Mä viihdyn keittiössä. Tykkään leipoa ja laittaa ruokaa. Koska arkena ei aina jaksa tai ehdi panostaa, mutta silti on päivittäin syötävä, olen kehitellyt ruokia, joilla pääsee mahdollisimman helpolla. Joista riittää vähintään kahdeksi päiväksi, jolloin kokkauskerrat vähenee.
Esittelen seuraavaksi yhden arkiruokaoivalluksistani. Aikaa raaka-aineista valmiiksi ruuaksi menee reilu tunti. Ruoka on tästä ajasta uunissa tunnin eli aktiivista kokkausaikaa se ei kauheasti vie. Ruuan kypsymisen aikana voi vaikka kipaista lenkille, tehdä kotitreenin tai siivota, jos haluaa olla tehokas. Ruoka ei vaadi sekoittelua tai muuta huolenpitoa uunissa ollessaan.
Pääosassa tässä postauksessa on perunavuoka, mutta esittelen samalla koko aterian.
1. Raasta tai leikkaa perunat ohuiksi siivuiksi. 2. Laita perunat uunivuokaan ja kaada kerma perunoiden päälle. |
3. Raasta juusto. |
Tällä kertaa valitsin lisukkeeksi porkkanoita, jotka kypsyivät uunivuoassa muiden ruokien tapaan. Pilkoin porkkanat 4-6 osaan, pituudesta riippuen. |
Ladoin porkkanat uunivuokaan ja lisäsin jokaisen kerroksen päälle hunajaa ja kuivattua timjamia. Näissä oli reilusti purutuntumaa. Jos haluat pehmeitä porkkanoita, lisää vuokaan nestettä. |
Ateriaa on helppo varioida vaihtamalla muita aineksia ja kerman makua. Olen tehnyt samalla perunatyylillä broilerivuokaa niin, että revin ylijääneen, kypsennetyn broilerin koiven perunoiden joukkoon ennen uuniin laittamista. Hyvää! Perunoiden kaveriksi vuokaan voi varmasti laittaa lähes mitä vain ja näin koko ateria valmistuu samassa astiassa, vielä vähemmällä vaivalla ja tiskillä.
Rentoa pääsiäistä, muistakaa syödä hyvin! Muutakin kuin suklaamunia, esimerkiksi tälläistä perunapaistosta..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti