Perjantaina pääsinkin viettämään iltaa siskoni ja äitinsä luokse. Tortilloja, hyvää seuraa ja hömppäleffoja, mitä sitä muuta toipilaana voisi toivoa! Tosin lähes 9-vuotiaan elämä on niin rankkaa, että täytyy kiukuta lähes kaikesta. Toisaalta se kertoo myös siitä luottamuksesta mikä meillä on, ei sitä kelle vaan viitti kiukuta. Sallittuahan se on, välillä on pakko saaha kiukuta.
Alkaahan se olla hankalassa iässä. Vielä niin lapsi, mutta koko ajan vaaditaan enemmän ja enemmän. Omien sanojen mukaan "Mun pitää olla niin iso, etten saa tehä virheitä, mutta kaikelle mitä mä teen, nauretaan, koska en oo aikuinen!" Onhan se hankalaa eikä kyllä kateeks käy. Mutta sori vaan muru, teini-iässä saattaa olla vielä hankalampaa. Onneks on paljon tukijoita, kyllä siitäkin selvitään! Luulen myös, että Toi ikä aikaistuu koko ajan. Ei mun mielestä mulla vielä kolmannella ollu tollasta kipuilua, mä leikin barbeilla ja olin selkeästi lapsi. Kovat kipuilut tuli lähempänä yläastetta. Mutta aika muuttuu nopeasti. Ei mun kolmannesta luokasta vielä niin pitkää aikaa oo,vaikka on kuitenkin. Paljon on muuttunut sen jälkeen. Mutta se kuuluu asiaan.
Pahimmassa kiukussaan perjantaina sisko huusi murjotussopestaan "Mä en halua kasvaa aikuiseks, mä en halua tykätä rakkauskomedioista! Mutta mä haluan kasvaa, ettei mun sanomisille naureta!" Äitinsä totesi siihen, että parempi nyt, aikuisena täytyy todellakin tehä töitä, että keksii jotain, jolle nauraa muutkin kuin sinä itse. Että puolensa kaikella..
Päädyttiin kompromissiin, kaikille jotakin: Jätä se! (Romanttiikkaa Aikuisille) ja Marley & me 2 - Pentuvuodet (Söpöjä eläimiä siskolle). Sipsit piti pitää ikkunalaudalla, jotta Aikuiset ei syö kaikkea kerralla (Voi laps ja lapsen ideat). Istumiseen helposti kyllästyvä (ainakin rakkausleffojen kohalla) laps sai siis syyn liikkua - sohvan ja kulhon väliä. Että kukas niitä sipsejä söikään vauhdilla? Puss på dej. Hengailuilta päättyi yökyläilyyn. Olipas mukavaa (kaikesta huolimatta :))
Lauantaina kävin siskoni äidin ja ystävänsä kanssa katsomassa elokuva Oppipoika. Jösses. Elokuva oli alusta loppuun niin painostavasti kuvattu, että koko ajan ootti jotain pahempaa. Kuvaus sopi elokuvaan, loi sille juuri oikean tunnelman. Olen huono arvioimaan elokuvia, joten laajemman arvioinnin saatte etsiä muualta. Elokuva oli kokonaisuutena tosi hyvä, roolisuoritukset uskottavia ja kuvaus hieno. Suosittelen!
Sen jälkeen näin ihania naisia. Tai yhtä, mutta samassa paikassa sattui olemaan muitakin ja sinne tuli vielä pari enemmän tai vähemmän kutsuttuna. Olipas piristävää olla isossa, osittain tavallisesta poikkeavassa porukassa. Keskustelut meni välillä niin syvällisiksi, että harvoin, huhhei. Lähin kotiin ajoissa ennen tanssipaikkaan siirtymistä, ei sitä vielä voi liikaa riekkua. Kiitos illasta ihanat.
Olo on jo aika hyvä, kurkku tosin superkipeä vielä, ei muuta. Eiköhän tästä taas hyvin selvitä. Viikonlopusta tulikin aika ohjelman täyteinen, mutta kaikki ohjelma on ollut rauhallista hengailua. Tälläiset viikonloput ovat ihania. Puss.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti