perjantai 26. heinäkuuta 2013

Hifistelyä Helsingissä

Ensimmäinen päivä sivistyksessä lähes viikon metsäilyn jälkeen oli suunniteltu luksuspäiväksi. Tapasin kahta eri partiokaveria, joista molemmat olivat osittain mukana leirillä. Molempien kanssa puhutut jutut kulkivat samoja uria, leiristressin purkua ja sitä rataa. Ihana päivä, kiitos ihanat naiset!

Ensimmäisen kanssa käytiin ostamassa sushia ja mentiin Koffin puistoon. Sieltä Helsingin katuja pitkin ja pienten kauppojen kautta Roballa sijaitsevaan Kippoon jälkkärille. Sieltä saa superhyvää jogurttijäätelöä kolmella lisukkeella.

Toisen kanssa kierreltiin kaupunkia, käytiin syömässä ja jälkkärillä ja päätettiin kaupungin hifistelykierros Ruttopuiston kautta Groteskin terassille.
Syötiin Aleksin Factoryssa. Se on mielestäni yksi kaupungin parhaita salaattipaikkoja. Täytevaihtoehtoja on tosi paljon ja niistä saa valita kuusi omaan annokseensa. Tällä kertaa valitsin scamppeja, chiligoudaa, vesimelonia, oliiveja, kuivattuja marjoja ja hunajapaahdettuja auringonkukan siemeniä, kastikkeeksi vadelmavinegretti. Nam! Ja voiko tämänpäiväisen ruokahifistelyn jälkeen päätyä jälkkärille muualle kuin Ben&Jerry´s- jäätelölle.
Hienointa päivässä taisi olla se, että wow, saan olla nainen ja laittaa oooo, ripsiväriä ja huulipunaa!

Lisää tälläisiä päiviä keskelle arkea, kiitos!

(Älä jatka alaspäin, jos sinulla on nälkä.)








to the life less ordinary.
Nyt aion valmistautua ja suunnata rannalle yhen kivan naisen kanssa ja illalla rapujuhliin tädin luokse. Hei vaan!

2 kommenttia:

  1. Oli kyllä mahtava hifistely-iltapäivä sun kanssa! We love helsinki <3 Ja hyvin mätsää huulipunat ja huivit ja korvikset :) -M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. We love helsinki <3
      Mä oon mätsäilyn ammattilainen.. ;) Kiitos!

      Poista