
"Oisit voinut tuohon viereen mennä, että oisit saanu rauhassa pakata!"
"Enhän mä siihen tuu. Mitä tää tässä häiritsee?"
"Tossa on vieressä toi toinen, oisit siihen  voinut mennä, niin oisin rauhassa saanut tässä pakata!"
"Mitä mä tässä häiritsen? Ei nää tavarat tuu sinne asti."
"Mä en halua keskustella sun kanssa.Valitsen keskusteluseurani älykkyyden mukaan."
"Ai sä et halua keskustella?"
Nainen jatkoi vielä siitä, miten isän pakkaaminen häiritsi häntä.
Puutuin keskusteluun ja totesin "Pakkaaminen ja maksaminen on vähän hankalaa samaan aikaan",johon sain vastaukseksi tuohtuneen "Mitä säkin siinä teet, seisot vaan!"
Totesin lähtiessäni mahdollisimman ystävällisesti "Oikein mukavaa päivän jatkoa!"
Isä käveli perässä ja totesi mukavaa viikonloppua. Nainen jäi nyrpistelemään.

Kyllä tarvii pienistä asioista tehä ongelmia. Jos elämän huolet on tossa, niin on kyllä poikkeuksellisen hyvä elämä, onnea vaan heille!

Tänään olen tavannut enimmäkseen iloisia ihmisiä. Elämä on kivempaa, kun osaa iloita pienistä jutuista. Nauraminen on tärkeää. Tänään on naurattanut moni asia. Enimmäkseen on riittänyt, että joku on todennut lauseen jostain menneestä tilanteesta. Yleensä jutut ei naurata ketään muuta. Aion kuitenkin jakaa muutaman. Tiedän ainakin yhen tai kaks, jotka saattavat eksyä lukemaan ja saattavat jopa nauraa.
"Ruutuhousut kielletty" luki lauantaina taksin kyljessä (golfpaikan mainos), kyytiin meni nainen raidallisissa housuissa.
"Et sä yhtä pahalta näytä!" Toisia turvottaa välillä enemmän kuin toisia..
Välillä kun vain nukkutaisi. Aiheesta saa paljon naurua...
"Me ollaan täällä jännitetty!"

Niin ja pälli.

Ja toki monta muutakin juttua. Saatan elää aika vanhaksi.