maanantai 30. joulukuuta 2013

Värit ovat parasta huumetta

Teksti on pit-kä. Aloita vain, jos sinulla on aikaa.
Mulla on lähes pakonomainen tarve värien väliseen harmoniaan ja oikeaan järjestykseen.
Kyllä, vaatekaappini on usein värijärjestyksessä. Jos ei ole, on takana liian monta kiireistä lähtöä, jolloin vaatteita on kokeiltu enemmän kuin aikaa olisi ollut ja vain tyrkätty takaisin, mihin parhaiten saa. Ja liian monta kiireistä tai muuten vain väsynyttä iltaa, jolloin on mieluummin tehnyt jotain muuta kuin järjestänyt kaappinsa. Sitten kun siihen taas -mahollisimman pian- on aika ja energia löytynyt, on kaikki taas hetken mallillaan (kuten nyt) eikä mikään elämässä ole pielessä. Ha, olisikin niin yksinkertaista, että elämänlaatu olisi vaatekaapin järjestyksestä kiinni.. Mutta kyllä se kummasti parantaa elämänlaatua vaikka se ei maailmanrauhaa takaakkaan.

Mietin yleensä tarkkaan asujeni väriyhdistelmät kynsiä ja luomiväriä myöten. En tykkää yhdistellä useita värejä vaatteissani (saati kuoseja!!), vaan mieluummin puen neutraalin kaveriksi yhden tai muutaman väriläiskän. Tai tasapainotan väriä jollain neutraalilla. Olen tehnyt sitä tiedostamatta varmaan aina. Viime aikoina siitä on alkanut tulla kommentteja. Ihan positiivisia siis, mutta sen myötä olen alkanut enemmän tiedostaen miettimään värivalintojani. Tiedostaminen välillä hieman hidastaa lähtöä ja saattaa aiheuttaa lisävaatekriisejä. Ja kyllä, sävytän usein reissuun pakkaamani tavarat, myös partioon. Ainakin tiettyyn pisteeseen saakka. Aiemmin se tosin oli helpompaa, kun vaatekaappini ei sisältänyt neutraalien värien lisäksi juuri muuta kuin vihreää, turkoosia ja sinistä.

Muistan katsoneeni tarkkaan festareille pakatessani, että suunniteltuun asuun
saa lisävaatetta rikkomatta värimaailmaa. Niinpä harmaan neuletakin ja musta-harmaa kirjavan
huivin lisäksi lisälämmikkeenä toimi harmaa huppari. Ruskea takki olis rikkonu kokonaisuuden,
se oli käytössä sitten toisena päivänä..
Meinasi tulla kriisi, kun omat aurinkolasit hajos matkalla.
Onneks ystävältä löyty mustat, ei käyny liian kirjavaks.
Tottakai muu asu piti sovittaa paitaan keikkaa varten. Onneks
löyty harmaat farkut sekä juuri oikean punainen huulipuna ja neuletakki.

Koska bikineissä on pinkki raita ja huivissa pinkkejä kukkia,
täytyy koruksikin laittaa pinkkiä. Ja ooh, melko harvinainen asukokonaisuus,
kaksi kuosijuttua samassa asussa! Mutta koska värit sointu, niin se ei haitannut..



Kuva unohtui ottaa paremman valon aikaan. Laukku on superkirjava ja se
vaatii supertarkkaan harkitun asukokonaisuuden. Laukusta löytyy just samaa
pinkkiä kuin korviksista ja kengistä. Ja matkalla festarialueelle tajusin myös, että
mintunvihreää löytyy myös laukusta, kuten rannekkeesta. Nappivalinta siis.

Oho, jopas kuviin sattuikin punasävytteisiä asuja. Oikeesti mulla on edelleen enimmäkseen niitä aiemmin mainittuja sävyjä, vaikka oonkin laajentanut väriskaalaa. Kuten näkyy..

Huoneessani on tällä hetkellä kaikkia värejä sekaisin, mutta olen kuitenkin löytänyt tälle järjestyksen ja tottunut elämään näin. Syy tämänhetkiseen järjestelyyn ei suinkaan ole se, etten ole osannut valita monista kivoista väreistä (vaikka osittain sekin on totta, tykkään useimmista väreistä) vaan se, että muutama vuosi sitten huoneet oli sisustettu väreittäin. Makuuhuoneessa turkoosin ja vihreän sävyjä, olohuoneessa punaista, keltaista ja oranssia, keittiössä turkoosia ja kylppärissä oranssia ja vihreää. Kuulostaapa tälleen lueteltuna vähän kaoottiselta ja paljon ripokirjavammalta kuin oikeasti oli. Suurin osa huonekaluista ja seinät ovat kuitenkin aina olleet neutraalin värisiä että ei kodissani mitään sirkusta sentään ole ollut.
No, oli miten oli, tuli ero ja huonejärjestys muuttui, koska asuntoon muutti kämppis. Suurin osa olohuoneen tavaroista muutti makuuhuoneeseen toisen makuuhuoneen tieltä ja näin huoneessa asuu nykyään sulassa sovussa kylmät ja lämpimät sävyt.

(Tähän yritin kovasti löytää kuvia kotoa, mutta en löytänyt. Kyllä niitä on ollut, en vain tiedä missä.)

Paitsi tämän yhden. Tyynyjen värimaailma oli vielä hetki sitten
kirjavampi, mutta sitten ostin muutaman tasapainottavan tyynyliinan.

Vaikka olen väreistä tarkka, mulla on tapana ostaa samanlaiset lakanat ja pyyhkeet keskenään erivärisinä. Ettei käy liian tylsäksi. Ostan lakanat ja pyyhkeet aina pareittain. Samanlaiset, usein kuitenkin eriväriset. Jos värit eivät mielestäni sovi yhteen, päädyn samanvärisiin tai ostan jotkut toiset. Esim. muutama vuosi sitten lakanavaihtoehtoina oli limenvihreät ja violetit samalla kuviolla. Hei haloo, eihän niitä voi samaan aikaan laittaa samaan sänkyyn! Päädyin violetteihin.

Töissä olen vähän monta kertaa kulkenut etsimässä oikean väristä muovikoria ja vaihtanut tavaroita toisiin koreihin, jotta saan johonkin samanväriset. Ai että, kuinka rasittaa silmää, jos murretun keltaisten korien pinossa on yhtäkkiä kirkkaan turkoosi kori! Jos kaikki korit ovat erivärisiä, ei se ole niin häiritsevää. Toinen töissä silmään pistävä värivirhe on lasten lakanat. Meillä on mintunvihreitä ja keltaisia lakanoita, joissa on eri kuvioita ja eri väritkin.. Ja sitten kun on samassa sängyssä esim. mintunvihreä pussilakana ja keltainen tyynyliina niin apua. Ja sitten kun se aluslakanakin on tietysti jonkun muun värinen, niitä on sinisiä, keltaisia ja vaaleanpunaisia. Näin on aika usein ja olen oppinut elämään asian kanssa, mutta kyllä se vähän edelleen häiritsee. Ruokalapun pyrin sävyttämään lapsen vaatteiden kanssa.

Tykkään siitä, ettei kaikki ole samanväristä ja liian steriilin näköistä. Värisävyjen täytyy kuitenkin sopia toisiinsa. Että jos on murrettuja, niin sitten on murrettuja ja jos on kirkkaita niin sitten on kirkkaita.

En kuitenkaan koe, että tämä piirre millään tavalla häiritsee, vaikeuttaa tai hidastaa työntekoani tai muuta elämääni.  Usein se lisää hyvää mieltä, kun värit sointuvat yhteen.
Äitini on toiminut puvustajana, tällä saattaa olla vaikutusta suhteessani väreihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti