Kaiken muun hyvän lisäksi tykkään reissussa tutustua paikallisiin karkkeihin (ja tietysti muihinkin ruoka- ja juomatuotteisiin). Olen aina vierastanut ajatusta siitä, että lähtisin ulkomaille ja vierailisin samoissa liikkeissä ja ostaisin samoja tuotteita kuin Suomessa. Niinpä pyrin aina valitsemaan mahdollisimman paljon sellaista, jota ei Suomesta saa. Riski tässä on se, että löytää huipputuotteita, joita ei sitten kotiin palatessaan enää saa. Toki pieniä määriä voi ottaa mukaankin, mutta ei ne kauaa kestä. Tai sitten käy niin, ettei niitä raaski käyttää ja sitten huomaa päivämäärän menneen..
Tässä postauksessa ajattelin esitellä lempparini ruotsalaisista karkeista.
Olen jo aiemmin blogissa kirjoittanut rakkaudestani Co-co suklaaseen. Onnekseni löysin tämän postauksen jälkeen suklaapatukoita kotikaupunkini karkkikaupasta (joka onkin paras kaikista), niin himon saa taltutettua nopeammin (ja halvemmalla) kuin matkustamalla Ruotsiin. Hyvä on myös, että tätä saa nykyään suklaalevynä vähän laajemmalta, mutta suklaapatukka on mielestäni levyä kätevämpi noin niinkuin käytännössä. Juhannuksena Ruotsissa ollessani huomasin kuitenkin, että sieltä ostaessa fiilis on ihan eri. Aion siis edelleenkin yrittää pitää Co-con tuliaisherkkuna, mutta olen iloinen siitä, että niitä saa tarvittaessa myös lähempää.
Ostan harvoin karkkiaskeja. Ehkä siksi, ettei niiden valikoima ole kovin suuri ja myös siksi, että ne askit on jotenkin hassuja. Ruotsista löytyy kuitenkin pari karkkiaskia, joita ostan aina mukaan, ne on vaan niiiin hyviä. Salta katten on salmiakkia ja Viol orvokkia.
Kick Salty caramelia en ollut ennen maistanut, se oli tämän reissun uusi kokeilu. Osoittautui sen verran hyväksi, että ajattelin laittaa senkin postaukseen. Pötkön sisällä on sellaista salty caramel löllöä, ei siis ole vain sekoitettu lakritsiin, kuten aika usein tämän tyyppisissä.
Näiden lisäksi haluan vinkata ostamaan laivalta lakupiippuja. Niitä perinteisiä vaaleanpunaisia saa myös Suomesta, mutta laivalta saatavat Sea salt ja Salty caramel ovat mielestäni parempia (vaikka ei siinä alkuperäisessäkään mitään vikaa ole).
Yllättävän paljon asiaa näköjään aikaseksi tälläsestäkin höpölöpöaiheesta.. Jos olet menossa Ruotsiin, suosittelen testaamaan ainakin näitä herkkuja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti