Niinhän tässä taas kävi. Hyvin jo monta päivää sitten alkanut kamojen kasaus on edelleen samassa pisteessä. Tarkoitus oli saada rinkka pakatuksi tänään hyvissä ajoin, jotta ehtii siivota pakkauksen jäljet pois ennen lähtöä. Koska pakkaan aina viime tingassa, jää taakseni usein kauhea siivo.
Tänään lähin pyörällä keskustaan syömään ystävän kanssa. Kierreltiin kauppojakin ja syötiin jätskiä. Ja tarkkailtiin ihmisten erikoisia vaateyhdistelmiä. Toki, makunsa kullakin! Värit kuuluvat kesään, mutta ei automaattisesti näytä tyylikkäältä, jos pukee päällensä vaan niitä, jotkut onnistuvat siinä paremmin ja toiset eivät ollenkaan.
Hengailun jälkeen poljin kotiin ajatuksena hoitaa kaikki leiriä varten valmiiksi. Mutta oho, isä soittikin matkalla ja käännyin takaisin. Oli oikein mukavat kesähengailut, mutta vähän se vesitti suunnitelmani. Mutta toisaalta, en ole ikinä ennenkään hoitanut lähtöjärjestelyjä suunnitelmien mukaan.
Kotona puhuin maratonpuhelun yhen kanssa, joka saapuu leirille sunnuntaina. Puhelun jälkeen (ja vähän jo sen aikana) aloin miettimään, että miks mä teen tätä hommaa vuodesta toiseen. 16 vuotta. Nykyään se on jo elämäntapa, lopettaminen tuntuu mahdottomalta. Vaikka onkin paljon sellaisia juttuja, joiden takia tuntuu turhalta olla mukana, niin joku siinä vain vetää puoleensa. Ne tyypit ja se, että kaikista kurjuuksista huolimatta siellä on silti siistiä. Emmä pysty selittämään, miks on muka siistiä mennä viikoks metsään, jossa sataa vettä koko ajan, siellä on ötököitä, valittavia tyyppejä ja vähän ankeeta ruokaa. Silti siinä kiehtoo se jokin. Jotenkin siellä ollessa ei tunnu niin ankeelta kuin äskeinen kuvailu kuullosti, vaikka kaikki faktat täyttyisikin.
Ehkä se on se kaikki oheissälä, joka auttaa fiiliksessä. Se, että kynnet on lakattu, hammasharja näyttää söpöltä, pyyhkeessä lukee "You look nice today <3", alusvaatteet ja sukat on kivan väriset (ja sävysävyyn pakatessa), karkkia saa lisää kesken viikon ja muutenkin kaikki, minkä ulkonäköön voi vaikuttaa, näyttää mahollisimman silmää viehättävältä. Materiaalilla on yllättävän piristävä vaikutus.
Se, mikä ohittaa kaiken sälän mennen tullen, on ne tyypit ja se fiilis. Ei niitä vain voi kuvata.
Mulla vaan on maailman paras harrastus.
(Voit lukea aiemmin kirjoittamani, enemmän kertovan postauksen täältä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti