Eilen oli vauhdikas päivä. Ensin aamupäivän siivoilin, kävin kaupassa ja muuten järjestelin illan juhlia. Eräs järkevä aikuinen lähti Alkoon ja kauppaan ilman papereita. En kehannu ees yrittää, muutin juomasuunnitelmia ja päätin käyä lähikaupassa matkalla Ravintolapäivältä kotiin.
Ravintolapäiväpisteellämme myytiin täytettyjä lettuja. Asiakkaita kävi ihan kivasti ja kaikki sujui alkuepäilyjen jälkeen hyvin. Eikä ees satanu. Ekat synttärivieraat kävi buukatun illan vuoksi siellä onnittelemassa, kiitos kauppakassikoirasta ja hymystä.
Sieltä sitten kotiin valmistautumaan ja valmistelemaan loppuun. Onneksi sain apua, seurassa on kivempaa. Vaatteiden valinta sujui yllättävän mutkattomasti. Päädyin mustaan kiiltävään mekkoon ja turkooseihin korkkareihin. Illan teemana oli turkoosi. Asuuni oli piilotettu turkoosit, niin ettei heti tajunnut, että sitä oikeesti oli asussa. Mutta kun alkoi luettelemaan: Korkkarit, korvikset, luomiväri, kynsilakka ja ponnari. Lähes kaikilla vierailla oli jotakin, osalla enemmän ja osalla vähemmän. Mutta ei se mikään ehto juhliin pääsylle ollu! Oltiin apujoukon kanssa kahestaan aika kauan ja sitten porukkaa alkoi hitaasti valumaan. Ooteltiin jo nälkäisinä, että tulisi muitakin, jotta kehtais aloittaa syömisen. Kyllä oli onnistuneet juhlat. Kaikkia tärkeitä naisia ja muutama muu <3. Juuri sellaisia, joita synttäreillä pitääkin olla. Illan aikana mietittiin myös pälliyden asteita, mutta mä en ihan saanut siitä kiinni. Listauksessa oli ainakin semipälli ja überpälli. Muut ymmärsi vielä vähemmän...
Helluntaiheilaa ei ihan vissiin löytynyt, ootellaan sitä juhannuksen jonoa sitten.
Kiitos ihanat puss puss <3.
Tänään oli partiossa piknik meiän jäsenperheille. Johtajisto oli hieman väsynyttä mutta kuitenkin skarppia, ilma suosi ja oli mukavan rentoa. Kutitus nauratti. Ruoka maistui.
Mulle on myönnetty Pääkaupunkiseudun partiolaisten Pronssinen ansiomitali, jonka sain tänään. Kyllä tuli osaava olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti