sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Näin teet vaippakakun

Kerroin edellisessä postauksessa täällä, kuinka yllätettiin luokkalainen vaippakakulla kesken oppitunnin ja lupasin kirjoittaa Näin teet vaippakakun-postauksen, tässä se siis on, olkaa hyvät! Toivottavasti tästä on jollekkin hyötyä vaippakakkua kootessa.

Hanki paksua pahvia, jotta saat tehtyä
kakulle tukevan pohjan. Kakun koosta riippuu,
kuinka vahvan pohjan tarvitset.
Piirrä pahviin ympyrä lankaa apuna käyttäen, jotta
saat siitä mahdollisimman tasaisen pohjan.
Leikkaa pahvista kiekko piirretyn viivan mukaan. Leipäveitsi käy oikein hyvin, jos et omista sahaa.
Pahvi oli niin paksua, että esim mattopuukolla
olisi mennyt ikuisuus. Ohuempaan pahviin
se olisi varmaan sopinut oikein hyvin.


Kun kiekko on valmis, päällystä se mieleisellä (teemaan sopivalla) lahjapaperilla.

Tuotteita valitessa on hyvä miettiä, mistä saisi tehtyä keskelle "tolpan", jonka ympärille kakku kootaan.
Osa käyttää esimerkiksi talouspaperin hylsyä, mutta
itse yritän välttää "turhaa roskaa" kakuissa ja käyttää
tuotteita, joilla on käyttöä. Tämän kakun keskelle päätyi omenamehu, sillä yllätyksen saaja pitää siitä kovasti. Olen käyttänyt myös viini/skumppapulloa, tiukkaan pyöritettyä harsokääröä sekä kahvitölkeistä ja harsosta rakennettua tolppaa. Tässä siis  vain mielikuvitus ja saajan mieltymykset rajana. Koska kakku pakataan lopuksi sellofaaniin ja koska käytän keskellä käyttötavaraa, en ole kiinnittänyt kakkua pohjaan erikseen.

Seuraavaksi esittelen kakun sisällön. Helpoimmalla pääsee, kun ostaa suurimman osan (ainakin isoimmat tuotteet) valmiiksi ennen kakun kokoamista. Pienempiä juttuja on helppo lisätä kakun ulkoreunalle myös myöhemmin. Vaatteet pyörittelen vaippojen tapaan ja lisäilen niitä kakkuun samalla tavalla kuin vaippoja. Olen yrittänyt jaotella niitä mahdollisimman tasaisesti eri puolille kakkua sekä ulkonäkösyistä että yllätyksellisyyden lisäämiseksi. Kannattaa miettiä tarkkaan, minkä kokoisia vaatteita kakkuun laittaa, jotta niille olisi mahdollisimman paljon käyttöä. Kannattaa samasta syystä ostaa myös erilaisia vaatteita eikä esim. pelkkiä bodyja. 

Yritän aina valita tuotteita, joilla ajattelen olevan käyttöä, vaikka niitä saisi muutenkin. Keräsin viime syksynä listan tuotteista, joita suositeltiin ja liitin vastaavan listan mukaan myös tähän kakkuun, jotta vanhemmat tietävät, mistä aloittaa tuotteiden testailu. Tietysti mieltymyksiä on yhtä paljon kuin vanhempia, mutta myös kaupan hyllyt notkuvat toisiaan vastaavia tuotteita ja jostain täytyy kuitenkin aloittaa. Toivottavasti listasta on apua siinä. Itselleni ainakin on ollut, kun olen kakkuihin tuotteita etsinyt.


Budjetin mukaan on mielestäni kiva ottaa huomioon myös tulevat vanhemmat ja heidän mieltymyksensä.

Kun kokosin listaa, sain vinkin, että luonnonkumitutit kelpaavat yleensä nirsommallekkin vauvalle. Koska olin kirjoittanut sen listaan, halusin tietysti myös ostaa kakkuun sellaisia enkä silikonisia. Ihan pienille oli kuitenkin vaikea löytää sellaisia ja suurin osa niistä harvoista oli mielestäni rumia. Lopulta onnistuin löytämään ihan söpöt ja värimaailman mukaiset. Imetyskorun tein itse.

Äitiä huomioitiin myös kosmetiikkapaketilla.

Tuote-esittelyn jälkeen siirrytään takaisin itse kakkuun. Pyörittelen yleensä vaipat valmiiksi ja laitan kiinni pienillä kumilenkeillä, jotka irrotan sitä mukaan, kun lisään vaippoja kakkuun. Toki vaipat voi myös pyöritellä yksi kerrallaan ja laittaa suoraan paikoilleen. Olen tehnyt niinkin välillä. Yleensä pyörittelen vähintään ensimmäiset vaipat, jotta saa alun tehtyä ns nopeammin.

Kun keskikohta on valmiina, aletaan sen ympärille koota vaippoja. Laitan yleensä ison kumilenkin tolpan ympärille ja sitten pujotan vaipat yksitellen sen ja edellisen kierroksen väliin, mahdollisimman tiiviisti. Tässä kohtaa siis poistetaan pienet kumilenkit vaippojen ympäriltä, ne pysyvät hyvin rullalla tiiviisti vierekkäin yhteisen kumilenkin alla.

Toinen kierros samalla lailla. Eli ensin iso kumilenkki ensimmäisen kierroksen ympäri ja sitten lenkin väliin vaippoja. Tässä täytyy aluksi olla tarkkana, että laittaa oikean lenkin alle.

Vastaavalla tavalla tehdään niin monta kierrosta kuin haluaa (tai tarve vaatii). Itse laitan useimmiten tavarat ulommaiselle kierrokselle, mutta niitä voi yhtä hyvin laittaa mihin vain kohtaan haluaa. Tavarat laitetaan samalla tavalla kumilenkin alle kuin vaipatkin. Tämän kakun kohdalla kävi niin, että pohja oli hieman pieni tavaramäärään nähden ja jouduin purkamaan ja lisäilemään tavaroita kesken kaiken. Älä siis välitä, jos kuvissa on erinäköisiä sisältöjä samasta kohdasta, se johtuu juuri tästä säädöstä.
Laitoin mehupullon päälle pienen pringles purkin ja pyöritin ympärille harsoa, jotta sain hieman korkeamman tukirakenteen.


Kakku alkaa muotoutua. Tämä oli ensimmäinen kakku, jonka ulommaiset kierrokset peitin harsoilla ja "lättänillä vaipoilla" juuri edellämainituista pohjan koko + tavaran määrä-ongelmista johtuen. Tein vielä ylimmän kerroksen (pringles-purkin päälle siis) muutamasta vaipasta ja harsosta, kun ne uhkas jäädä yli. 

Viimeinen vaihe ennen lopullista viimeistelyä, vikojen tuotteiden sirottelu pitkän kakkua. Nämä tuotteet laitan yleensä saman kumilenkin alle kuin ulommainen kierros. Tyyli on täysin vapaa, itse tykkään jaotella samantyyppisiä tuotteita eri puolille kakkua mahdollisuuksien mukaan. Suklaapatukat ja vastaavat ovat helppoja kakussa, sillä ne on helppo työntää vaippojen väliin piiloon keskemmälle kakkua. Se on paras tehdä valmiiseen kierrokseen, isoimmat tuotteet vaippojen sijasta kierrosta koottaessa.
Kun kakku on valmis, se viimeistellään mieleisellä nauhalla ja sellofaanille. Tässä kakku kaikilta puolilta kuvattuna.


En varmasti muistanut kuvata kaikkea enkä kertoa kaikista vaiheista, sillä olen itse oppinut näitä kootessani ja niksit tulee nykyään ihan luonnostaan eikä niitä ota ees huomioom erillisinä osina. Jos siis jäi jotain epäselväksi tai haluat kysyä mitä vaan tuotteiden valinnasta kakun viimeistelyyn, niin laita kommenttia, kerron mielelläni lisää ja autan tarvittaessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti