Nämä mun elämän kolme pääkaupunkia ovat kuitenkin eri asia. Niissä tulee oltua enemmän ja menot vaihtelevat tosi paljon, joka tietysti asettaa vaatimuksia mukaan pakattaville tavaroille. Etenkin silloin, kun lähden kotoa tarkoituksena viettää aikaa niissä kahdessa muussa kaupungissa käymättä välissä kotona, kuten nyt pian. Ja etenkin silloin, kun reissun aikana tapahtuu jotakin erityistä, esim. juhlat.
Toki näissä paikoissa on mahdollista pestä pyykkiä, mikä tietysti vähentää tarvittavien vaatteiden määrää. Koen kuitenkin haastavaksi nimenomaan erilaisten tilaisuuksien vaatimukset. Olen fiilispukeutuja ja laitan yleensä päälle, mitä sillä hetkellä tekee mieli. Muuton myötä olen kuitenkin entistä useammin tilanteissa, joissa pitäis valita vaatteet monta päivää ennen. Arkivaatteissa se on suht helppoa, mutta heti kun haluaisi pukeutua jotenkin erityisesti, iskee haasteet. Toki haasteita tuo myös säät. Että on mukana suunnilleen oikeanlaiset vaatteet kun ei auta, että katsoo aamulla ikkunasta ja pukeutuu näkemänsä mukaan vaan siihen pitäisi jotenkin yrittää etukäteen varautua.
Seuraavan reissun aikana mulla on synttärit kohteessa. Olen yrittänyt parina päivänä sovitella vaatevaihtoehtoja, jotta voisin pakata mukaan kaikista parhaan kombon synttäri-illalliselle. Mutta mikään ei tunnu miltään! Tai tuntuu, kivoilta, mutta ei tule sellaista ehdotonta Tässä haluan viettää syntymäpäiväni-fiilistä, koska siihen on vielä viikko aikaa. Ei tunnu vielä synttäriltä enkä näin ollen osaa ajatella, mikä olisi paras vaihtoehto.
Tässä muutamia mahdollisista vaihtoehdoista. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti